sunnuntai 31. toukokuuta 2015

mun kesän TOP-lista.

Kesä on ihan just täälä, ja siksi ajattelin teille kirjoittaa mun kesän TOP-listaa, eli let's go! 
Ui paljon. / tänä kesänä aijon uida paljon enemmän kuin viimekesänä. Myös julkisilla rannoilla. Aijon edes yrittää uskaltautua sinne rannalle ja olla häpeemättä itseäni.

Rentoudu. / Aijon tehdä asioita mistä mulle tulee hyvä olo, mistä nautin. 

Suorittaa työn kunniolla. / Mä aijon jaksaa & onnistua töistä kunnialla. 

Kaverit. / Kelläpä tämä ei olis top listalla? Kaverit on parasta, ja nyt kun ei ole koulua tms mikä veis puolet päivästä niin aikaa löytyy enemmän. 
Mökkeile. / oikeesti. en tiedä mitään parempaa kun kesä illat mökillä. Uimista, saunomista, grillaamista, kavereitten taikka ihan vaan miehen kanssa kahdestaan, miks ei perheenkin. Kesä illat ylipäätään on aivan parasta, mutta mökillä se kaikki hiljasuus ja rauhallisuus korostuu enemmän. 

Uskalla elää. / tällä tarkoitan sitä, että yritän uskaltaa tulla enemmän kuoresta ulos. Just esim etten ajattele niin paljon mitä muut musta ajattelee, niinku just rannalla, taikka salilla. Koittaisin olla välittämättä ja häpeemättä itseäni. 

Nauti hetkestä. / Vaikka tosi paljon teen kaikkia asioita hetken mielijohteesta, niin silti ajattelen asioita ihan liikaa ja liian pitkälle. Taikka siinä hetkessä mun masennuksesta johtuva ahdistus pilaa koko sen hetken. Haluisin oikeesti edes kerran nauttia täysin siitä hetkestä.
Summer up, linnanmäki & yökylä siskolla. / Asioita, reissuja ja hetkiä jotka tahdon ehdottomasti tänä kesänä kokea ja nähdä. 

Rakasta, elä, pidä huoli itsestäsi, naura vatsa kipeeksi, hymyile auringon kanssa kilpaa, juokse paljain varpain pellon halki, sukella kylmään veteen, tanssi, laula, & rakasta. Rakasta vielä vähän.

Mitä teidän kesän TOP- listaan kuuluu? 

lauantai 30. toukokuuta 2015

valmistujais juhlat X4

Paljon onnea kaikille valmistuneille! 

ps. en ole lihonut kaikkea 12 kiloa takaisin minkä olen saannut pudotettua. En tiedä mikä tossa mekossa on mutta se saa mut näyttämään kuvissa sen 12kiloa lihavammalta :-D

tiistai 26. toukokuuta 2015

kuulumis pläjäys.

 [1.] Kävin ostamassa yks päivä ihanat karkin väriset biksut Cubuksesta. [2.] Toinen niistä isoista ihanista uutisista on se että sain ihan parhaan kesätyön KOKO kesäksi!!! & sen kunniaksi käytii hakemassa muutama herkku tuolta älyttömän kalliista mestasta :-D [3.] <3 [4.] aamukahvi, uudesta ihanampaaki ihanimmasta muumimukista!
 [5.] Käytii palloilu ryhmän kans potkii vähä futista. [6-7.] ruokaa! se ei taida selityksiä vaatia. [8.] Ilmainen aamukahvi ärrältä!
[9-10.] heti kun sain tietää että voinki alottaa koulun jo elokuussa, kävin hakemassa kirjastosta muutaman kirjan jotta voin alkaa pänttäämään jo nyt noita vähän vaikeampia asioita. [11.] koulua.. oon kyllä siinä suhteen saannut olla onnekas että pääsin just sellasseen luokkaan jossa oli näin ihanan ärsyttävä tyttöporukka <3 [12.] Ah, vihdoinki mulla oli rahaa hommata salikortti!! 
 [13.] tiiättekö mikä on rakkautta? Ei tosin toi enkun kokeeseen kertaus moniste, mutta se että mies pitkän työpäivän ja siihen päälle vielä muutaman koulutunnin jälkeen jaksoi tuoda mulle suklaalevyn! <3 [14-16] selfieee.
 [17.] mun kotikatu on varmaan yksi näteimmistä kaduista lahdessa. [18.] kävin maanantai iltana sannan kanssa yhdillä. [19.] Eilen tein eropaperit tuolta liiketaloudesta ja mun olo on NIIN helpottunut ja huojentunut. 
[20-23] tältä näytti mun eilinen päivä! Toki koko aamupäivän juoksin hoitamassa omia asioitani, mutta n. neljän aikaa pyöräilin kaverille ja lähettii hänen ja hänen lapsensa kanssa puistoon ja satamaan katselemaan veneitä!

