perjantai 31. toukokuuta 2013

0 aamua!!!

olen kiitollinen tästä vuodesta, tää oli mahtava, opettava & rakastava. upeempi kun syksyllä avalla alotteassani osasin ikinä kuvitellakkaan.

ps. isi osti mulle ruusun:-)

torstai 30. toukokuuta 2013

onneton se on ken rakkautta turhaa tunnustaa & onneton ken pakenee kun jäädä haluaa.

sun ote on hento, mutta samalla varma. kuiskaus mun korvaa,lupaus siitä ettei enään ikinä. mun teki mieli puristaa sua kädestä ja juosta sun kanssa pitkin lintsiä & laitteita, ja nyt mietin miks en tehny sitä? kaikki on niin hetkellistä. sä & sun idea takakontissa matkustamisesta, enkä epäröinny hetkeäkään, halusin elää sen hetken. sä veit mut kieppii ja lupasit ettei se oo paha, & mä uskoin. pyörittii se yhdessä läpi ja naurettii. luokkaretki lintsillä, ja kaikki me yhdessä. peter, & iltauinti, monta jaksoa skinssiä, tylsät viimeiset koulupäivät.huomenna viimeinen kosketus jokaiseen. voi miten ikävöin jo!

pistä silmäs kii. huuda tyttö tää maa sun on,
se päästä päähän ajetaan. mä tahdon nähdän kaiken
ja jokaista rakastaa.

maanantai 27. toukokuuta 2013

suurin osa ihmisistä on olemassa, mutta ei elä.


en osaa oikee pukee viikonloppua sanoiks, rentoo väsynyttä mut silti jees. pizzaa, twilight - uusi kuu, saari, kaverit, poikaystävä, kainalossa nukkumista, juomista. tänään käytii luokan kanssa satamassa pehmiksillä & ylimarolan eläinpuistossa!

torstai 23. toukokuuta 2013

yksi hetki, voi muuttaa koko elämän.

1. leffa herkut, 2. ikuiset liittolaiset, teki vaa mieli nukkuu koko leffan ajan!
3. ihanat uudet kynnet, 4. kannoin näit kukkii yks päivä muutaman kotii möysän liikenne ympyrästä:-D
5. näin mikkoa pitkästä aikaa yks päivä. käytii ajelee, syömäs heses & mikko vei mut vierumäen hyppytorneille ja hypääsin 10metristä:-) 6. jeje, eskimoo & aurinko!
7. koko leffa sali oli meidän käytössä!8. leffa herkkuuiii

viikonloppuna ois yhdet bileet tiedossa, mutta muuten täysin arvotus mitä tuun tekemää,
sanon jo etukätee et hyvää viikonloppua!:-)

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

on olemassa ovi, josta onni voi käydä sisään, mutta sinulla on avain.

koko viikonloppu meni murulla. perjantaina oli mun vika päivä tetissä, ja kyl siin itku tuli ku piti hyvästellä lapset, perjantaina myös vietettii meidä 2kk päivää jäätelöllä, piin elämä leffalla, ja muutamalla. lauantaina oli peterin sukulais synttärit & illalla lähettii pienel porukal ajelee ja ottamaa muutamat. päästii jossain puol yhen aikaa meille peterin kanssa, saunottii ja syötii iltapala ja käytii nukkumaa. aamupalaks ranui & kananugettei, ja katottii sinkkuelämää ykkös leffa!:-)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

osa minua.

mun aikasemman blogin lukiat, varmaan muistaaki tän postauksen? tätä uutta blogia tekiessä ajattelin etten tuo tänne mitään surullista & musta pintaa syvempää, mut tää mitä mä teille aijon kertoa, on osa mua ja mun jokaista päivää./

