keskiviikko 12. helmikuuta 2014

hei, onko muita meitä, maailmaan eksyneitä?

Mä näen sivusilmillä maailman, kaiken sen liikkeen, mutten mä jaksa katsoa sitä tarkemmin. Mä tiedän että kävelen eteenpäin, mutta mä en jaksa ajatella sitä. En jaksa ajatella mitään. Maailma liikkuu, mä liikun, mut silti musta tuntuu kun olisin vaan paikoillani. Kaikki mun ympärillä elää, mut mä en. Mulla on edelleen niin miljoona syytä hymyyn ja ei enään edes yhtään syytä itkuun, silti mun miele on vaan apea ja ahdas. Ahdistaa. Mä tahtoisin vain ottaa sua kädestä ja lähtee maailmaa pakoo. Mentäis jonnekki kauas, yhessä. Eikä oltais ku vain me. Vaikken mä koskaan enään uskonu osaavani irrottaa sinusta, mutta mä osasin & mulla on parempi ilman sua, sun valheita, sun draamaa. Mulla on joku joka on niin arvokasta, joka ottaa mut kainaloon ja kiittää että mä uskalsin kertoa niitä vaikeimpiaki asioita, joku joka pitää mua kädestä, joku joka toivottaa joka ilta hyvät yöt. & toisaaltaan mulla on kaikki niin hyvin. Ja mä viihdyn kaikkialla missä mä olen, ja jopa kotona sinun kanssasi.

ps. mä pidän jopa siitä, mihin mulla oli niin helkkarin paljon ennakkoluuloja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat