Opiskelu.

Mä en ole koskaan pitänyt koulusta. En ikinä. Mutta siihenkin on syynsä. Mä kävin ekan puol vuotta liipolan koulussa. Meidän perhe-elämässä oli ennen ekaa luokkaa tapahtunut jo niin paljon kaikkea. Vanhempien ero, äitin toinen mies, turvakoti, tms. että olin niin pieneksi todella ahdistunut enkä tiennyt sopivaa tapaa purkaa sitä. Purin sitä raivokohtauksilla. kohtauksien aikana halusin kuolla. rikoin aivan kaiken ja satutin kaikkia jotka yritti mua rauhottaa. Tämän takia en käynyt koulua melkeen ollenkaan liipolassa. Äiti ei sannut mua sinne. Ja en omalta pahalta ololta sinne halunnut.

Jouduin lasten psykiatriselle osastolle, jossa kävin myös koulua. Ja no osasto + koulu ei oo se paras oppimisympäristö. Muutin osastolta isille ja vaihdoin mukkulan kouluun, josta vasta todellinen helvetti alkoi. Oon ollut koulukiusattu neljä vuotta ja siitä voit lukea lisää tästä! Ne oli niitä hetkiä kun mun ois pitänyt oppia vaikka ja mitä. Oppia pohja elämään. Mulla ei oikeestaan ole pohjaa minkään suhteen. Oon älyttömän tyhmä ihiminen enkä tiedä historiasta, maantiedosta, matikasta tms yhtään mitään. Kielistä puhumattakaa, taikka jostai kemiasta, fysiikasta? Osaan laskea perus yhteenlaskut, ja muutamat kerto ja jako laskut, siihen jääki. Osaan kertoa missä on venäjä, tai kengän muotoinen italia, en oikeestaan muuta. Tiedän kuka on hitler ja mitä se teki, mutta mitään muuta käryä ei olekkaan esim. maailmansodista. Ei mitään hajua mikä oli milloinki ja mitä tapahtu. I'm Janette, Jag är Janette on aikalailla ainoat lauseet mitä osaan. Enkusta sanoja ehkä kahden käden sormien verran ja ruotsista yhden käden sormien verran. Tiedän kuka on jeesus, tiedän milloin se on syntynt, tiedän miksi se ristiin naulittiin. Tiedän että H2O on vesi, ja Au kulta. 

Kun muut laskivat matikkaa taikka kävi uskonnon oppeja läpi, mä mietin mihin piiloudun seuraavaksi seuraavalla välkällä ettei mua kivitettäis tai hakattais. Mulla oli niin paha olla ja ahdistava olo että pelkkä hymyileminen tuntui hirmu vaikealta. En pystynyt keskittymään mihinkään opiskeluun yhtään! Kun mun koulukiusaaminen loppu, mä olin jo silloin niin masentunt ettei opiskelusta tullut mitään. En jaksanut. En vain jaksanut. Paitsi vilauttaa pienen hymyn ja sanoa että kaikki on hyvin jos joku kysyi.  Koulukiusaamisen loppu vaiheessa mut laitettiin koulupsykologille, mulle tehtii sielä sellainen mieliala kysely testi. Mä täytin sen täysin niin kun musta tuntui, täysin rehellisesti. Annoin sen sille psykologille joka luki sen läpi, alkoi nauramaan ja sanoi että: tämän mukaan sun pitäisi olla osastolla! repi sen ja heitti menemään. Tämän jälkeen en ole avautunut vieläkään, enkä pysty siihen nyky päivänäkään. 


Yläaste tuli, 7lk. Mä aloin ryyppäämään, polttamaan, lintsaamaan, karkailemaan kotoota. Mulla  on se 6-7 luokan kesä aivan pimennossa koska ryyppäsin koko kesän. Olin 15. Mä riehuin tunneilla, en tullu kenenkää open kanssa toimeen, vittuilin kapinoin ja sain kokeet just ja just läpi. Koulu näki parhaimmaks siirtää mut pien luokille kivimaan kouluun. Mä rauhotuin hieman, mä tulin mun open kanssa toimeen. Hän oli ensimmäinen joka sanoi että tykkää musta just siksi että multa löytyy tempperamenttiä niin hyvässä kuin pahassaki. Hän tykkäsi välillä vääntää mun kanssa kättä :-D Kuitenkin koulua vaihdettua sairastuin toden teolla anoreksiaa. Siitä voitte lukea lisää tästä! anoreksia + koulu ei toimi mitenkään päin!

Mun peruskoulu loppui ja ka oli huimat 6,5! Oon tiennyt 10vuotiaasta asti että haluan ihmisläheiseen työhön. Yhteishaku ei siis ollut hankala, kaikki 4 lähihoitaja koulutuksia eri kouluissa ja yksi AVA kaiken varalta. Ja juuri sinne vara vaihtoehtoon pääsinkin. Mun seuraava vuos meni sielä. Se oli ihana vuos, ihanin luokka mitä mulla tähän mennessä on ollut. Open kanssa en tullut toimeen ja olin ihan hukassa itteni ja koko elämäni kanssa. Ope ei antanut mun hakea minneekkään yhteishaussa koska oon kuulema jälkeenjäännyt? Jotenka AVAN jälkeen jäätiin tyhjille. Nyt oon tän parin vuoden aikana hakenut jatkuvalla syötöllä kaikemaailma ihmisläheisii aloihin, ja käyttänyt testeihin monta sataa.

