perjantai 30. tammikuuta 2015

'oma kokemuksemme itsestämme särkyi ja hajosi - ei meidän todellinen itsemme'

Mietin aluks että julkasenko tätä ollenkaan, mutta en halua mun blogin olevan mikää kiiltokuvablogi. Kuitenki oon asioistani jo täällä niin avoimesti puhnut, että niitäkin asioita on ehkä vaikea ymmärtää ilman että tietää kaiken. Tää kaikki on niin iso osa mua, ja tää kaikki on tehnyt musta tälläisen. Mua on vaikea ymmärtää ellen alota ihan alusta, koska kaikki liittyy toisiinsa ja on niin isoja osia.


Olin pieni. n.kuuden vanha. Silti muistan kaiken kuin eilisen. Oli lauantai. Paisto aurinko. Kesä & mette serkku turusta oli matkalla meidän luo yökylään. Äiti antoi meille sydän karkit, pussasi otsalle, otti pakatut laukkunsa ja lähti. Me kateltiin siskon kanssa parvekkeelta, kun äiti nous vieraaseen mustaan autoon joka oli alhaalla meidän pihalla. En täysin ymmärtänyt mihin äiti lähti, mutta tunsin ja tiesin ettei äiti palaa. Isi vei meidät mäkkäriin, koitti piristää vaikka itsekkin oli ihan rikki. (tästä alkoi mun elämä masennuksen kanssa.)

Me muutettiin siskon kanssa sen vieraan miehen kämppään, johon äiti oli jo majottanut itsensä. Muutettiin kyllä pian isompaa kämppään. Se mies, se oli hullu. Niinkun oikeesti hullu! Se laitto mut JOKAPÄIVÄ (nyt en oikeesti valehtele.) arestiin, milloin siitä että söin tai puin liian hitaasti. Siskon kehitystä se tarkkaili, en tosiaan uskalla edes ajatella mitä olisi käynnyt jos oltais oltu siinä vielä pari vuotta pidempään. Tää samanen mies 'ajoi' meidät turvakotiin. Meidän piti olla sielä vain pari viikkoa, mutta parista viikosta tuliki n. 4kk. & kun mies vihdoin saatiin häädettyä äitin kodista, niin päästiin takasin kotiin.

Siinä vaiheessa mä aloin oireilemaan. Mulla oli jo silloin niin ahdistunu ja paha olla, enkä osannu n. 7-8 vuotiaana käsitellä sitä oloa, jotenka sain raivokohtauksia josta myöhemmin sitten jouduin lastenpsykiatriselle osastolle. Sielä ne päätti että mun on parempi asua isällä, koska äitillä ei riittänyt voimat hoitaa mua. Äiti sairasti itsekkin masennusta. Meidän lapsuus on ollut siis aika paljon valkosia osaston seiniä. Sielä me suurimmaks osaks nähtiin äitiä. 

Luulis kaiken helpottaneen kun pääsin asumaan isille, mutta ei. Alotin ekan luokan kevät kauden mukkulan koulussa. Jossa alkoi 4vuoden koulukiusaaminen. siitä pääsette lukemaan enemmän tästä. & mä olen rakentanut koko persoonani, ja minä kuvani näistä sanoista. Tää kaikki oli todella iso pudotus vielä syvempää masennukseen. 4 luokalla alotin ekan kerran viiletelemään, josta lähti monen vuoden kierre. 
Koulussa näytin että kaikki on hyvin, muttakun pääsin kotiin mä romahdin ja itkin lopun päivän. Tätä samaa se oli monta vuotta. Olin ravannut monilla psykologeilla, kuraattoreilla mutta missään en suostunut puhumaan sanaakaan ja mun kohalla luovutettiin. Kaikki oli pitkän ajan tällästä tasapaksu huonoa. Päivästä toiseen.

Ehkä sitten isoin käänne taas huonompaa mentiin kasin alussa kun syömishäiriö räjähti käsiin. Siitä pääsette lukemaan enemmän tästä. kasin alusta tähän päivään asti on ollut taistelua pinnalla pysymisestä. Osastoa, lääkkeitten alotus, psykoterapian alottamista, yms.

Mä odotan päivään kun voin vaan todeta tän kaiken olleen ohi. että mä olin vahvempi, ja että mä olen terve! Että mä saan vihdoin olla vahvempi. Saan vihdoin alkaa elää. ja se olisin vihdoinki MINÄ joka nauraa sitä paskasta naurua kun se oli niin heikko. Että vihdoin musta olis johonki ja oisin niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Oisin edes ihminen. Saisin otettua kaiken takasin minkä tää on viennytkin. Rakastaisin ja oisin aidosti onnellinen. Mä en edes enään muista mitä onnellisuus on. Ja vihdoinki haluisin enemmän elää kuin kuolla. Oisin vapaa. Vapaa näistä kahleista. Ja vihdoin tietäisin ja tuntisin sen kaiken mistä ihmiset puhuu. oon niin kyllästynyt tähän.. 


Tän julkaseminen pelotti enemmän ku mikään muu ikinä.. Ainut miksi mä näitä kerron teille on se, että jos nää vaan pystyy jotakuta auttamaan, tai saamaan ymmärtää jotain, ois enemmän kun hienoa. Mä haluan olla selviytymis tarina, selviytymis tarina kaikille niille jotka kamppailee masennusta vastaan, tai on samankaltaisia ongelmia / ajatuksia. Ja mä en voi olla sitä kertomatta mun omaa tarinaa. 

Mä oon päättänyt että tää kaikki saa loppua, oon päättänyt alkaa tekemään asioita tän eteen, hoitamaan itseäni. Näyttämään tälle ettei tää pysty viemää mua, tappaa se ilman että mä kuolen siinä samalla. Tää on viennyt multa niiiin paljon, ja mun on nyt aika ottaa se kaikki takaisin!

kuten on todettu, me emme ole rikki - meitä ei tarvitse korjata. muutta se, mikä tarvitsee korjausta, on suhteemme itseemme; oma kokemuksemme itsestämme särkyi ja hajosi - ei meidän todellinen itsemme!
Tää kaikki ei ehkä kuulosta niin pahalta mitä se oikeesti on ollut tai miten mä sen oon tuntenut. Muistakaa että jokainen ihminen tuntee samat asiat eritavalla. Ja tää on ollut mun tapa. Tää on ollut mun luonnoksissa tosi kauan, en ole vaan uskaltanut julkaista tätä. 

Olkaa vahvoja ja muistakaa ettei auttava käsi oo ansa. Se on pikemminki suuri lottovoitto että tosiaan on joku/joitain lähellä jotka haluaa ja yrittää auttaa. En ehkä itse ole paras, mutta voin sanoa että omien kokemuksieni takia ymmärrän ja osaan samaistua ihmisiin tosi hyvin. Mulle voi laittaa viestiä taikka sähköpostia janettenikki@hotmail.com jos jollain teillä tulee olo että tahdotte jutella. 

Me ei luovuteta, se ei ole vaihtoehto, me ei anneta tälle valtaa. Ollaan vahvempia kuin se! Eikö niin?

4 kommenttia:

  1. Koskettavaa ja oot rohkea kun julkaisit tämän itsekkin kokenut ahdistusta tosin eri tavalla kuin sinä mutta rohkaisi KIITOS
    kuten on todettu, me emme ole rikki - meitä ei tarvitse korjata. muutta se, mikä tarvitsee korjausta, on suhteemme itseemme; oma kokemuksemme itsestämme särkyi ja hajosi - ei meidän todellinen itsemme!

    VastaaPoista
  2. "ensimmäinen ja tärkein ihmissuhde johon panostaa on suhde omaan itseen. tarjoilemalla itsellesi parasta vain parasta luot raamit myös muulle maailmalle tarjota parasta sinulle."

    sä oot selviytymistarina. sä voit olla mitä vaan. mitä ikinä vaan. kuhan sä jaksat.
    <3

    VastaaPoista

Lukijat