sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Parhaimpia on aamut.

.. Jolloin saa vaan nukkua eikä ole kiire minnekkään. En taida olla ainut joka tälläsistä aamuista nauttii? ;-) Tänään oli juuri tälläinen aamu, sain tänään nukkua pitkään. Eikä tässä oo mikää kiire seuraavaankaan paikkaan. Tein vähän parempaa aamupalaa, nytkun oli aikaakin. En oo täällä kertonut hetkeen mun kuulumisia ja ajattelin että nyt olis hyvä aika niitä tulla tänne purkamaan.

Mulla alkoi työssäoppiminen muutama viikko sitten. Oon auttamassa Autistisia aikuisia niitten asumisessa ja arjessa. En oo koskaan ollut tekemisissä vammaisten kanssa, jotenka tää on ihan uusi maailma mulle. 

Nämä ihmiset on sellaisia, jotka tarvitsee apua lähes kaikessa. Kun vessassa käymiseenkin tarvii tukea, tuntuu elämä hankalalta ja vaikealta. Töissä ollessaan sitä vaan tajuaa kuinka minäkin, kuka tahansa meistä voisi olla samassa jollei jopa pahemmassakin tilanteessa. Taas oon vielä kiitollisempi siitä että oon terve. 

Oon tykännyt olla tuolla. Oon oppinut paljon uutta. Ja nähnyt elämää vähän toisesta näkökulmasta. 
Koulujutut vähän stressaa mutta muuten kaikki on hyvin. 
Mitenkäs sit muu elämä? Sanotaako, että kaikki muu on jäännyt vähän sivuun. Mä teen tuolla kaikkia vuoroja, niin aamua, päivää, iltaa kun viikonloppujakin. Tää sunnuntai onki nyt ensimmäinen vapaa päivä viikonloppuna. 

Salilla oon käynyt, vaikka tällä viikolla yksi treeni onkin jäännyt välistä, mutta eipä sillä niin väliäkää. Mun treenaaminen ei oo niin kurinalaista. Painoja oon nostanut jo hyvän määrän siitä mistä alotin tätä uutta ohjelmaa. Tuntuu hyvältä aina nähdä että jaksaaki taas vähän enempi. Syömiset on menny vähä plärinäks. Vaikken siis pitkään aikaa oo mitenkään merkittävästi seuraillu syömisiä, mutta kyllä sitä makeeta on lähi aikoina tullut vedettyä enempi ku mieli enää edes tekee :-D 

Mietin että voisin pitää kokonaan jonkun sokerittoman kuukauden, ja tehä siitä erillisen postauksen että mitä sen kuukauden aikana on tapahtunut ja mitä oon huomannut, jos sellainen ketään kiinnostaa? 

Oon pyrkinyt myös kaiken keskellä järkkäämään kavereille aikaa. Muutamia oonkin nähnyt, käyny kahvittelemassa, leffassa tms. Ja muutaman kanssa on sovittu treffit seuraavalle viikolle. Inhoon näitä työssäoppimis jaksoja kun ne laittaa arjen ihan uudeks ja kiireisemmäks. Plhäää. 

Mutta kyllä tämä tästä. Kevättä kohti mennään, ja kohta taas yksi tutkinnon osa takana päin, ja lähempänä valmistumista. 
Kohta puoliin lähdetään poikaystävän kanssa katsomaan isin uutta perheenjäsentä mistä postailinkin muutama postaus sitten & sieltä äitille. Ilta vietetään ihan vaan rennosti. 

Ihanaa sunnuntaita, ja tsemppiä alkavaan viikkoon! XXX

lauantai 27. helmikuuta 2016

Inttileski.

Täälläkin päin on alkanut tulla tutuksi pinkka punkat, röhnäykset, AP-vuorot, esa pekka, härövarustus, tms. Sillä hei, täälläkin intteillään & inttileskeillään.

Inttileskeys on aihe joka puhututtaa melkeempä aina. Aihe josta olla tositosi paljon erimieltä. Ja ajattelin tulla oman mielipiteeni/kokemuksen tänne jakamaan. 
 Oikeestaan kaikki varotteli mua että ensimmäinen kuukausi olisi hankalin. Mutta vaikeinta taisi olla ne ensimmäiset 2viikkoa, ja neki vain sen takia ettei olla totuttu olemaan erossa niin pitkää aikaa.

