perjantai 22. syyskuuta 2017

E L Ä M Ä.

Elämän kauneus ja kauheus taitaa olla sen arvaamattomuudessa. Et koskaan tiedä mitä tänään, huomenna tai edes seuraavan tunnin päästä käy. Kenet tapaat, kenet menetät, mitä saavutat, mitä saat, kehen tutustut? Vaikka sinulla olisi suunnitelmia seuraavalle viidelle vuodelle voin melkein lyödä vetoa että elämällä on sulle ihan jotain muuta ja sekoittaa koko pakan. Se että onko se hyvää vai huonoa, viekö se sua eteenpäin vain pudottaa pohjan jalkojesi alta - sitä ei koskaan tiedä.

Siitä on nyt vähän päälle vuosi kun elämä sekoitti mun pakan. Mulla alkoi vuosi sitten elokuun lopussa hohun harjoittelu läheisessä sairaalassa. Siitä muutama päivä, mä näin J:n ensinmäistä kertaa. Hän ryntäsi kahvihuoneeseen iltavuoroon, haroi hiuksiaan nutturalle ja pahoitteli että oli myöhässä. Otti kahvia ja vilkaisi mua, koska olinhan uusi. Oma ohjaajani lähti sinä päivänä aikaisemmin töistä ja sanoi että viimeisen tunnin meen J:n matkassa. Lähdimme tekemää vaipanvaihto kierrosta. Aurinko paistoi J:n takaa kun juteltiin siitä mistä tullaan, missä ollaan, ja mitä tehdään. Arkisia juttuja. Ja kuin arvaamatta elämä oli jo päättänyt uuden suunnitelman.

Seuraavina päivinä tulit hymyillen käytävällä vastaa. Sen sun ihanan hymyn kanssa joka oli vähän flirttaileva. Sait perhosia vatsaani, sait minut kuin huomaamatta vastaamaan hymyysi. Enkä enään saannut sinua mielestäni. Ja vaikka yritin, en saannut sua enään mielestäni.

Alettiin tapailemaan töiden ulkopuolella. Kumpikin vain uskotellen että ollaan kavereita. Käytiin lenkillä, tulin katsomaan sun uutta kotia. Olit juuri ostanut oman kodin ja remontoinnut sitä. Et ollut vielä saannut sohvaa, jotenka maattiin lattialla ja katsottiin vain elämää, juteltiin monta tuntia aamuyön tunneille meidän elämästä, arvoista, ajatuksista, menneisyydestä, unelmista, haaveista.

Sinäkin kerroit haluavasi perheen. Nuorena. Arvomme oli samanlaiset, kummallakin omalla tavallaan karulla tavalla opettava menneisyys, et nauranu unelmilleni vaan uskoit siihen että mun on mahdollista toteuttaa niitä. Kuuntelit minua, tuijotit minua kahlitsevasti mutta ihanisti silmiin, muistit pieniäkin turhia asioita mitä olin sanonut.

Olen enemmän kuin kiitollinen että uskalsin melkeen vuosi sitten ottaa sen askeleen joka on viennyt mut nyt tähän elämäntilanteeseen. Tuo hiuksiaan nutturalle harova, flirttailevasti hymyilemä tyyppi on muutaman kuukauden päästä avomieheni, ja tammikuussa lapseni isä. Emme suunnitelleet todellakaan asioitten tapahtuvan näin nopeasti. Mutta taas elämä päätti puuttua peliin toukokuisena aamuna plussan muotona pissatikussa.

Suhteemme ei ole myöskään ollut helppo. Oikeastaan kovin myrskyinen. On ollut yhtä tunteitten vuoristorataa. Lähinnä minun osaltani. Olen halunnut vetäytyä yksin, olen joutunut kokoamaan itseni uudestaan, olen joutunut tietyllä tapaa tutustumaan itseeni uudestaan. Olen joutunut tottua ottamaan vastaani kunnioittavaa ja rakastavaa kohtelua - ja voin kertoa että se on ollut pirun hankalaa. Olen joutunut tottumaan siihen että minulla ja minun tunteilla on oikeasti väliä, olen joutunut tottumaan siihen että minua ei paineta enään alaspäin, olen joutunut tottumaan siihen että kun minulta kysytään asioita että vastauksellani on oikeasti väliä, eikä sitä kysytä vain kohteliaisuudesta. 

Olen aivan älyttömän onnellinen ja kiitollinen siitä että juuri J tulee olemaan lapseni isä - en voisi kuvitella ketään parempaa siihen rooliin. J on ollut alusta asti mukana raskaudessa, eikä hetkeäkään ole ajatellut lähtevänsä, eikä minun ole kertaakaan tarvitunut sitä tosissaan pelätä. Oli sanomattakin selvää että pidämme tämän ihmeen.

Kun voin ensimmäiset 4kuukautta todella todella huonosti, oli J se joka auttoi mua. Teki ruokaa, kävi kaupassa milloin minkäkin pienen asian takia joka mahdollisesti helpotti mun oloa, hän toi mulle omaan kotiin ruokaa kun voin niin huonosti etten päässyt kotoa hakemaan tai tekemään itse ruokaa. Hän on ollut suunnattoman suuri tuki jo nyt. Enkä osaa edes ajatella kuinka suuri tuki hän tulee olemaan vauva arjessa. Olen niin onnekas että olen tehnyt lapsen ihmisen kanssa jota oikeasti kiinnostaa olla mukana ja osallisena vauvan tulossa ja elämässä.

Alle vuodessa minulla on yht'äkkiä jotain mistä olen haaveillut jo 10vuotiaasta lähtien, jotain mitä voisin sanoa että ''nyt minulla on kaikki tähän hetkeen.'' <3

Uskaltakaa sanoa elämän mahdollisuuksiin ja käänteisiin kyllä. Voitte päästä vaikka minne. <3

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

RASKAUS ODOTUKSET VS TODELLISUUS.


Ruokavalio - Sitten kun tulen raskaaksi syön vain terveellisesti. Jätän herkut, roskaruuat ja syön vain luomua. Joopajoo. Ensimmäinen kuukaus meni tosi tarkasti katsoessa mitä suuhun pistän (tosin se oli aivan sama kun oksensin kaiken kuitenkin ulos..) Mutta tiputukseen joutuessani lääkäri sanoi että ''syö vaikka pelkkiä mehujäätelöitä jos ne uppoaa. Nyt ei oo väliä onko se ruoka niin terveellistä. Tärkeintä on että saat edes jotain ravintoa alas.'' Ja sen jälkeen onkin tullut syötyä herkkujakin.

Liikunta - Sitten kun tulen raskaaksi niin käyn kaiken maailman jumpissa. Koska enhän halua ylimääräsiä kiloja ja se tekee vauvallekkin hyvää! Jepjep.. ekat neljä, melkee viis kuukautta meni vessan lattialla ja sängyn pohjalla oksentaessa. Ja nyt imuroinnin jälkeen oon kipee koko päivän ja kilsan kävelyn jälkeen alkaa jo sattumaan. Kuka oikeesti pystyy harrastamaan liikuntaa raskaana?

Pukeutuminen - Sitten kun tulen raskaaksi niin pukedun mahaa korostaviin vaatteisiin ja oon niin nättinä. Hmm.. Äitiysvaate valikoima on todella huono. Ei löydy mitää kivaa. Kaikki puristaa. Mikää ei näytä hyvältä. Oon ihan ryhävalas. & parhaimmaksi oon todennu jotkut yli isot pieru oloasut.

Hehku & kehonkuva - Sitten kun tulen raskaaksi, niin vaan hehkun ja olen ekaa kertaa ikinä kaunis. Enkä koskaan lihava, vaa raskaana. Pyh ja pah. Tosi hehkun kun oksennusta on hiuksissa ja oon turvonnu sotanorsu. Ja en muka lihava? Kun juuri sitähän mä olen! :-D ainakin alkuraskaudessa olo oli oikeesti niin ryhävalas. Mahaa ei vielä näkynyt mutta olin turvonnu ja olo oli varmaan lihavampi ku ikinä.

Synnytys - Okei se sattuu. Mutta se on vaan kipua. Kyllä sen kestää ihanan asian takia. Meen sinne ja ponnistan sen maailmaan ja that's it. Ei ei ei mä en tuu selvii, mä kuolen, mä  k u o l e n.


Mitä en osannut edes odottaa raskaudelta?
Sitä miten hiton hankalaa tää on henkisesti. En osannut odottaa hormooneita jotka tekee musta ihmisen mitä en halua olla, en osannut odottaa näin kamalaa pahoinvointia, en osannut odottaa etten olekkaa raskaudesta niin onnellinen kun olin aina ajatellut ja odottanut, en osannut odottaa sitä että koko ajatusmaailmani heittää kuperkeikkaa, en osannut odottaa näitä kipuja, en osannut odottaa sitä miten kehon muuttuminen on vaikuttanut muhun, en osannut odottaa että raskaus on oikeesti näin raskasta, en osannut odottaa sitä miten paljon tulee lapsuudesta asioita mieleen ja miten sitä alkaa käsittelemään, en osannut odottaa että vihaan raskaana olemista, en osannut odottaa raskaudelta mitään mitä se on minulle tähän mennessä antanut.


116 päivää laskettuun. Poika on tervetullut maailmaan heti kuin on kehittynyt täysi aikaiseksi. En yhtään pane pahitteeks parin viikon ennenaikaisuutta! :-D

Onko teillä raskaus eronnut paljonkin siitä mitä olet kuvitellut sen olevan?

tiistai 12. syyskuuta 2017

MAAILMAN KAUNEIN JA IHANIN VAUVAKIRJA!

Joku ehkä muistaakin mun mainitsevan että vauva hankinnoissa väri maailmana toimii hyvin neutraalit, beigeet ja sukupuolettomat värit - niin myös vauvakirjassa! Oon törmännyt kyseisen kirjaan alku raskaudessani, ja ihastuin siihen heti! Oon aina ollut sellainen että jos jotain oikeasti haluan niin mun on pakko saada se.

Kuitenkin kova hinta (45e) vauvakirjasta sai minut etsimään ja katselemaan muita vaihtoehtoja. Halusin vauvakirjan olevan simppeli, kaunis, paljon tilaa kirjoittaa sillä halusin kirjoittaa raskaus ajan juttuja myös ylös. Tässä ihanassa vauvakirjassa on nämä kaikki mahdollista! Yritin karsia kriteereitä pois mutta en vain löytänyt mitään mikä olisi kolahtanut, ollu hyvä tai saannut tätä ihanaa kirjaa pois mielestäni.
Tässä vauvakirjassa on kauniita, visuaalisia kuvia ja tämä alkaa jo raskaus ajasta kaksi vuotiaaseen asti. Bloggaajan lapsi tuskin tulee välttymään kameran linssin puolella olemista ja tähän kirjaan on tehty runsaasti tilaa kuville. Rakastuin siihen että jokaisen kuukauden kohdalle on kuvalle/kuville tarkoitettu sivu.

Tälleen raskaana oon ollut vielä enemmän kiinnostuneempi siitä mitä äitin odotus hetkiin kuului kun hän minua odotti. Äiti ei luonnollisestikkaan muista kaikkea, jotenka olisi ollut ihanaa jos äitilläkin olisi ollut asioita jossain ylhäällä mihin palata myöhemmin muistelemaan odotus aikaa.
Tilasin kyseisen kirjan raskauskeijulta sunnuntaina ja jo tänään sain hakea sen hymyissä suin! Kipitin kotiin niin nopeasti kuin raskaana oleva nainen voi kipittää, ja kun pääsin hypistelemään tätä niin koko kirjan hinta ei enään harmittanut pätkääkään. Ihan melkein herkistyy tätä lukiessa ja täyttäessä.

Ja miten ihanassa paketissa tämä tulikaan! Pelkkää pahvilaatikkoa voi käyttää sisustuselementtinä :-D Ei sitä ainakaan roskiin raaski heittää.

Ja ei, tämä ei ole yhteistyöpostaus - olen vain onnellinen ja tyytyväinen tilaaja <3

Lukijat