Mul on ollu taas muutaman päivän sellai olo että kaikki on vaan ihan täydellisesti. Sainkin alottaa puoli vuotta aikasemmin koulun, sain koko kesäksi töitä ja vielä ihan huippu sopimuksella, kesä tulee, summer up lähenee & niin monta asiaa vaan mistä iloita! <3

Kiinnostaisko teitä sellainen mun kesän TOP lista? 

sosekeitto.

Tein tänää ekaa kertaa ikinä sosekeittoa, jotenka tää on tehty aikalailla täysin oman maun mukaan. En siis oo kattonut mistään reseptistä vaan tehny ihan ite sellasista aineksista mitkä kuulostaa hyviltä! 
Ensimmäiseksi kuori ainekset: ite laitoin 4 perunaa, 3 porkkanaa ja puolet tosta bataatista. 
Kun olet saannut kuorittua ainekset niin pilko ne!
 Kun vesi kiehuu niin lisää ainekset kattilaan ja kypsennä kypsäksi. n. 30min
 Pilko ja lisää sipuli sekaan. 
Ostakaa 2 purkkii ruokakermaa, itelleni ei nimittäin toi yks riittänytkään. Ja tuorejuuston voitte valita oman maun mukaa, mutta itse käytin valkosipulia. 
Kun ainekset ovat kypsiä, lisää ne tehosekoittimeen (sauvasekoitinki käy tms.) lisää ruokakerma ja sekoita. 
Sen jälkeen, laita vielä hetkeksi kuumalle levylle ja lisää juusto. Laitoin tuosta purkista n. puolet juustoa. Sekoita juusto keiton sekaan ettei jää mitää nökkäreitä. & tässä vaiheessa voit laittaa oman maun mukaa mausteita. Itse käytin vain suolaa.
ja nauti :-) Ja todellaki kannattaa ottaa patonkia kaveriksi koska se tekee siitä vielä parempaa!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Opiskelu.

Mä en ole koskaan pitänyt koulusta. En ikinä. Mutta siihenkin on syynsä. Mä kävin ekan puol vuotta liipolan koulussa. Meidän perhe-elämässä oli ennen ekaa luokkaa tapahtunut jo niin paljon kaikkea. Vanhempien ero, äitin toinen mies, turvakoti, tms. että olin niin pieneksi todella ahdistunut enkä tiennyt sopivaa tapaa purkaa sitä. Purin sitä raivokohtauksilla. kohtauksien aikana halusin kuolla. rikoin aivan kaiken ja satutin kaikkia jotka yritti mua rauhottaa. Tämän takia en käynyt koulua melkeen ollenkaan liipolassa. Äiti ei sannut mua sinne. Ja en omalta pahalta ololta sinne halunnut.