Alussa pelotti ja ahdisti jonkin verran kun ei yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan ja mihin pitää varautua. Kaikki oli uutta ja tuntematonta. Oon lukenut ja kuullut että pariskunnilla jotka asuu yhdessä, niin inttilesken kohdalla se ei olekkaan ollut niin kamalaa. Saa vallata koko sängyn ja peiton itellee, saa tehdä just sitä ruokaa mistä itse tykkää, ei tarvi korjata kenenkää jälkiä, ja saa asua yksin ja rauhassa. Mutta meidän kohalla ei ihan vielä tässä pisteessä olla ja mietin että apua! :-D

Ollaan oltu nyt vähän reilu 2 vuotta yhdessä ja pisin aika mikä ollaan oltu erillään on ollu 6 päivää kun mies oli lomalla ulkomailla. Muuten ollaan melkeen nähtykkin joka päivä, mies on käyttänyt mua kaupassa ja auttanu isojen ostoksien kanssa, hän on tullu mun luokse kun masennuksen takia iskee liian iso ahdistus eikä pystykkään olla yksin, tai kun iskee migreeni nii hän on ollut hoivaamassa ja muutamaa otteesee jopa tiskannut kun astiat on ollu loppu ja sillä hetkellä en itse oo siihen kyennyt.

Pelkäsin kovasti, että mitä nyt? Kelle mä nyt soitan jos iskee hätä? Vaikka masennuksenki kanssa ollaan loppu puolella, nii pelkäsin sitä että mun tuurilla just nyt tietenkin se pahenee ja kaikki ahdistuskohtaukset tms tulee takasin. Miten saan raahattua 3kassillista ruokaa kotiin? Entä jos iskee migreeni, tai tuunkin tosi kovaan kuumeeseen?  
Miten mulla sitten on mennyt? Niinkun ylempänä jo kerroin niin pahinta ainakin tähän mennessä on ollut ne ekat kaksi viikkoa. Ja ei, en jäännyt itkemään sängyn pohjalle mistä kaikki on pelotellutkin.Vaan mä oon kaivanut kännykän nimiluettelosta niitä ihmisiä joita on tullut nähtyä liian vähän. Jotka ei ehkä oo niin läheisiä, mutta silti kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Tietty oon myös nähnyt niitä läheisimpiäkin kavereita enempi. Ensimmäiset 3viikkoa mulla olikin pelkkää kaverilta kaverin luo juoksemista :-D Ja voin sanoa, että oon nauttinut myös näistä mun kaikista kavereista ja ystävistä ja niitten kanssa vietetyistä hetkistä.

Toiseksi vaikeinta on ehkä ollut kuunnella kun toisella osapuolella on niin kurja olla sielä. Tuukalle sattu just ensinmäinen metsäleiri niihin 30asteen pakkasiin. Koita siinä sitten toista tsemppaa kun itse oot lämpösen peiton alla ja saat nukkua yös hyvin.

Tästä päästään asiaan mitä en ymmärrä! Tosi moni ruikuttaa tätä inttileskeyttä, fb:ssä on inttilesken tukiryhmiä, ja ig:seen kaikki inttilesket tägää #inttileski vaikkei kuva liity siihen millään tapaa.  Mä ymmärrän sen että eihän tää kivaa oo, ja on ikävä sitä toista. Mutta se vapaus mitä sulla täällä on, vapaus tehdä mitä vaan, nähädä ketä vaan, suunnitella päiväs just niin niinku tahdot, nukkua yös hyvin ja lämpösessä. Se vapaus on sun toiselta osapuolelta viety pois. Hänelle määrätään mitä hän tekee milloinkin, hän nukkuu yönsä huonosti, hän ei voi nähdä kavereita kun lomilla, hän joutuu kipinävuoroihin ja AP-vuoroihin, hän marssii täys varustus (50-60kg) selässä monta kymmentä kilometriä, hän palelee, hän on metsäleireillä, ja hänet laitetaan äärirajoille monta kertaa intin aikana. HÄN tekee kaiken sen paska duunin. Ja tämän ohella vielä ikävöi kotiin, kavereita ja teitä.

Jotenka miettikääs nyt ennenku valitatte! :-D Paska juttu, mutta eihän tälle mitään voi. 


Mun miehestä tuli 5.2 alokkaan sijasta pioneeri. Josta hän siirtyy helmikuun lopussa kuskiksi, eli vuoden mies. Oon toisaaltaa ilonen että mies pääsee tekemään just sitä mitä haluaa, ja mistä hän voisi nauttia. Mutta aamut hajottaa meitä kumpaaki :'D Häntä tosin vaan ehkä hiukan enempi.

Jos jotain hyvää tästä täytyy keksiä, on se että mä kerkeen käydä täällä koulut loppuun, ennen kun suunnataan toisella paikkakunnalle miehen intin jälkeen. En siis joudu anomaan mitään siirtoja tms, mikä on tosi hyvä juttu ja pääsen etsimään uudelta paikkakunnalta suoraan töitä.

