perjantai 18. joulukuuta 2015

Mitä kuuluu masennus?

Masennus on mielenhäiriö jonka voi laukasta monta huonoa/ikävää tekijää lyhyen ajan välillä, taikka yksi todella vaikea tekijä (esim. läheinen kuolee.) Masennus johtuu siitä, ettei sun aivoissa välittäjä mekanismi luo tarpeeksi hyvän olon hormooneja ja sen takia sun aivoissa on enempi niitä huonon olon hormooneja. Näihin yritetään lääkkeellä vaikuttaa että saadaan ne tasapainoon. Lääkkeissä on ainetta joka laittaa välittäjä mekanismin luomaa myös niitä hyvänolon hormooneja. Näin meidän keskusjärjestöä ''huijataa'' ja alat voimaan paremmin. 
Mun aikasemmat lukijat tietää että täällä ollaan kamppailtu masennuksen kanssa monia vuosia, itseasiassa 14 vuotta elokuusta alkaen. Mulla alotettiin lääkitys kun aloin käymään psykoterapiassa, n. 3,5vuotta sitten. Mulla alotettiin sellaisella lääkkeellä kuin seronil. Sivuoireet lääkkeestä oli kamalat. Olisin voinut yht'äkkiä nukkua kellon ympäri helposti, olo oli kuin kalalla tyhjällä maalla jonka seurauksena tuntui että happi loppuu kesken ja henkeä piti haukkoa, ahdistus oli X43975 suurempi. Tätä kesti ehkä max 1kk ja oireet loppui. Tämä lääke sai mut alkuun, ja aloin jaksaa pitää yhteyttä ystäviin. Söin tätä vähän päälle vuoden kun musta alko tuntumaan ettei tää ihan riitä. Masennuksen tuottama paha olo ja ahdistus alkoi tulla voimakkaammin takaisin ja palasin lähtöpisteeseen. Seuraavaksi kokeiltiin venlafaxin:iä. Tämä olikin mulla käytössä vain muutaman kuukauden sillä tämä lihotti mua 15kiloa, ja syömishäiriön ajatukset ja ongelmat nostivat jo pahasti päätään, enkä päässyt itsehäpeältä edes kouluun. 
Sitten päästiin tämän hetkiseen lääkitykseen. Elikkä sertsalin 100mg aamusin, ja ketipinoria 75mg iltasin unettomuuteen. Olen syönnyt tätä yhdistelmää ehkä vähän päälle vuoden. Täytyy sanoa että tämä sertsalin on ollut mun pelastus. Kaikki ahdistuskohtaukset, kuoleman halu, älytön paha olo ja kova ahdistus on kadonnut tipotiehen. En ole saannut ahdistuskohtauksia enään kertaakaan tämän lääkkeen alotettuani. Enkä mä halua kuolla. Paha olokaan ei oikeestaan enään ole kuin hetkittäin ja senkin laukasee yleensä joku tilanne/ikävä ajatus, ja näinhän käy ihan terveellekkin ihmiselle. Ahdistus on enään aika pientä, eikä edes enään joka päivä. Ketipinor auttoi aluksi todella todella ihanasti ja nopeasti ja vain sillä 1tabletilla. Nykyään saan ottaa niitä 3, ja unta saa odotella puolesta tunnista kahteenkin tuntiin. Mutta tiedän että ilman näitä en vielä pystyisi nukkua ollenkaan. Salaa haaveilen ainakin aamulääkityksen pilkkomisesta ja ehkä kokonaan pois jäämisestä. Kuitenkin ihan rauhassa tarkkailen mun oloa, sillä jotta lääkkeen saa lopettaa pitäisi olla useamman kuukauden-vuoden verran oireetonta aikaa. Muuten masennus voi tulla takaisin kaksinkertaisena jos lääkityksen lopettaa liian varhain. 
Se miten ollaan päästy näin hyvään tilanteeseen kaiken noitten vuosien jälkeen, niin en osaa sanoa.. Tottakai tämä sertsalin on ollut kaiken alku. Se on niin paljon helpottanut mun oloa, antanut voimia taas nähdä kavereita ja pitää yllä niitä sosiaalisia suhteita. Elikkä tästä ''johtuen'' on ne kaveritkin tsemppanneet oloa. Toiseksi isoimmaksi asiakasi täytyy varmaan todeta että tuo oma ala. Oon ollut hiukan onnellisempi tämän oikean alan opiskelun myötä. Ne jotka ei siis tiedä, niin hain sosiaali alalle 3vuotta ja 6kertaa :-D Ja nyt vihdoin pääsin tätä alaa opiskelemaan. Koen että koulu on mulle pikemminkin sellainen voimia antava kun vievä. Tottakai on aamuja kun väsyttää tosi paljon ja hetkiä koulussa kun kaikki stressaa, silti oon havahtunut kysymykseen että ''Voiko koulu tosiaan olla näin huippua?'' Ja tietenkin se oma mies on aina ollut tässä parempaan päin - prosessia tosi iso tuki. Enkä ikinä vaan voi tarpeeksi kiittää kaikesta sen tuesta ja avusta. Hän on nukuttanut mua iltasin kun pelkään nukahtaa, (tätäkään ei oo käynyt sertsalinin aloituksen jälkeen) hän on tullut tänne keskellä yötä kun oon soittanut ja kertonut että tarvin häntä, huonoina päivinä hän on aina välillä tuonnut mulle suklaata, väsyneinä päivinä tiskannut, ja useana useana kertana tullut ottamaan mut kainaloon, pyyhkinyt mun kyyneleet ja sanonu ettei ole mitään hätään.


