sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

mitä haluisin vielä elämässäni kokea?

Mä koen että mun koko 19 vuotta on mennyt elämässä vaan ohi. En oo kokenut lapsuutta, en mitään. Mä oon vaan junnannu tässä ahdistuksessa, pahassa olossa ja masennuksessa saavuttamatta mitään. Mä stressaan siitä että tosiaan oon jo kohta 19. oon vieläki sairas. Vaikka munhan pitäis olla jo kihloissa, samankaton alla miehen kanssa ja raskaana & ammatti. Tai näin mä ainakin oon aina ajatellut ja halunnut. Mies on, mutta siihen kaikki muu jääkin. Meillä ei ole vielä ajankohtaista muuttaa yhteen, sillä kohta ollaa oltu kimpassa vasta 5kk. Joka on tosi vähän, johonki yhteen muuttamiseen. Ollaan mietitty että sitten kun toi toinen puolisko lähtee armeejaa, eli tossa vuoden päästä. Kihloista tai lapsista puhumattakaa:-D Mun tähän astisessa elämässä on ollut niin paljon takapakkeja, etten oo edes päässy eteen päin minkään suhteen. Mua oikeesti harmittaa ettei mulla ole sitä koulutusta, en oo edes koulussa, enkä voi käydä edes töissä koska en ole työkunnossa masennukseni takia. Eli tässä päästään siihen tärkeimpään elämän saavutukseeni - 

TERVEYS: 
 Mun täytyis saavuttaa eka tää, ennenku voin saavuttaa mitään muutakaan. Saada oikeesti ne terveen paperit, olla onnellinen, ja löytää tasapaino itsensä kanssa. Päästä tästä helvetistä pois, mutta jotenki se on niin vaikeaa uskoa ja luottaa että joskus parantuisin kun tän kanssa on elänyt ja kasvanut niin kauan. Tää terveys liittyy niin kaikkeen, koko mun elämään. 

IHMISSUHTEET:
Musta on tosi ikävää lisätä tää tähän listaan, sillä mulla oli jo tälläinen ihminen mutta menetin sen.. Tää oli mun tärkein ihmissuhde ikinä, sillä hän oli ainut kelle pystyin niin avoimesti kertomaan kaikesta, hän ymmärs mua koska hänellä itellään on samoja ongelmia kun mulla. Hän ei koskaan tuominnut mua, ja ties musta kaiken mutta silti rakasti mua. Tällästä mä kaipaan ja tarvitsen. Että on koko ajan joku lähellä ja tietää että siihen voi aina turvautua. Tottakai mä puhun tuukallekki mun olotiloista ja asioista, mutta en silti pysty sille puhumaan niin avoimesti enkä kaikesta kun mun entiselle kaverille. Tuukka ei ymmärrä, mutta yrittää kovasti, ja niitten oikeitten sanojen siaan se pussaa mua ja vetää kainaloon. Haluisin sellaisen kaveriporukan kuten frendeissä tai sinkkuelämässä. Että ois oikeesti paljon niitä ihmisiä ympärillä joihin turvautua, ja tehdä aina kaikkea hauskaa. Eli tulla rakastetuksi, ja antaa rakkautta, tulla hyväksytyks, ja tuntee olonsa hyväks. Nää on kanssa tosi tärkeitä asioita mun parantumisen suhteen.

TYÖ:

Mä haluisin tehdä työtä millä on oikeesti väliä ja merkitystä. Mua ei oo luotu mihinkään toimisto työhön tai siivoomaan, tai johonki hallityöhön, sielä mä en viihdy. Haluun ihmisläheistä työtä, haluan olla ihmisiin yhteyksissä, auttaa niitä. Olla lähellä, turvana ja apuna. 10vuotiaasta saakka oon haaveillu lastenhoidosta ja vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoistyö ei oo mihinkään muuttunut, mutta vaikka valtavasti rakastan lapsia niin se on vaihtunut johonkin tärkeempää. Esim vanhuksiin. Ne on niin yksin. Ja tarvitsee apua ihan päivän arki jutuissa. Lääkäriks tai sairaanhoitajaks musta ei olis, vaikka se oiski sitte taas astetta tärkeämpi ja antavampi työ. Ollaan muutamaan otteeseen käyty tuukan papan luona joka ei siis osaa käydä kaupassakaan enään yksin. Me käydää välillä sielä, viedään roskat ja käydään kaupassa. Tästä mä tykkään. En vaan silti tiedä oikeen mihin suuntautuisin. & vapaaehtoistyö ois maailman siisteintä ikinä. Mennä sinne, auttamaan. Mutta siihenkin tarvitsee töitä, jotta saa säästettyä rahaa. Mä olen tässä joka vuos hakenut sosiaalialan koulutukseen, mutta sama homma joka vuos : mä olen liian sairas sinne. Sempä takia tänä vuona mulla alkaa ehkä syksyllä merkonomin koulutus. Mulla olis siis 3 vuotta aikaa kasvaa ja parantua. Mun pitää saada eka itteni kuntoon, ennenku voin alkaa hoitaa ja huolehtimaan muista. Mutta ihmisläheisessä työssä, mä tuntisin joka päivä itteni tärkeäksi, ja merkitykselliseksi.

ROAD TRIP:

Mä haluisin nähdä ja kokea maailmaa. Mennä sinne missä on turkoosi vesi ja värikkäitä kaloja, ja aurinko olis kirkkaan keltanen ja hiekkaa silmän kantamiin. Jonnekki missä on niin kaunista että itkettää. Sinne missä rakennukset hipoo taivasta ja katu vilisee keltasia taxeja - manhattanille. Sinne missä yksi torni hipoo taivasta ja on iltasin niin kaunis kun siihen syttyy valot - pariisi. Vesi on mun lemppari paikka. Viihdyn sielä paljon ja rakastan uimista. Haluisin kokeilla surffaamista ja tuntea sen että vesi vaan vie ja kannattelee. Haluisin oppia skeittaamaan, ja rullata pitkin katuja. Tää taitaakin olla ainut asia mihin mun sairaus ei oo haitaksi. Tähänkin vaan tarvitsis eka sitä rahaa. Haluisin kokea tän ennen perheen perustamista, koska siis ajattelen että olisin kerrallaan kuukaudenkin reissussa jossain pitkin maailmaa, tai miksei toisenkin kuukauden :-D

PERHE:

& sitten kun mä olen saannut kaiken kuntoon : itseni, ihmissuhteet, mulla on työpaikka, olen päässyt reissamaan - näkemään ja kokemaan, niin mä olen valmis äidiksi. Haluisin n. 6 lasta maximissaan, ja ois ihan sika ihanaa adoptoida ainakin yksi lapsi. Haluun ison perheen. Paljon rakkautta, onnellisuutta ja läheisyyttä. Mua ei oo luotu olemaan paikoillaan, rauhassaa, ja ns. yksikseen. Pidän hulinasta, menosta, ja ihmisläheisyydestä. & kun mulla on perhe, mä olisin maailman onnellisin. Kaiken tän jälkeen musta tuntuu että mä olen saannut jo nähdä ja kokea maailmassa kaiken mitä haluan. Voin täysin keskittyä perheeseen ja kasvattaa lapseni. Saada uusia kokemuksia lasten kautta.

Mitä te tykkäsitte vähän tällässestä erilaisemmasta postauksesta? :-)

6 kommenttia:

  1. Tykkäsin tosi paljon tästä postauksesta :)

    VastaaPoista
  2. Tää oli kiva postaus, ja mun ajatukset on tosi pitkälti samanlaisia. Mullakin on sairaan paperit, diagnooseina masennus, paniikkihäiriö, ahdistushäiriö sekä fobia, joka rajottaa mun elämää ihan joka päivä ja ihan liikaa. Mutta säkin oot selvinny monesta asiasta niin hyvin, että ihan varmasti ajan kanssa selviät tästäkin! :)

    Myös toi matkustelu ja työnteko-osuus osuu lähelle mun ajatuksia. Oon kyllä tehny jo upeita ja tosi erilaisia reissuja eri maihin, mutta niitä ei voi koskaan tehdä liikaa! Myös vapaaehtoistyö ois upeeta. Lasten kanssa mä haluaisin tulevaisuudessa työskennellä, ja oonkin ollu päiväkodeissa ym. kerhoissa kesätöissä ja tet-jaksoilla. :-)

    Mutta kuule tyttö, sun elämä on vasta ihan alussa ja parhaat ajat edessä! Ei sun koko elämä mee masennuksen kourissa, jaksat vaan taistella niin kun oon tähänkin asti jaksanu!! :)

    Oon seuraillu sun blogia sillon tällön (en enää kauheesti lue blogeja, joten siks en lukijana oo yhdellekkään blogille) ja nyt vasta huomasin että asut Lahdessa. Mäkin muutan Lahteen kolmen viikon päästä täältä reilu parinsadan kilsan päästä, en tunne ketään sieltä ja vähän jännittää! Kovasti haluaisin laittaa tän kommentin nimellä, mutta vielä en pysty puhumaan mun masennuksesta sun muista omilla kasvoillani. Ehkä vielä joskus :)

    VastaaPoista
  3. Voi ihana! Ois tosi kiva päästä sun kanssa jutskailee kasvotusten jos tosiaa meidän ajatusmaailma kohtaa noin hyvin. Minnepäin lahtea sä muutat?:-) & tuutko tänne opiskelemaan vai?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ois! :-) Oon sua muutaman vuoden nuorempi, (täytin 16 nyt huhtikuussa) mutta jos se ei ihan kamalasti häiritse niin toki! Mä muutan Asemantaustaan, ja joo lukioon oon menossa. :)

      Poista
    2. ei tosiaa haittaa :-) mä en valitse kavereitani iän perusteella, tai silleen tiiätkö? :-) missä suhun vois ottaa yhteyttä? mietin just perus fb, mutta sanoit tuola että et halua omilla kasvoillasi puhua masennuksestasi yms, nii tiedätkö jotain paikkaa missä voitaisi jutella, niin että pysyisit kuitenkin anonyymina?

      Poista

Lukijat