Nää on näitä asioita mistä en oo tainnu täällä edes mainita, ehkä muutamalla sanalla? Näitä meitä tulevaisuuden suunnitelmia, mitä ollaan vähän mietitty jos asiat menee hyvin. Kuitenkin tohon kaikkeen on nyt miehen intin takia sellaiset puolitoista vuotta. Me mennään päivä kerrallaan ja näitä mietitään tarkemmin vasta kun se tulee ajan kohtasemmaks. (vaikka hehe, oon tsekannu aina välillä kämppiä uudelta paikkakunnalta :-DD)

& sellaiset terkut mieheltä että vituttaa ja vituttaa ja vielä kerran vituttaa ja vähän hajottaa :-D haha.

Jos se vähän helpottais kun toinen pääsee sinne minne on halunnut, toivotaan ainakin!


Voin kertoa, että kyllä tästä inttileskeydestä selvitää ;-) On paskoja hetkiä, on riitoja, mutta hei! Se teidän mies/nainen tulee aina takasin, hän ei kuole inttiin, eikä ole mitään hätään!

Ei meilläkään ole. 



ps. pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta lumipyry _vähän_ vaikuttaa asiaa :-D

torstai 25. helmikuuta 2016

Uusi perheen jäsen.

Tervetuloa perheeseen Luca!

* sen verran pitää korjata että koiranpentu on tosiaan isin ja hänen vaimonsa.
Ei siis olla vielä poikaystävän kanssa ihan näin isoon vastuuseen siirrytty. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kirje masennukselle.


Hei! Et sinä ansaitsis edes tervehdystä, mutta niinhän kirjeet kuuluu aloittaa? Sä otit mut haltuus ollessani hyvin pieni. Vasta 6 vuotias. En halunnut enään leikkiä, sillä se ei tehnyt minua enään onnelliseksi. Ja niin pienen lapsen tapa elää, on leikkiminen. Pienenä en osannut kuin raivota sua ulos. Sait mut satuttamaan äitiä, ja siskoa, jokaista joka sillä hetkellä oli lähelläni. Sait minut roikkumaan rappukäytävän kaiteista, sait mut huutamaan, sait mut raivoamaan, sait mut tahtomaan kuolla, sait mut osastojen ovien taakse. Olin vasta lapsi, niin pieni. Inhoan sinua. 

Sulla ei ole mitään moraalia, ei mitään käsitystä miten ihmisiä kohdellaan. Kasvoit mielessäni vuoriakin isommaksi, itseänikin todellisemmaks. Loit minulle uuden ystävän - syömishäiriön. 
Etkö enään pärjännytkään yksin? Olinko liian vahva pala sinulle? Onneksi mulla oli isi, joka kantoi mut läpi syömishäiriön kun te olitte yhdessä viedä mua pois, isin rakkautta tyttäreen sä et onnistunut tuhoomaan. Et ikinä! 

Sä teit mun elämästä helvettiä. Sä löit mua turpaan lukemattomia kertoja, kaadoit maahan aina kun ajattelin että tästä selvitään, sä teit mut yksinäiseks, eristyneeks. Sä sait mut viiltämään itseäni, inhoamaan itseäni, sä sait mut melkeen tappamaan itseni. Onneksi luulin että pari liuskaa lääkkeitä sais mut tappamaan itseni, joka ei todellisuudessa riittänytkään mihinkään niillä lääkkeillä. Sä teit mun olosta niin kamalan, että olin valmis antautumaan sulle. Valmis luovuttamaan. Ajattelin ettet sä perhana lähde mitenkään muuten kun niin että tapan itseni. 

Yksin ollessani huusin sulle '' mene pois. Ota minusta kaikki mitä haluat ja painu helvettiin'' Mutta et totellut minua. Ei se kivaa olisi ollutkaan että olisit kerran vain rikkonut minut tuhansiin paloihin, kerännyt itsellesi ne palat mitä minusta vainosit ja oisit jättänyt mut rauhaan. Eihän se oo ihmisen kiduttamista, sitä mistä sä sait voimas itää ja kasvaa suuremmaksi ja voimakkaammaksi. 

Sä tapoit kaikki mun seurustelu suhteet, kaikki ihmissuhteet. Sillä hei, kaikkien olisi parempi ilman mua. Kuka haluaisi olla mun kanssa? Kuka voi edes rakastaa mua? Olenhan mä sairas paska. Mulla ei ole mitään annettavaa muille, sillä olen tyhjä. Olen rikki. Olen mitätön. 