Oon tainnut tänne ohimennen mainita että mä lopetin psykoterapian, siirryin aikuispuolelle ja mulla on nyt uusi hoitaja. Tämä hoitaja tuntuu vihdoinkin siltä ''omalta''. Hänelle on helppo puhua, hän ymmärtää ja mikä tärkeintä: en koe että hän aliarviois ja mitätöis mun tuntemuksia, vaan ottaa ne tosissaan. Ollaan alettu sen kanssa työstää mun lapsuutta. Käynnit on välillä raskaita, ja käynnin jälkeen sitä vielä miettii niitä pahoja asioita sieltä lapsuudesta mutta, mä uskon että kun saan vaan käsiteltyä nää kaikki asiat nii alkaa helpottaa tää ahdistuskin joka kulkee mukana, ja jos vaikka saisin uuden minäkuvan, enkä roikkuis enään siinä minkä oon luonnut mm. koulukiusaamisen pohjalta. 

Kai mä vaan yritän sanoa, että en mä IKINÄ olis uskonut mulla menevän vielä joku päivä näin hyvin. Että joskus tulis päivä kun on vähän helpompi hengittää, päiviä, kuukausia, vuosia siinä fiiliksessä etten mä haluakkaan kuolla. Että elämä onkin aika kivaa just nyt, ja tulevaisuudessa on kivoja juttuja. Tai että tulisi hetkiä jossa voisin olla täysin onnellinen ja nauttia juuri siitä hetkestä ja fiiliksestä. Että joskus mä tulisin olemaan TERVE. - en tiedä tulenko koskaan olemaan kokonaan irti tästä masennuksesta, mutta mä en ole enään toivoton sen suhteen, vaan mä uskon että kaikki järjestyy ja vielä joskus saan terveenpaperit, ja että mä voin sanoa että mä olin vahvempi kuin tämä koko paska. Etten mä antanut sille valtaa ja tappanut itseäni - luovuttanut. 
Jaksakaa tekin! Jooko? Vaikka nyt ei tuntuis siltä että olisi syytä jatkaa, niin vielä jonain päivänä te tuutte olemaan onnellisia siitä että te jaksoitte. Ottakaa kaikki apu vastaa, ja harjoitelkaa joka päivä rakastamaan itseänne, kiinnittäkää huomiota niihin hyviin juttuihin ja fiiliksiin niitten negatiivisten juttujen sijasta. Olkaa itsellenne armollisia, ja pitäkää itsestänne huolta. Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Ihan kamalasti tsemppiä ja voima halit täältä jokaiselle tästä paskasta kärsineelle. <3 pysykää vahvana, ja muistakaa: Masennus ei ole teidän syynne! 

Ootte huippuja! xoxo

6 kommenttia:

  1. Syön itse sertralinia paniikkihäiriöön ja mulla alussa siitä kamalat sivuoireet mutta ne onneks lähti sitten pois! Tosi ihana postaus lukea ja niin kiva et sul on asiat paremmassa jamassa :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Nää lääkkeet on aina sellaisia että vaikuttaa niin yksilöllisesti. :/ Hyvä jos sullakin on nyt asiat parempaa päin :-)

      Poista
  2. Ihana kuulla et sulla menee noin hyvin<3 Oon jo jonkun aikaa seuraillut sua ig:ssä ja täällä blogissa, ja oot vaan niin ihanan positiivinen ja ilonen, että se tarttuu myös tänne. Mulla on semmonen sairaus josta en ehkä koskaan parane, ja välillä on ihan hirveä olo, mutta kun sä autat siihen et jaksaa uskoo parempaan huomiseen. Ehkä mäkin vielä joskus oon yhtä onnellinen kun sä! Hyvää jatkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana kommentti. Kiitos niin paljon! Älä koskaan menetä uskoasi parempaa huomiseen taikka tulevaisuuteen. Sairaus josta ei koskaan parane, suurin homma on päästä sinut sen asian kanssa. Tsemppiä sulle ihan hirveästi! <3

      Poista
  3. Sä olet niin rohkea <3 kiitos tästä. Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos niin paljon! <3 Ihanaa joulunodotusta sinnekkin ;*

      Poista

Lukijat