perjantai 30. tammikuuta 2015

'oma kokemuksemme itsestämme särkyi ja hajosi - ei meidän todellinen itsemme'

Mietin aluks että julkasenko tätä ollenkaan, mutta en halua mun blogin olevan mikää kiiltokuvablogi. Kuitenki oon asioistani jo täällä niin avoimesti puhnut, että niitäkin asioita on ehkä vaikea ymmärtää ilman että tietää kaiken. Tää kaikki on niin iso osa mua, ja tää kaikki on tehnyt musta tälläisen. Mua on vaikea ymmärtää ellen alota ihan alusta, koska kaikki liittyy toisiinsa ja on niin isoja osia.


Olin pieni. n.kuuden vanha. Silti muistan kaiken kuin eilisen. Oli lauantai. Paisto aurinko. Kesä & mette serkku turusta oli matkalla meidän luo yökylään. Äiti antoi meille sydän karkit, pussasi otsalle, otti pakatut laukkunsa ja lähti. Me kateltiin siskon kanssa parvekkeelta, kun äiti nous vieraaseen mustaan autoon joka oli alhaalla meidän pihalla. En täysin ymmärtänyt mihin äiti lähti, mutta tunsin ja tiesin ettei äiti palaa. Isi vei meidät mäkkäriin, koitti piristää vaikka itsekkin oli ihan rikki. (tästä alkoi mun elämä masennuksen kanssa.)

Me muutettiin siskon kanssa sen vieraan miehen kämppään, johon äiti oli jo majottanut itsensä. Muutettiin kyllä pian isompaa kämppään. Se mies, se oli hullu. Niinkun oikeesti hullu! Se laitto mut JOKAPÄIVÄ (nyt en oikeesti valehtele.) arestiin, milloin siitä että söin tai puin liian hitaasti. Siskon kehitystä se tarkkaili, en tosiaan uskalla edes ajatella mitä olisi käynnyt jos oltais oltu siinä vielä pari vuotta pidempään. Tää samanen mies 'ajoi' meidät turvakotiin. Meidän piti olla sielä vain pari viikkoa, mutta parista viikosta tuliki n. 4kk. & kun mies vihdoin saatiin häädettyä äitin kodista, niin päästiin takasin kotiin.

Siinä vaiheessa mä aloin oireilemaan. Mulla oli jo silloin niin ahdistunu ja paha olla, enkä osannu n. 7-8 vuotiaana käsitellä sitä oloa, jotenka sain raivokohtauksia josta myöhemmin sitten jouduin lastenpsykiatriselle osastolle. Sielä ne päätti että mun on parempi asua isällä, koska äitillä ei riittänyt voimat hoitaa mua. Äiti sairasti itsekkin masennusta. Meidän lapsuus on ollut siis aika paljon valkosia osaston seiniä. Sielä me suurimmaks osaks nähtiin äitiä. 

Luulis kaiken helpottaneen kun pääsin asumaan isille, mutta ei. Alotin ekan luokan kevät kauden mukkulan koulussa. Jossa alkoi 4vuoden koulukiusaaminen. siitä pääsette lukemaan enemmän tästä. & mä olen rakentanut koko persoonani, ja minä kuvani näistä sanoista. Tää kaikki oli todella iso pudotus vielä syvempää masennukseen. 4 luokalla alotin ekan kerran viiletelemään, josta lähti monen vuoden kierre. 
Koulussa näytin että kaikki on hyvin, muttakun pääsin kotiin mä romahdin ja itkin lopun päivän. Tätä samaa se oli monta vuotta. Olin ravannut monilla psykologeilla, kuraattoreilla mutta missään en suostunut puhumaan sanaakaan ja mun kohalla luovutettiin. Kaikki oli pitkän ajan tällästä tasapaksu huonoa. Päivästä toiseen.

Ehkä sitten isoin käänne taas huonompaa mentiin kasin alussa kun syömishäiriö räjähti käsiin. Siitä pääsette lukemaan enemmän tästä. kasin alusta tähän päivään asti on ollut taistelua pinnalla pysymisestä. Osastoa, lääkkeitten alotus, psykoterapian alottamista, yms.