/haluun kertoo teille pienen palan itseäni. mä tiedän että ehkä vielä tuun katumaan tätä, mä teen tän postauksen siksi että nykyään välitetään liikaa kauneus ihanteista, puhutaan ja tavoitellaan laihuutta. mä toivon että joku pysähtyis miettimään tän tekstin aikana oikeesti asioita ja et tää teksti herättäis jonku joka on jo kovaa (tai vähemmän kovaa) vauhtia matkalla syömishäiriöön, helvettiin.
mä sanoin ekaa kertaa 7vuotiaana 'mä en haluu lihota. mä en syö' ja osastolla mulle jouduttiin annostelemaan annokset. sieltä päästyäni istuttiin monta tuntia isin kanssa ruokapöydässä ja riideltiin syönkö,vai en? isi voitti aina. se kaikki jäi moneksi vuodeksi kunnes kutosen lopulla mä nousin vaakaan ja se näytti liikaa. silloin mä tajusin 'tää ei voi jatkua näin. oon helvetin läski.' eihän siitä aluks mitään tullu. se kaikki oli vaikeeta. vuos siinä meni, oikeestaan vaan niin että pari kertaa kuukaudessa mä ajattelin mitä oikeesti pistän suuhun, mutten sen enempään. kasin alussa mä vaihdoin koulua ja yks mun luokkalainen sano joka kerta monta kertaa päivässä 'saatanan läski. ootko ittees peilistä kattonu? laihuta saatana. susta pursuu läskit' jokainen sana sattu mua. ja pian mä aloin entistä enemmän vaahtii sitä mitä suuhuni pistän. mä lupasin ittelleni että 'mä en liho. mä näytän sille että pystyn laihuttaa. näytän itelleni.' ja voin sanoa että kun jotain päätän, siinä mä en mee yli enkä ympäri. oon saatanan itsepäinen. portti helvettiin oli auki.
kaikki alko pienesti ja viattomasti. kukaan ei huomannut mitään. mä pienensin tietenki ruokamääriä ja aloin liikkumaan. ja kun kukaan ei nähny mä lastoin ruokaa lautaselle, sotkin lautasen, kävin tyhjentää vessan pöntöstä alas ja pistin lautasen tiskikoneeseen. niin isi aina luuli että mä olin syönny. tätä jatku jonku aikaa ja loppu pelissä mä en syöny oikeen mitään. tosi vähän. mä tunsin nälkää, mua heikotti, oksetti, mutta mä vaan nautin koska mä tiesin että mä laihdun, oon vahvoilla. mä pystyn. tunsin olevani jossain hyvä. sain myös voimia ku luin anoreksia blogeja ja kirjoja isiltä ja siskolta salaa. mulla loppu menkat. mulla ei tullut niitä 3kk, mä pelästyin ja aloin vähän syömää mutta kun ne palas, mä palasin mun syömättömyyteen.
pian alko kasin kesäloma häämöttää. tulemaan kevät. aurinko pilkottamaan. lämmittämään. kun muut vaihto toppatakit huppareihin, mä pidin vielä visusti kiinni omasta toppatakista. mä palelin koko ajan. me käytiin silloin keväällä terveystiedon tunnilla aihetta syömishäiriöistä ja se mun luokkalainen sano mulle että 'nyt käydään suhun koskevaa aihetta' mä pelästyin heti mielettömän paljon että mitä se tietää? eihän se oo nähny mun läpi? mut rauhallisesti mä kysyin 'ai mitenniin?' se vastas 'noku sä et koskaan syö. sä oot niin laihaki' tiuskasin sille 'pidä huoli omista asioistas. ja mistä sä tiedät syönkö mä vai en?' mä aloin lukee äkkiä sitä tekstiä ja puremaa huulta etten mä hajoais siihen paikkaa. hetken päästä mä tajusin, että siinä se oli. se lause minkä mä halusin kuulla, se lause mihin mun piti lopettaa tää kaikki. mutta mä olin jo niin kiinni mun tavassa, mun sairaudessa etten mä osannu enkä voinu enään irrottaa. mä tiesin sen. mutten pelänny. muistan päiviä kun en ollut syönny mitään 3päivää. en jaksanu nousta sängystä. jokainen raaja tuntu painavalta. ja mä halusin lentää yhtä vapaasti ku taivaan linnut. tahdoin olla niin laiha, niin kaunis ja niin hento ettei kukaan vois mua koskettaa. kesään mennessä mä join vettä, vettä, vettä, vettä ja pahimpina oloina annoin ittelleni luvan syödä yhden piltin.