Olin eka ihan ilonen että pääsin liiketalouteen. Oli edes joku paikka missä olla. En mä kyllä siis kadu että oon opiskellu edes jotakin, mutta saanko sanoa että tää on ollut myös tosi rankka vuosi. Alaa kohtaa kiinnostuminen on ollut 0% en tuu ollenkaan toimeen -98 luokkalaisten kanssa, lukuunottamatta meidän tyttöporukkaa, en tajua koko koulusta mitään ja koska kiinnostus on 0% niin myös motivaatio on 0% oppia yhtään mitään taikka opiskella itsenäisesti asioita kotona. Oon mennyt monesti kesken päivän vessaan itkemään koska tuntuu että koko juttu käy ihan ylivoimaseks eikä musta ole enään siihen.

Eli mun koulukokemukset ja opiskelu combo on aika moinen sotku. Täynnä vaikka ja mitä + tähän vielä mun oppimisvaikeudet.


Kerroin teille muutamia kuukausia sitten että olin KUUDETTA kertaa soveltuvuus kokeissa tammikuussa & että mulle tarjottiin mahdollisuutta ryhmään jossa jokainen käy oman oppimis suunnitelman ja osaamisen mukaan niitä opiskeluita. Siinä on kasvun ohjaus ja tukeminen & kuntoutuksen tukeminen ja kun ne osa-alueet suorittaa niin valmistuu Hoiva-avustajaksi, mutta on myös mahdollista opiskella sairaanhoito osuus ja jos sen pääsee läpi, niin valmistuu Lähihoitajaksi. Tottakai otin tällässen tilaisuuden vastaan ja pääsin siihen ryhmään. Mun piti alunperin aloittaa vasta Tammikuussa 2016 & mietinkin tosi paljon että mitä mä teen ton koulun suhteen ja olin aika ahdistunutkin siitä. Ajattelin etten jaksa enään syksyä olla sielä, mutta mitä teen syksyn? Sain juuri muutama päivä sitten tietää että mä saankin aloittaa jo nyt syksyllä kesäloman jälkeen!

Oon ollut niin onnellinen. Tiedän mitä siis teen syksyn ;-) oon käynnyt lainaamassa kirjastosta lääkelasku kirjoja joita oon alkanut jo pänttäämään jottei se olis sielä koulussa sitten niin hankalaa. Mulla ei ole koskaan ollut tällästä intoa opiskella, tälläistä motivaatiota ja tälläistä onnellisuutta koulusta. Oon vihdoin päässyt sinne mistä oon haaveillut 10 vuotiaasta asti. Sinne mikä vie mut sitä työtä kohti mitä haluan tehdä. Sinne mistä saan iloa ja voimaa mun arkipäiviin. Vaikka noi lääkelaskut näyttääkin kamalan pelottavilta, eikä mulla ole mitään hajua niistä, niin mä aijon silti onnistua! Onnistua kaikesta huolimatta! 


ehkä pian on mun vuoro olla onnellinen <3
9 kommenttia on "Opiskelu."
  1. Voi rakas!!! Sulla on ollut niin paljon samanlaista kun mulla, koulukiusaamiset, ongelmat koulussa ja kotona, anoreksia yms... Mä oon ihan super onnellinen sun puolesta, kun nyt pääsit opiskelemaan(isolla fontilla)!!! ❤ Oot joutunut kokemaan paljon ikäsekses, ja mä todellakin ymmärrän ja tiedän miltä toi kaikki ahdistus tuntuu! Ei kenenkään pitäs kokea sellasta. Mutta mö toivon sulle tosi tosi paljon onnea jatkoon, ja tsemppiä opiskelemaan❤ oot tärkee just tollasena ku oot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sä! ❤ kiitos! Paljon tsemppiä sinnekkin! Älä anna menneisyyden painaa sua alas. Jokainen päivä on uusi ja sä päätät millainen päivä se on. Menneisyys on varmaan rankka. Ainakin täällä ja vaikuttaa mun nykyhetkeekin ja noitten kokemusten takia olen tälläinen kun olen = sairas. Mutta kaikesta selviää. Pysy vahvana ihana sinä!

      Mua kiinnostais tietää että kuka olet? :-)

      Poista
    2. Totta. Ja kiitos ❤! Mä en viittis paljastaa mun nimeä täällä, koska pelkään et joku tuttu lukee nää, ja saa tietää noita kaikkea mitä kerroin tossa ylhäällä.. (Nää mun pelot, heh..). Mutta oon vaan tällänen tyttö joka lukee sun blogia, ja me ei tunneta in real life :DD

      Poista
    3. ahaa, ymmärrän! Jos tulee asiaa nii tuu jutskaa fb:s Janette Nikki taikak sähköpostilla janettenikki@hotmail.com

      Poista
  2. Välil ku luen näit postauksia tekis vaa mieli tulla antaa sulle kunnon rutistushali :) Oot vahva!
    Mäki oon kaikenmailman mutkien ja vaikeusten takaa tullu tähän pisteeseen et valmistun perjantaina! :)
    Voimia !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti! Paljon onnea valmistumisesta!! :-)

      Poista
  3. Onnittelut opinnoista! Luen innolla blogiasi ja jopa kadehdin rohkeuttasi jakaa vaiketakin asioita elämästäsi , kirjoituksesi antavat minulle paljon ajateltavaa ole ylpea itsestäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kommentti, ihana sä! Kiitos paljon :-) Jos vaan koskaan voin auttaa omilla vaikeilla asioillani ihmisiä niin se on sen arvoista! :)

      Poista

Lukijat