torstai 7. elokuuta 2014

ajatuksia.

Mä istun hiljaa. Taka rivissä. Mä kuuntelen kun ope tekee nimen huutoa & kysyy: mistä tuut, mitä oot tehnyt & oliko tää sun ykkös valinta? Suurimman osan oli. Se unelma ammatti. Janette Nikki? Täälä. Mistä oot tullut, mitä oot tehnyt, oliko ykkösvalinta? - mä oon ollu puoltoista vuotta ilman mitään. Ykkösvalinta oli sosisaaliala. & Painan pään alas, ja puren huulta. Mä oon kohta neljävuotta yrittänyt päästä sosiaalialalle, miks mä en vaan pääse? Mikä mussa on niin paskaa? Miks mun pitää tehä kaikki vaikeemman kautta? Miks joku ei vois joskus olla helppoa? edes joskus... turhauttaa istua täälä.

Mä istun tuttuun huoneeseen tasan kellon kolme. Tuttuun penkkiin. Miten koulu on lähtenyt käyntiin? Mitä oot tehnyt, ketä oot nähny? Miten sä voit? Ihan hyvin. En oikeen mitään. Enimmäkseen tuukkaa. Ihan hyvin mä voin. Puren taas huulta, ja painan katseen alas. Keskityn siihen etten mä hajoa siihen. & me sovitaan uusi aika ensiviikolle.

Mä kävelen kotiin. En jaksais enään yhtään. Mä en tahdo elää. Mä en jaksa enään. Onks mun pakko? Mä itken.. mua väsyttää. Auttakaa joku. Ottakaa joku tää musta pois. Elämä on vaan kitumistä päivästä toiseen. Mä en oo koskaan saannu sitä lapsuutta mitä lapsen pitäisi saada, mä en oo koskaan saannu sitä nuoruttakaan, enkä mä oo saavuttanu mitään.

Lauantaina sinä olet ollut mussa jo 13 vuotta. Launataina sä olet viennyt multa kaiken 13 vuoden aikana, lauantaina sinä olet ottanut multa 13 vuotta pois mun elämästä, lauantaina sinä olet tehnyt mun 13 vuodesta helvettiä, lauantaina sinä olet kiduttanut, satuttanut, ahdistanut, epätoivottanut, rikkonut, särkenyt & melkeen tappanut minut 13 vuoden ajan.. Mene pois. MENE POIS, HÄIVY !! sä olet ottanut musta jo kaiken. mulla ei ole enään mitään, mussa ei ole enään mitään. Ole kiltti, jätä mut rauhaan.

Anna mun elää, anna mun olla onnellinen.. Anna mun olla ehjä, anna mun saada kaikki takasin mitä mä olen 13 vuoden aikana menettänyt. Ole kiltti. Mä pyydän. & sä lyöt mut uudestaan maahan ja naurat paskasta nauruas. Mä olen sun, enkä koskaan pääse susta eroon. En halua elää tällästä elämää..

Oi lauantai, syntymäpäiväni, 13 vuoteni helvettiä, älä tule koskaan.. 

17 kommenttia:

  1. ootko pikkasen masentunu? kaikki asiat, ne oikeesti iloset ja positiivisetkin vaan ahdistaa ja itkettää sua, mitä sä elämältä oikeen odotat? tuntuu, et haet vaan huomiota sun ahh niin kamalalla syömishäiriöllä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anteeks mitä? :-Dd olisinkin vaan pikkasen masentunut. & mitenniin kaikki iloset ja positiiviset asiat itkettää mua? tottakai mä olen tyytyväinen että olen edes jossain koulussa kun kykkisin taas kotona yksin. ja itsestään koulutus ei itketä, vaan lähinnä se että en oo siinä unelma ammatissa vieläkään mistä oon haaveillu kymmenen vuotiaasta asti ja yrittänyt sinne päästä jo melkee 4 vuotta. Mä en hae todellakaan huomiota mun 'ahh niin kamalalla syömishäiriöllä' en edes maininnu tässä postauksessa sanallakaan siitä :-Dd syyt miksi mä kirjotan tänne näitä astetta henkilökohtasempia juttuja on ensinnäkin se, että mä toivoin että voisin näillä auttaa samassa tilanteessa olevia ihmisiä, & kun saan asioita ylös ja tuotua esille nii se vähän helpottaa mun oloa.

      kommenttisi on jokseenkin naurettava, mutta kiitos silti mielipiteestäsi.

      Poista
    2. & haluun lisätä sulle vielä että kun masennuksessa tulee näitä huonoja jaksoja/päiviä nii on helkkarin vaikee ajatella ja iloita ja olla kiitollisia niistä pienistä hyvistä asioista. Mutta on myös päiviä jolloin niistä osaa olla kiitollinen ja onnellinen. tänään on taas vaihteeks vähän huonompi päivä.

      Mä lyön vetoa että jos sä oisit sairastanut masennusta 13 vuotta, nii ei sullakaa enää usko riitä ajattelemaan jotain lässynlää positiivisia asioita kun se jatkuva paha olo ja ahdistus on ollut sun elämässä niin kauan. Mutta kyllä, mä osaan myös tiettyinä päivinä iloita niistäkin.

      Poista
    3. no miks sul sit on "jatkuva paha olo ja ahdistus"? oma asenne kaikkeen ratkasee helvetin paljon, jos sä päätät, että oot masentunut ja voikun on rankkaa ni onhan se sitä sit. mut jos päätät, että selviit ja lopetat synkistelyn, se saattas myös onnistua.
      ja ihan hyvä vain, että sua ei sos. ja terveysalalle oteta, ei voi toista auttaa jos ite tarvitsee sitä apua.

      Poista
    4. Toikin on totta. Mutta sitä ei vaan päätetä että ootko masentunut vai et. Et ees tiedä kuinka vaikeeta masentuneen ihmisen on ajatella positiivisesti. & tiedän tasan tarkkaa miks en sosiaali alalle oteta ja sen takia mähä olen tuolla toisella alalla nyt. Antamassa itelleni lisäaikaa kasvaa ja parantua. Mutta se ei sitä asiaa kiellä etteikö se sais harmittaa.

      Poista
    5. En tiedä haluatko julkisesti tästä edes puhua, mut mitkä asiat konkreettisesti sua ahdistaa ja masentaa? Mikä sut estää ajattelemasta positiivisesti?

      Poista
    6. Lähinnä minä itse, mutta suuressa osassa on myös mun menneisyys.

      Poista
  2. Sulle anonyymi tiedoksi, että masennus ei oo mikään sellainen asia, joka katoais tosta vaan, kun vähän hymyilee ja päättää, että ei enää ahdistu mistään. Masennus on psyykkisen lisäks myös biologinen sairaus ja sen takana ei tarvi aina olla mitään traumaattista ja surullista tapahtumaa, kuten esimerkiks onnetonta lapsuutta. Masennus johtuu mm. sellasten välittäjäaineiden kun dopamiini, serotoniini ja noradrenaliini neurokemiallisesti häiriintyneestä toiminnasta ja lisäks esimerkiks ns. "HPA-akselin" yliaktiivisuudesta. Masennus ei oo sairaus, joka päätetään jotenki huvikseen vaan kehitellä itelleen, että sais huomiota tms, vaan se on myös biologisen toiminnan muutoksia aivoissa, jotka aiheuttaa merkittäviä muutoksia aivoihin, jotka on ihan rakennetutkimuksilla havaittavissa. Eli välillä se "oma asenne" ei kyllä ratkaise yhtään mitään, vaan apuun voidaan tarvita esim. lääkkeitä ja terapiaa. Ota faktoista selvää ennen ku tuut pätemään masentuneen ihmisen blogiin. Vähän ymmärrystä jooko, kaikkiin asioihin ei valitettavasti voi itse vaikutta. Suomenkin itsemurha- ja mielenterveyspotilastilastot olis huomattavasti pienemmät, jos masennus tosta vaan katoais pikkusen hymyilemällä ja asennetta vähän muuttamalla. Kiitos. Terveisin kaksi vuotta kestäneestä keskivaikeasta masennuksesta parantuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaihana sinä <3 ihana kuulla että oot parantunut. Voiku mäkin joskus voisin sanoa voittavani masennuksen! Nauti! Oot ansainnut sen! Oot vahva !

      Poista
  3. Hei, pää pystyyn vaan! Nyt koitat vaan unohtaa kaikki negatiiviset asiat ja keskityt positiivisiin. Mahtavaa että pääsit sentään opiskelemaan! Merkonomeilla ainakin on töitä laajasti, ja hei ehkä sä pääset vielä sosiaali alalle helpommin ku oot suoriutunu tästä koulutuksesta !
    Sä oot aijemminki jaksanu ponnistella syvältä maan alta takas tänne maan pinnalle, nii kyllä sä jaksat nytkin palata ja taistella elämän iloista ja onnesta. sä oot vahva elä luovuta nainen! :) voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 voiku vaan osaisin luottaa ja uskoa sanoihis :-(

      Poista
  4. voi janette, teit kyyneleet silmäkulmiin. ihailen sun vahvuutta, niin paljon tsemppiä ja voimahaleja, ei luovuteta❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos rakas! ❤️ mä taas ihailen sun tapaa nähdä ja rakastaa maailmaa. Näät niin älyttömän pienissä asioissa niin älyttömän suurta rakkautta ja onnellisuutta. Olet ihana!

      Poista
  5. Ekan anon kommentti on kohtuuton!
    Tiedän itekki että blogiin kirjotus auttaa, joten en millään tasolla usko että tekisit näitä postauksia hakeaksesi huomiota.
    Sä oot vahva ja kaunis ja mukavan olonen, usko siihen, sä päihität ton masennuksen kyllä vielä joskus. Älä anna sille periksi!

    VastaaPoista
  6. Onko sulla ollu 5 vuotiaasta masennus ? :D miten niin pienellä voi olla masennus ? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytän huomenna 19 eli itseasiassa kuus vuotiaana? Siinä 5-6 ikäluokkaa se alko. & kyllä, voi olla. Kuin surullista se onkin.!

      Poista

Lukijat