mä aloin laihtua jo niin että se huomattiin. kaverit huomautteli ja isi ja sisko alko huomaamaan. mä muistan tosi hyvin ku isi tuli istumaan mun sängyn reunalle yks ilta ja sano että 'kattelin sua yks aamu ku meikkailit ja sä olet laihtunu aivan älyttömästi. tästä eteenpäin me syödään yhdessä ja katon että syöt!' en aluks ymmärtäny mitään. mä yritin kiistää kaiken että en mä ole mitään laihtunu. enhän? mä olen edelleen se sama läski! mutta pian mä hajosin ja rukoilin isiä että saisin laihduttaa 'vielä vähän, vielä vähän enään. mä lupaan!' isi ei antanu periks. niin me taas istuttii pyödän ääressä monta tuntia ja mä itkin, tärisin, niin etten koskaan elemässäni oo ollu niin hysteerinen. ja musta tuntu tyhmältä pelätä ruokaa niin paljon, musta tuntu että kaikki vaiva mitä olin nähny meni hukkaa. se heitettiin vaan hukkaa. enkä ollut valmis päästämään siitä irti. isi ei koskaan ymmärtäny mua. kun isi alko luottamaan siihen että mä taas syön, niin mä olin jäänny kiinni ruokaa. siitä ei ollukkaa enään niin helppo irrottaa, mutten mä voinut vielä luovuttaa. isi luotti muhun taas. mulla on mahdollisuus taas. oon pelänny pienestä asti oksentamista, mut sillä hetkellä mä pelkäsin enemmän lihomista. isi oli tosi paljon poissa tyttöystävällään eikä tienny mun oksenteluista mitään. se ei huomannu. ja musta tuntu että olin saannu taas yliotteen kaikesta.
kunnes isi tajus senki. mulla ei ollut enään mitä pakokeinoa. alettiin isin kanssa harjottelemaan pienillä annoksilla ja kaikessa rauhassa. nyt mä oon tässä. lihonu sen kaiken takasin mitä laihutinki. on päiviä, viikkoja ku kaikki saa musta taas vallan, kuiskii mun päänsisää sanoja ja saa pelkäämään ruokaa. mutta mä en anna periks. on päiviä jolloin ahmin kaiken ja oksennan, mutta voin sanoa että tää kaikki on aikalailla takana päin. mua kutkuttaa aina välillä alottaa kaikki alusta. se tuntuis jotenki niin paljon helpommalta, mutta mä tiedän että lopujen lopuks se ei ole. ja mä en voi lähteä sille tielle enään. mä en kestä sitä henkisesti ja mun keho ei kestä sitä enään. mä ihailen kun joltain näkyy luita, se on musta kaunista. se hauraus. ja toivoin että voiku multakin. mutta loppujen lopuks mä tiedän että mun mieli on vielä sairas, kieroutunu.
se kaikki mitä tästä seuras on se juttu jonka toivon että saa teidät miettimään! tona aikana mä kadotin itteni. todellisen minän. nään vääristyneen minän. en enään tiedä mitä mä oon, mikä mä oon? en tunne itteäni. oon kadottanu itteni totaallisesti. mä oon ittelleni tuntematon. ja sen takia mä käyn pari kertaa viikossa psygoterapiassa & jonotan ravitsemusterapeutille. mä pydään lopettakaa, vielä kun voitte. te ette halua tätä. tää vie teiltä kaiken, ihan kaiken. haluutteko elää vai heittää sen elämän hukkaa? mä en halua että kukaan joutuis kokemaa tätä kaikkea ja vielä pahempaa. ootte upeita, ainutlaatusia, ihania, kauniita just tollassina ku ootte, ootte mahtavia! ♥

/ tästä postauksesta on aikaa 9kk ja mul on tullut ymmärrystä lisää tän asian suhteen. haluan erikseen sen mainita, että ilman isää mä en varmaan olis tässä. se että se pakotti mut syömää ja piti huolta musta, oli se voima joka lähti parannuttaa mua. isi oli mun voima kun syömishäiriö kävi mua paljon voimmakkaammaks enkä mä jaksanu enää.

maanantai 13. toukokuuta 2013

pidä musta kii tiukemmin.

muutamat uudet ostokset, marijaa nähty, sannalla yötä ollu ja kisakatsomo pidetty, leffa ilta mamin kanssa & tänään vietettii amarillos pienel porukalla murun 18vuotis syntymäpäivää!:-)

+ viimestä viikkoa päiväkodissa viedään:-(

Lukijat