lauantai 10. elokuuta 2013

18 vuotias minä.

Mun sormet, varpaat, nenän pää & erityisesti minä olen 18 vuotta vanha. 18 vuoden aikana on tapahtunu mielettömästi, voisin sanoa että enimmäkseen pahaa, mutta mä olen nousemassa & kaikki on helpottamassa. Elämää alkaa taas. mul ei oo koulutus paikkaa, ei poikaystävää, ei töitä, ei mitään mitä 18 vuotiaalla olis, mutta ei 18 vuotiaal oo mitää mikä mun pitäis olla. Mun kehossa on monia arpia, on onnettomuuksista, vahingoista mutta myös itsetehdyistä pahan olon purku lähteitä, niinku 'pieniä' polkuja. Ja kaikista arvista, ne polut on mulle rakkaimpia. ne on suuri osa mua, ja kertoo mielettömän paljon mun elämästä & pahasta olosta. Ne on kun mun päiväkirja, koko ajan mukana eikä kukaan muu pysty lukemaan niitä niinkuin minä. Ne muistuttaa mua siitä että siitäkin on selvitty. En tiedä tarkkaa mitä mun tulevaisuudes on. syyskuussa 13 vuorokautta kestävä kurssi, marraskuussa laiva reissu isin ja siskon kanssa. me kaikki ollaan silloin taas koossa ja voin hetken leikkiä ettei meidän välii ookkaa tullu yhtää mitään. maybe töitä, & asunnon takuuvuokraan säästämistä. Paljon lisää papereitten täyttämistä & velvollisuuksia. En selviä yksin, mutta mulla on sisko tai isi joka mua auttaa. Mul on maailman paras kaveri verkko. maailman paras parhain ystävä. 18 vuotiaana mä saan jo jättää tupakka askin sängylle pelkäämättä että isi katkoo ne  & saan rangaistuksia. Mun  ei ole pakko tulla kotiin, mutta pakko ilmottaa missä mä olen, mun ei tarvi kysyä saanko mä lähteä johonki, mä vaan meen & se on parasta. Rakastan maailmassa eniten janinan hymyä, vara mamin halia, mikon naurua, siskoa, oikeestaan kaikkea mistä mä välitän. rakastan peltoja & uusia pehmeitä villapaitoja. En pidä sateesta, mutta taivallaki on joskus lupa itkeä ja puhdistaa itsensä. Ihan niinkuin jokaisella meilläkin. Mä en mahdu enää xs kokoon, mihin oon mahtunut monta vuotta. se jaksaa ihmetyttää enkä vielä kunnolla osaa hyväksyä sitä, mutta oon onnellisempi parin lisäkilon jälkeen, kuin ennen niitä. mulla on paljon pieniä vaatteita jotka  ei vaan enään mahu mulle, jotka mahtu joskus, joskus kun mörkö oli vahvemmin osa mua. mutta tänään mä oon 18 eikä se mörkö tänä päivänä hallitse mua niin paljoa. Kaikesta tähän päivää mennessä oon selvinny, vaikka ne on sattunu saatanasti, ja jättänyt henkisiä arpia & tuun selviämään tulevaisuudestaki. Mul on elämässä kaikki mitä tarviin, ei kaikkea mitä tahdon, mutta vain sillä että tarviin on väliä. mä en tarvi mitään muuta enään lisää.
 ps. mul on medusa vihdoin & unelma susta joka saa mut hymyilemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat