torstai 30. lokakuuta 2014

en keksi edes otsikkoa. olen liian väsynyt edes siihen.

En tiiä mitä teen. Oon äikäntunnilla & kaikki tuntuu kovin sekavalta. Ei vain äikän tunti, vaan koko elämä. Oon alottanut työt koulun ohella ja tiedän olevain reunalla. Mulla ei vain ole vaihtoehtoja, en muuten syö enskuussa ellen oo töissä. Vaikka mä oon reunalla, seison silti tukevasti. Mä tiedän mitä mä teen, vaikkei se annakkaan vaihtoehtoa. Tää on mun käsissä, mä en ole sen käsissä. Se tuntuu hyvältä. Kaikki muu onkin sitten kovin sekavaa. Suurinmman osan päivistä kuljen sumussa, enkä oikeen tiedä missä mä olen - vaikka tiedänki todella hyvin missä mä olen. En saa aamusin nukutuksi, en saa illalla nukahdetuksi. Vaikka luulin että nukun liikaa kun alotan työt. Ekaa kertaa mä olen pitkästä aikaa itsestäni ylpeä. Oon tehnyt koulussa 8h päiviä & ollut illat vielä töissä - vaikkei tää annakkaan vaihtoehtoja, mutta saan mä kai silti olla ylpeä? Tai miksi olisin. Kaikki on kuitenki ohi jo hetken kuluttua. Mä meen elämän mukana, se ei mee mun mukana ja se harmittaa mua paljon. Joka päivä elän samalla kaavalla joka ei miellytä mua yhtään. En oo koskaan saannut aikaseks mitään, enkä saa vieläkään. En halua elää tällästä elämää, mulla on epämiellyttävää olla tässä mutta enhänä mä taas muutakaan voi. Ehkä mä joskus saan elämästä kiinni niinkun normaalit ihmiset - tai sitten en. en tiedä enkä jaksa enään uskoa mihinkään. Kaikki on niin harmaata vaikka ulkona paistaaki aurinko. Vihaan itseäni, vihaan elämääni.

Voinko myöntää ääneen että mielummin olisin koko maailmasta pois, kun täällä. Saanko kuiskata sitä edes ihan hiljaa ja kertoa etten jaksa? Saanko itkeä? Ehkä sateella ulkona, niin ettei kukaan huomaa.

ps. kulta oli ihana ja tuli yks ilta hakemaan mua töistä suklaalevyn kanssa. Se halus yllättää pitkän päivän päätteeks <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat