sunnuntai 17. joulukuuta 2017

MITÄ OPIN RASKAUDESTA?

Vaikka raskauteni on ollut todella rankka, enkä toivoisi kenellekkään samanlaista matkaa, koen silti oppineeni siitä muutamia tärkeitä seikkoja, jotka pitäisi muistaa elämässä ilman raskauttaki. Halusin tulla jakamaan ne teidän kanssa!


1. Lepää - Oon itse ollut aina sellainen tyyppi että meen sata lasissa, mielummin haalin itselleni monta asiaa tehtäväksi, ja oon ollut luonteeltanikin aina enemmän menevää ja energistä tyyppiä. Mutta raskauteni on pakottanut mut lepäämään, pakottanut mut pysähtymään ja pakottanut mut ottaa aikaa. Vaikka olisi tehnyt mieli tehdä asioita ja sanoa että ''joo mä hoidan!'' niin sen sijasta on joutunutkin sanomaan etten mä pysty ja jäänny kotiin lepäämään ja menemään täysin kehon ehdoilla. Mulla on jokainen päivä tosi erinlainen olojen mukaan, toisena päivänä paha olo on niin kamalaa ettei voi tehdä mitää, toisena päivänä on ihan kamalat liitoskivut että ei edes huvita lähteä tekemään mitään kun liikkuminen sattuu niin paljon. Tästä syystä en voi sopia edes mitään menoja tai kaveri tapaamisia etukäteen, vaan täytyy mennä päivä kerrallaan -kehoa kuunnellen.

2. Ota apu vastaan - Mä on myös aina ollut sellainen tyyppi joka hoitaa asiat itse. ''Mä pärjään, en tarvi apua, kenenkään velvollisuus ei ole auttaa mua, mä en ole riippuvainen kenestäkään.'' Tästä päähän pinttymästä oon joutunut opettelemaan pois jo alkuraskaudessa. Kun et itse päässy välillä edes jääkaapille, taikka vessaan oksentamaan, kaupasta ja ruuan teosta puhumattakaan on silloin ollut pakko hyväksyä apua. Myöhemmin sain raskaudessa nostelukiellon ja näin ollen tarvin apua jopa kaupassa käymiseen jos piti isompia ruokaostoksia tehdä. Ja näin loppua kohden liitoskivut on ajoittan sitä luokkaa ettei kylkeäkään käännetä enään yksin. On pakosti joutunut ottamaan apua vastaan ja olemaan ''heikompi'' ja toisten armoilla. Mutta koska jääräpää olen, luulen että raskauden jälkeen porskutan ihan yhtä itsepäisesti yksin selviten kaikesta. Mutta voikun oppisin sillointällöin ottamaan sen avun vastaan enkä vain yritä pärjätä yksin hampaat irvessä. Myös vauvan hoito taitaa olla aika hyvä koulu avun vastaanottamiseen?


3. Liikkuminen ilman kipuja -
& ihan arkisien asioiden tekeminen ilman kipua. En muista enään edes miltä tuntuu olla ilman mahaa, sitä että joku painaa koko ajan jostain tuolta sisuskaluista ja kylkiluista, kun saat henkeä ilman että tuntuu ku oisit kala kuivalla maalla, kun kävely oli kevyttä, reipasta ja kivutonta, kun ylös nouseminen, kyljen kääntö ja asennon vaihtaminen tapahtui sekunnissa eikä minuutissa hirveen puuskuttamisen ja irvistämisen kera, kun mahduit omiin vaatteisiin tai ylipäätään vaatteisiin, kun yöunet tarkoitti oikeesti nukkumista eikä torkkumista vessakäyntien välissä, eikä olo ollut koko ajan oikeasti näin vaikea, kipee ja tuskanen.

4. Oman kehon arvostaminen -
Mikä meissä ihmisissä on että omassa kehossa on aina jotain vikaa ennenkuin mennään pahempaa suuntaan ja todetaan että ''oikeestaan entinen kehoni oli ihan kiva'' ?
Viimesen kolmanneks aikana kun poitsu ottaa kasvuspurttia masussa niin on se myös näkynyt minussa. Ja niinkuin aijemmassa postauksessa blogissani olen puhunut että oma keho on alkanut ahdistamaan ja hävettämään yhtä paljon kuin syömishäiriön aikaa, on se oma vanha keho alkanut ajatuksena ja vanhojen kuvien perusteella olemaan kiva vaikka sillä hetkellä se oma keho on ollut muuta. Enkä tiedä tulenko koskaan enään synnytyksen jälkeen olemaan samoissa mittakaavoissa kuin ennen raskautta, mutta olen aika varma että raskauden jälkeen osaan olla lempeämpi omaa kehoani kohtaa.

Millaisia oivalluksia sinä olet ymmärtänyt raskauden aikana?

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

TEE SINÄKIN HYVÄÄ - JOULUPUU KERÄYS.

Moni on varmaan kuullut Joulupuu keräyksestä joka järjestetään joka joulu ympäri suomea? Tänä vuonna kamppania on käynnissä jo 17 kerran, ja täällä Lahdessa pääkuusi sijaitsee Kauppahallissa, mutta myös mm. apulandiassa, karismassa, Lahden joulukylässä on kuuset johon paketit voi viedä. Kamppaniaa pyörittää Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja tarkoituksena on antaa joulu niille ketkä ei rahan vuoksi sitä saa. Perheet seulotaa, ja tulot tarkastetaan jotenka tähän ei voi osallistua perheet joilla oikeasti olisiki rahaa, mutta kuhan haluaa hyötyä lisää.

Mä oon halunnu monena vuonna osallistua tähän jo, mutta se ei ole aikaisimpina vuosina ollut mahdollista. Nyt meiltä lähtee jopa puolitoista säkillistä lahjoja, muistettiin niin perheen pienempiä, teinejä kuin koko perhettä. Tää on oikeesti niin kivaa että eilen kaupassa piti jopa itseään toppuutella ettei osta kaikkea kivaa ja ihanaa paketteihin :-D Ihan huippua että tälläisiä järjestetään ja niin ihanaa saada olla mukana auttamassa.

Jopa yksi paketti ilahduttaa saajaansa varmasti, jotenka haastan teistä jokaisen kipaisemaan kaupoille ja ostamaan edes yhden pienen jutun joulupuu keräykseen. Se on teille vähän, mutta merkitsee jollekkin paljon. Ei unohdeta olla ihminen ihmiselle ja ojentaa auttava käsi niille jotka sitä tarvii, ehkä jonain vuonna sinä olet yksi niistä jotka tarvitsevat apua saadakseen lapsilleen joulun. Unohdetaan kiire, ja ''uhrataa'' hetki omaa aikaamme jonkun toisen auttamiseen.

Yhdessä meissä on voimaa tehdä hyvää! <3

Lahdessa joulupuu keräys päättyy 16.12 - vielä kerkeät mukaan!

(tästä pääset lukemaan joulupuu keräyksestä paremmin!)

perjantai 8. joulukuuta 2017

VALMIS LÄHIHOITAJA TÄÄLLÄ MOI!

Meidän perheessä on kaksi lasta, minulla on isosisko. Siskoni on aina ollut kovin kiltti pienenä ja helppo hoitoinen. Minä olen ollut sitten se vaativampi, ihan senkin takia että olin koliikki lapsi, mutta myöskin sen takia että olen pienestä pitäen ollut hyvin tietoinen siitä mitä haluan ja itsepäinen tekemään sen eteen asioita ja menemään läpi vaikka punaisen kiven. Mummini on kerran sanonut että minulla ei ole mitään hätää, tulen aina pärjäämään elämässäni tempperamenttisuuden ja itsepäisyyteni takia. Vahva luonne on meidän Nikkien suvun suku ''vika''. 

Mä olin kymmenen kun ilmoitin ekan kerran että musta tulee tarhatäti. Eikä sen jälkeen vaihtunut vastaus kun minulta kysyttiin että mitä tahdon tehdä isona? Mä hain lähihoitajaksi KUUSI kertaa (joista 5 hylättiin ihan matikan takia..) ja odotin kouluun pääsyä KOLME vuotta. Silloin kun omat ikäseni valmistui ammattiin, mä pääsin vasta aloittamaan opiskelut mun omaan unelma-ammattiin. Kolmen vuoden aikana mä kävin AVA:n, yhtenä vuonna en päässyt minnekkään ja sitten opiskelin liiketaloutta vuoden. En halunnut enään istua kotona tekemättä mitään ja halusin että minulla on varasuunnitelma, vaikken suostunut vastaukseen että tulevaisuudessa en koskaan tulisi tekemään lähihoitajan työtä. Hain jatkuvalla syötöllä uudestaan ja uudestaan pääsykokeisiin.
Mä en ole koskaan lähtenyt valitsemaan ammattia sen takia mistä saisi eniten palkkaa tai missä riittäisi varmasti töitä. Eihän kymmenen vuotias sellaista osannut edes vielä ajatella. Jotenkin lähihoitajan ammatti oli vain itsestäänselvyys, kutsumus ammatti ja jotenkin osa mua vaikken vielä valmis ollutkaan tai päivääkään sitä opiskellut. Olen aina ollut perheemme hoitovietti. Mä tykkäsin aina hoitaa ja huolehtia kun joku meidän perheestä sairasti. Jos näin voi sanoa, lähihoitajuus on osa mun persoona.

Mä koen olevani hirveän etuoikeutettu että saan tulevaisuudessa tehdä työtä jota mä rakastan.
Tiedän etten varmasti tule rakastamaan jokaista työpäivää, mutta siitä olen varma että silti jokaisen työpäivän jälkeen mä voin seistä sanojeni takana, siitä että mä rakastan työtäni. Ekaa kertaa mä rakastin opiskella, ekaa kertaa mä olin koulussa hyvä ja omassa elementissäni siinä mitä tein.

Matka unelma ammattiin valmistuminen ei ole ollut kuitenkaan helppo. Mukautettu matikka on mulla ysin todistuksessa 5. Hahmotushäiriöni takia matikka on aina ollut todella hankalaa. Lääkelaskuja päntättii puoli vuotta ennen koetta, kokeen sain vikalla mahdollisuus kerralla läpi, enkä osannut kuin itkeä onnesta että nyt musta varmasti tulee lähihoitaja. Viimeisillä metreillä raskauteni oli laittaa stopin valmistumiselle tänä vuonna. Keho kävi fyysisesti niin äärirajoilla etten pystynyt tekemään edes täyttä päivää.
Mutta kuitenkin, nyt mä olen tässä mistä olen haaveillut kymmen vuotiaasta asti : LÄHIHOITAJA joka on suuntautunut lapsiin ja nuoriin. Ja vielä joskus lähihoitaja joka on suuntautunut myös sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Mutta sen unelman aika on myöhemmin kun saan eka pojan (ja mahdolliset muut lapset. :-D) siihen ikää, että minun on mahdollista lähteä tekemään vuorotyötä. Mutta juuri nyt, ja juuri tällä hetkellä tämä riittää mulle mainiosti.
Uskokaa itseenne ja unelmiinne, vaikka sinne asti pääseminen vaatisi vähän enemmän ja veisi aikaa vähän enemmän. Älkää luovuttako, ja älkää uskoko vaikka joku sanoisikin ettei teistä ole kyseiseen asiaan!

Kaikista vaikeuksista huolimatta MÄ TEIN SEN !
Terveisin - unelma ammatissaan valmis lähihoitaja, joka tulee tekemään työtään rakkaudesta lajiin. Ikuisesti kiitollinen ja onnellinen tästä ammatista, mahdollisuudesta tehdä juuri tätä työtä.

Lukijat