Jouduin lasten psykiatriselle osastolle, jossa kävin myös koulua. Ja no osasto + koulu ei oo se paras oppimisympäristö. Muutin osastolta isille ja vaihdoin mukkulan kouluun, josta vasta todellinen helvetti alkoi. Oon ollut koulukiusattu neljä vuotta ja siitä voit lukea lisää tästä! Ne oli niitä hetkiä kun mun ois pitänyt oppia vaikka ja mitä. Oppia pohja elämään. Mulla ei oikeestaan ole pohjaa minkään suhteen. Oon älyttömän tyhmä ihiminen enkä tiedä historiasta, maantiedosta, matikasta tms yhtään mitään. Kielistä puhumattakaa, taikka jostai kemiasta, fysiikasta? Osaan laskea perus yhteenlaskut, ja muutamat kerto ja jako laskut, siihen jääki. Osaan kertoa missä on venäjä, tai kengän muotoinen italia, en oikeestaan muuta. Tiedän kuka on hitler ja mitä se teki, mutta mitään muuta käryä ei olekkaan esim. maailmansodista. Ei mitään hajua mikä oli milloinki ja mitä tapahtu. I'm Janette, Jag är Janette on aikalailla ainoat lauseet mitä osaan. Enkusta sanoja ehkä kahden käden sormien verran ja ruotsista yhden käden sormien verran. Tiedän kuka on jeesus, tiedän milloin se on syntynt, tiedän miksi se ristiin naulittiin. Tiedän että H2O on vesi, ja Au kulta. 

Kun muut laskivat matikkaa taikka kävi uskonnon oppeja läpi, mä mietin mihin piiloudun seuraavaksi seuraavalla välkällä ettei mua kivitettäis tai hakattais. Mulla oli niin paha olla ja ahdistava olo että pelkkä hymyileminen tuntui hirmu vaikealta. En pystynyt keskittymään mihinkään opiskeluun yhtään! Kun mun koulukiusaaminen loppu, mä olin jo silloin niin masentunt ettei opiskelusta tullut mitään. En jaksanut. En vain jaksanut. Paitsi vilauttaa pienen hymyn ja sanoa että kaikki on hyvin jos joku kysyi.  Koulukiusaamisen loppu vaiheessa mut laitettiin koulupsykologille, mulle tehtii sielä sellainen mieliala kysely testi. Mä täytin sen täysin niin kun musta tuntui, täysin rehellisesti. Annoin sen sille psykologille joka luki sen läpi, alkoi nauramaan ja sanoi että: tämän mukaan sun pitäisi olla osastolla! repi sen ja heitti menemään. Tämän jälkeen en ole avautunut vieläkään, enkä pysty siihen nyky päivänäkään. 


Yläaste tuli, 7lk. Mä aloin ryyppäämään, polttamaan, lintsaamaan, karkailemaan kotoota. Mulla  on se 6-7 luokan kesä aivan pimennossa koska ryyppäsin koko kesän. Olin 15. Mä riehuin tunneilla, en tullu kenenkää open kanssa toimeen, vittuilin kapinoin ja sain kokeet just ja just läpi. Koulu näki parhaimmaks siirtää mut pien luokille kivimaan kouluun. Mä rauhotuin hieman, mä tulin mun open kanssa toimeen. Hän oli ensimmäinen joka sanoi että tykkää musta just siksi että multa löytyy tempperamenttiä niin hyvässä kuin pahassaki. Hän tykkäsi välillä vääntää mun kanssa kättä :-D Kuitenkin koulua vaihdettua sairastuin toden teolla anoreksiaa. Siitä voitte lukea lisää tästä! anoreksia + koulu ei toimi mitenkään päin!

Mun peruskoulu loppui ja ka oli huimat 6,5! Oon tiennyt 10vuotiaasta asti että haluan ihmisläheiseen työhön. Yhteishaku ei siis ollut hankala, kaikki 4 lähihoitaja koulutuksia eri kouluissa ja yksi AVA kaiken varalta. Ja juuri sinne vara vaihtoehtoon pääsinkin. Mun seuraava vuos meni sielä. Se oli ihana vuos, ihanin luokka mitä mulla tähän mennessä on ollut. Open kanssa en tullut toimeen ja olin ihan hukassa itteni ja koko elämäni kanssa. Ope ei antanut mun hakea minneekkään yhteishaussa koska oon kuulema jälkeenjäännyt? Jotenka AVAN jälkeen jäätiin tyhjille. Nyt oon tän parin vuoden aikana hakenut jatkuvalla syötöllä kaikemaailma ihmisläheisii aloihin, ja käyttänyt testeihin monta sataa.