Mä odotan päivään kun voin vaan todeta tän kaiken olleen ohi. että mä olin vahvempi, ja että mä olen terve! Että mä saan vihdoin olla vahvempi. Saan vihdoin alkaa elää. ja se olisin vihdoinki MINÄ joka nauraa sitä paskasta naurua kun se oli niin heikko. Että vihdoin musta olis johonki ja oisin niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Oisin edes ihminen. Saisin otettua kaiken takasin minkä tää on viennytkin. Rakastaisin ja oisin aidosti onnellinen. Mä en edes enään muista mitä onnellisuus on. Ja vihdoinki haluisin enemmän elää kuin kuolla. Oisin vapaa. Vapaa näistä kahleista. Ja vihdoin tietäisin ja tuntisin sen kaiken mistä ihmiset puhuu. oon niin kyllästynyt tähän.. 


Tän julkaseminen pelotti enemmän ku mikään muu ikinä.. Ainut miksi mä näitä kerron teille on se, että jos nää vaan pystyy jotakuta auttamaan, tai saamaan ymmärtää jotain, ois enemmän kun hienoa. Mä haluan olla selviytymis tarina, selviytymis tarina kaikille niille jotka kamppailee masennusta vastaan, tai on samankaltaisia ongelmia / ajatuksia. Ja mä en voi olla sitä kertomatta mun omaa tarinaa. 

Mä oon päättänyt että tää kaikki saa loppua, oon päättänyt alkaa tekemään asioita tän eteen, hoitamaan itseäni. Näyttämään tälle ettei tää pysty viemää mua, tappaa se ilman että mä kuolen siinä samalla. Tää on viennyt multa niiiin paljon, ja mun on nyt aika ottaa se kaikki takaisin!

kuten on todettu, me emme ole rikki - meitä ei tarvitse korjata. muutta se, mikä tarvitsee korjausta, on suhteemme itseemme; oma kokemuksemme itsestämme särkyi ja hajosi - ei meidän todellinen itsemme!
Tää kaikki ei ehkä kuulosta niin pahalta mitä se oikeesti on ollut tai miten mä sen oon tuntenut. Muistakaa että jokainen ihminen tuntee samat asiat eritavalla. Ja tää on ollut mun tapa. Tää on ollut mun luonnoksissa tosi kauan, en ole vaan uskaltanut julkaista tätä. 

Olkaa vahvoja ja muistakaa ettei auttava käsi oo ansa. Se on pikemminki suuri lottovoitto että tosiaan on joku/joitain lähellä jotka haluaa ja yrittää auttaa. En ehkä itse ole paras, mutta voin sanoa että omien kokemuksieni takia ymmärrän ja osaan samaistua ihmisiin tosi hyvin. Mulle voi laittaa viestiä taikka sähköpostia janettenikki@hotmail.com jos jollain teillä tulee olo että tahdotte jutella. 

Me ei luovuteta, se ei ole vaihtoehto, me ei anneta tälle valtaa. Ollaan vahvempia kuin se! Eikö niin?

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

meitsin arkea.

Mulla on ollut tässä ihan kauheesti kaikkea tekemistä ja mietittävää. Päällimmäisiä 'voimien viejiä' on koulu. Oon käyny opolla muutamaan otteeseen puhumassa ja miettimässä että miten mun ois helpointa vaihtaa alaa, eikä siihen oo mitää reittiä sieltä mistä aita on matalin vaan sosiaalikokeilla (joita en varmaan oo koskaan päässy läpi matikan takia:-D) jonka siis ymmärrän täysin, sillä onhan kyseessä sosiaaliala. Oon myös käynyt juttelemassa koulussa ihmisen kanssa joka vastaa oppisopimuksista, se olisi yksi vaihtoehto. Hakemukset on lähetetty että ihan perus lähihoitaja koulutukseen, että myös oppisopimuksella lähihoitaja koulutuksen kokeisiin. Nyt odotellaan vaan kutsua, ja nätisti maksetaan kuudetta kertaa 60e..........

Toinen asia on muutto. Jep. Mä muutan täältä mun pienestä ja turvallisesta 24m2 kämpästä pois. Tarkoitus ois muuttaa 54m2 kaksioon, n. 80e halvempi vuokra & se on kanssa lähellä keskustaa. Tän muutto jutun kanssa on ollut vaan aikamoinen sotku, mutta huomenna alkaa pikkuhiljaa selviämään kun soitain sille vuokran antajalle. huhhu. Enskuussa ois siis tiedossa se muutto, siskon muuttamista helsinkii, parit pääsykokeet (jos siis pääsen!) & kouluakouluakoulua. Mitä muuta mä oon tehny näitten kiireitten lomassa? 

Olin eilen viettämässä iltaa kaverin luona. Aina sitä välillä miettii että miten onkaan niin etuoikeutettu että ympärillä on niiin ihania ihmisiä!
Oon katellu tän tapasia kenkiä jo jonkun aikaan, ja muutama päivä sitten ostin nämä -50% alennuksesta! :-) en ymmärrä että mikä vimma mulla on tänä talvena ollut talvikenkiin. Aikasemmin jopa riideltii isin kanssa siitä että kuljenko tennareilla vai ihan talvikengillä. Ja useesti teinkin niin että lähdin kyllä tennareissa, mutta kotiin mentäessä vaihdoin äkkiä talvikengät jalkaan ja tennarit reppuun :-Dd & tänä vuona tennarit on jäännyt kaapin pohjalle ja olen kotiuttanut 3 talvikengät ja kävellyt niillä ihan sydän silmä emoijin näkösenä :-D 
Pidettiin perjantaina tuukan kanssa sellanen 'parisuhteen hoito' - ilta. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta meillä on loppu pelissä niin vähän aikaa nykyään mennä ulos ja tehdä jotain, sillä mies ei oikee jaksa arkipäivisin tehdä muuta ku katella telkkaa tai käydä pyörähtämässä jollain kaverilla. Käytii syömässä mun lemppari ja vakio ravintolassa, eli amarillossa. Se ei petä koskaan! & leffaks valittiin viikossa aikuiseksi, eikä se sytyttänyt meitä kumpaakaan. Ei meistä kumpikaan oo suomalais leffojen ystäviä, mutta ei sieltä oikeen mitään muuta tullutkaan.
Käytiin yksi päivä Oilin kanssa duuniexpossa, sillä saatiin valita että lähetäänkö sinne vai jäädääkö tunnille jotenka päätettii lähtee Oilin kanssa pyörähtämään messuilla. Joka on siis aina kivempaa kun tunnilla istuminen :-D Mä en oo koskaan voittanut mitään mistään kilpailuista/arvonnoista, mutta nytpä voitin ja oon vieläki niin innoissani! :-D kyseiset leffaliput tosin käytettiin tuohon ylempää mainittuun leffaan :-) (näissä on siis se huono puoli, ettei noi liput oo voimassa kun kk)
Meillä oli miehen kanssa sopimus että hänellä on tipaton tammikuu, ja mulla herkuton. Oon syönyt nyt vähän tervellisemmin kuin yleensä. Maistanut uusia makuja, (esim. avokadoa en oo koskaan maistanut edes ennen & koulussaki ottanut muutaman kerran kasvisruokaa 'perus' ruuan sijasta.) joka on itseasiassa aika hyvin multa koska oon ihan kamalan nirso ja ennakkoluulonen :-D ps. oon tiputtanut jo n. 5 kiloa!! (siis en tammikuun aikana, vaan maybe 2kk aikana :-D mut oon silti niin jeejee ja ylpee!)
Mitä teille kuuluu? 

lauantai 17. tammikuuta 2015

aika muutoksiin.


tiedän, et mä löydän vielä, mulle oikeen tien, jota kulkea katson, vielä kerran taakse, mietin kuinka nyt oon heikko mut mä kiipeän, vielä himalajaan mä nousen nousen nousen ylös huipulle kohti ääretöntä ja sen ylitse katson, vielä kerran taakse mietin kuinka nyt oon heikko, mut mä kiipeän vielä himalajaan.

Lukijat