Olin eka ihan ilonen että pääsin liiketalouteen. Oli edes joku paikka missä olla. En mä kyllä siis kadu että oon opiskellu edes jotakin, mutta saanko sanoa että tää on ollut myös tosi rankka vuosi. Alaa kohtaa kiinnostuminen on ollut 0% en tuu ollenkaan toimeen -98 luokkalaisten kanssa, lukuunottamatta meidän tyttöporukkaa, en tajua koko koulusta mitään ja koska kiinnostus on 0% niin myös motivaatio on 0% oppia yhtään mitään taikka opiskella itsenäisesti asioita kotona. Oon mennyt monesti kesken päivän vessaan itkemään koska tuntuu että koko juttu käy ihan ylivoimaseks eikä musta ole enään siihen.

Eli mun koulukokemukset ja opiskelu combo on aika moinen sotku. Täynnä vaikka ja mitä + tähän vielä mun oppimisvaikeudet.


Kerroin teille muutamia kuukausia sitten että olin KUUDETTA kertaa soveltuvuus kokeissa tammikuussa & että mulle tarjottiin mahdollisuutta ryhmään jossa jokainen käy oman oppimis suunnitelman ja osaamisen mukaan niitä opiskeluita. Siinä on kasvun ohjaus ja tukeminen & kuntoutuksen tukeminen ja kun ne osa-alueet suorittaa niin valmistuu Hoiva-avustajaksi, mutta on myös mahdollista opiskella sairaanhoito osuus ja jos sen pääsee läpi, niin valmistuu Lähihoitajaksi. Tottakai otin tällässen tilaisuuden vastaan ja pääsin siihen ryhmään. Mun piti alunperin aloittaa vasta Tammikuussa 2016 & mietinkin tosi paljon että mitä mä teen ton koulun suhteen ja olin aika ahdistunutkin siitä. Ajattelin etten jaksa enään syksyä olla sielä, mutta mitä teen syksyn? Sain juuri muutama päivä sitten tietää että mä saankin aloittaa jo nyt syksyllä kesäloman jälkeen!

Oon ollut niin onnellinen. Tiedän mitä siis teen syksyn ;-) oon käynnyt lainaamassa kirjastosta lääkelasku kirjoja joita oon alkanut jo pänttäämään jottei se olis sielä koulussa sitten niin hankalaa. Mulla ei ole koskaan ollut tällästä intoa opiskella, tälläistä motivaatiota ja tälläistä onnellisuutta koulusta. Oon vihdoin päässyt sinne mistä oon haaveillut 10 vuotiaasta asti. Sinne mikä vie mut sitä työtä kohti mitä haluan tehdä. Sinne mistä saan iloa ja voimaa mun arkipäiviin. Vaikka noi lääkelaskut näyttääkin kamalan pelottavilta, eikä mulla ole mitään hajua niistä, niin mä aijon silti onnistua! Onnistua kaikesta huolimatta! 


ehkä pian on mun vuoro olla onnellinen <3

Dr.Denimit halvemmalla?

Lupasinkin kirjotella näistä Dr.Denimen kaltasista farkuista vähän enempi ja myöhemmin. Mutta tässä on nyt vaan ollut niin kamalasti kaikkea että huhhu. Nyt kuitenkin löysin hetken aikaa tähän postaukseen sillä mun tapaaminen yhden kaverin kanssa peruuntui. Onneksi olin napsassu kuvat jo aikasemmin muutama päivä sitten kun paisto aurinko!

Itse en oo ostanut Dr.Denimeitä moneen kuukauteen koska ne vaihtoivat kangasta joka kesti vain sellasset 1kk kunnes ne oli haaroista revenny :-D Eikä tää ongelma ollut ainoastaa mulla, ja aikaisemmin mun denimit ei ollut koskaan repeilly tolla tavalla. Yksin ja kelan tuilla asuvana mulla ei todellakaan ole varaa pistää 50e joka kk farkkuihin.

Rakastin sitä miten denimit muotoutu sun vartalon mukasesti. Ei ollut farkkumaiset lainkaan. Aika venyvät ja tosi hyvät jalassa. Oon käyttänyt denimeit niin pitkään kun vaan muistan. & farkut nykyään vaan ahdistaa jalassa enkä osaa olla sellaisilla yhtään!

Luin jostakin blogista joka oli kehunut näitä ginan molly farkkuja aivan denimeiksi & mun oli pakko mennä kokeilemaan näitä. Ja vielä kun juuri tarvitsinkin uudet. Ja voi miten ihanalta ne tuntu oikeesti jalassa! Ku ois vetäny pitkästä aikaa uudet denimit jalkaan. Hypetin näitä farkkuja koko päivän kaverille ja miehelle :-D Eli siis kaikki denimin fanit, vaihtakaa näihin ginan molly fakkuihin, sillä nää on lähes saman tuntuiset ja ainakin mun lompakolle ystävällisemmät ;-)

& hei, pysykää kuulolla! Lähipäivänä tulossa kuulumispostausta ja sitä ei kannata missata koska lähi viikkona mulle on tapahtunut niin onnekkaita ja ihania juttuja! <3

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

perhepuistoa ja helsinkiä.

Käytiin muumikaupassa, joka oli aivan taivas tälläiselle muumifanille. Kattelin jo aikasemmin tätä mukia kyseisen kaupan nettisivustolta ja tiesin heti että mä haluan tän! Tänään löysin kyseisen mukin sieltä kaupasta. Mulla itselläni on tässä kuussa vähän vähemmän rahaa, jotenka sisko osti tämän mulle vähän etukäteen synde lahjaksi <3
 Näissä vaatteissa lähdinkin helsinkiin kohti. Tottakai mulla tässä oli vielä vähän kevyempi takki kuin toppatakki. Ja hei, huomatkaa että mulla on balleriinat jalassa, ja se on ihan kesän merkki!
Niistä kahdesta mun viikonloppu on tehty. Oli aika mukiin menevä kombo. Me alettiin miettimään mun kaverin kanssa viime viikolla jotakin paikkaa missä hänen poikansa tykkäisi olla ja mikä olisi ilmainenkin. Mieleen juolahti heti perhepuisto ja sinne lähdettiin lauantaina kun oltiin luvattu hyvää säätä. Poitsu tykkäs ihan kamalasti, vaikka suurin osa liukumäistä olikin vähän isommille ja jouduttiin jättämään ne väliin. Kuitenkin löydettii ihan sopivasti kaikkea kivaa vähän pienemmällekkin lapselle.

Helsingin reissua oltiinkin suunniteltu useempi viikko. Sisko otti töistä vapaata ihan meitä varten että päästään hänen luonaan käymään. Kierrettiin muutamat kaupat ja tietenkin se muumikauppa! Sisko ja mies siinä katteli varmaa puolisen tuntia kun säntäilin sielä paikasta toiseen kun koko kauppa oli täynnä niin ihania juttuja ettei tiennyt että mitä katsoo ekana :-D hah. Kiertelyn jälkeen suunnattiin ehdottomasti Helsingin parhaaseen ravintolaan eli Vapiaanoon. Vapiaanosta suoraan suunnattiin Starbucksiin kaakaolle, joka oli mulle aika iso pettymys. Jos maksat kaakaosta 6e nii pitäis sen olla aika taivaallistaki :-D ehkä sielä sitten on joku muu parempaa kuin missään muualla, kerran kun se niin suosittu on?

Oli ihanan erilainen viikonloppu! Mä lähden nyt suihkun kautta kertaamaan kemian kokeeseen. Ihanaa alkanutta viikkoa! :-) xoxo.

Lukijat