Mutta hei, Tuukkaan sä et purrukkaan niin kovasti että oisit saannut sen pois mun luota. Mä vihaan sua miten kerta toisen jälkeen sä sait mut sanomaan sille '' sä et tarvi mua. Mee pois. sun on helpompi ilman mua. Etkö sä tajua mä olen sairas paska. Mulla ei oo mitää annettavaa sulle. HÄIVY.'' Kadun niitä sanoja ikuisesti. Kadun niitä tekoja mitä sait mut tekemään mua rakastavalle ihmisille. VIHAAN SINUA. Onneksi Tuukka ei koskaan lähtenyt pois. Onneksi hän vain yritti ymmärtää. Onneksi hän kaikesta huolimatta rakasti mua. Onneksi hän näki mut ihmisenä - ei sairaana. Hän näki mut upeana, ihana, ja terveenä tyttöystävänään josta hän ei halunnut niin helposti luopuakkaan. Onneksi Tuukka on niin vahva. Onneksi. Rakkainta ihmistä ikinä, sä et onnistunut multa viemään pois. Et onnistunut.

Sä myös loit mulle epävakaan persoonallisuushäiriön. Juuri sen joka vaikeuttaa vielä enempi mun ihmissuhteita. Sen minkä kyydissä mä meen kun vuoristorataa. Sä olet sika. Sä kieputit mua 14 vuotta läpi helvetin. Läpi syvimmän helvetin. 

Rankka lapsuuteni ei ole sinun syysi. Kaikki olisi tapahtunut ilman sinuakin, mutta veit multa tietynlaisen voiman käsitellä ne asiat, niin hyvin kun sen ikäinen osaa. Ilman sinuakin mä olisin mennyt äitin ja siskon kanssa turvakotiin, olisin joutunut koulukiusatuksi moneksi vuodeksi. Mutta kaikki olisi ollut helpompaa ilman sinua. Sä lisäsit vettä myllyyn niin paljon että jouduin koko ajan laittamaan kaikki voimani pysyäkseni pinnalla, saadakseni happea. Ja kun en enään jaksanut, mä vajosin veden alle. Luulin kuolevani, itkin, uusin, haukoin henkeä, luulin että tapat mut. 
Sä sait mut syyttämään itseäni aivan kaikesta. Ihan kaikesta. Sait mut uskomaan että ansaitsen tämän kaiken. En ansaitse elää, en ansaitse olla onnellinen, en ansaitse elää tulevaisuuteen, en ansaitse mitään hyvää. 

Mutta arvaa mitä? Sä et onnistunut. Sä et onnistunut enään tuhoamaan mun elämää, vaikeuttamaan sitä, pilaamaan mun tulevaisuutta. Sillä mä oon sua vahvempi. Mulla on upeita ihmissuhteita, mä vihdoin opiskelen mun unelma-alaa, ja mä olen ihan okei tyyppi. En malta odottaa tulevaisuutta. Sitä että päästään Tuukan kanssa muuttamaan yhteen ja alottamaan yhteinen elämä ihan toisessa paikkakunnassa. Sitä miten ehkä saan vihdoin sen unelma työpaikan päivökodista, ja sitä miten me sitten joskus mennään kihloihin, miten joskus saadaa muutama lapsi. 

Mun tulevaisuuteen sä et kuulu enään ikinä. ET IKINÄ! En luo sulle sinne tilaa.

'' Janette, mä nään sut yhdestä terveimmistä ihmisistä täälä. Sä et tarvi enään jutteluapua. Mä nään että sun siivet on vahvat, ja sä pärjäät. Ne kantaa. Ja vaikka tapahtuis pahoja asioita, sä selviät. Sulla ei ole mitään hätää. '' - Terkuin mun hoitsu.

Ja mä jätän tän kaiken tähän, nämä seuraavat lauseet tulee olemaan viimeiset mitä ikinä sulle sanon, ainoot lauseet millä enään tämän pienen hetken ajattelen sua. Näitten lauseitten jälkeen, mä en uhraa suhun ajatustakaa, en kyyneltäkään, en mitään. Sillä :

Mä olen tappanut sut. Sillä mä sain eilen terveen paperit! 
Sua ei enään ole. MÄ TAPOIN SUT. 
HITTO VIEKÖÖN, MÄ OLIN SUA VAHVEMPI 

MÄ VOITIN SUT VITUN SIKA.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pari sanaa ystävyydestä.

Ja mikä sille olisikaan parempi ajankohta kuin ystävänpäivä? 
Mun ympärillä on huippu ihmisiä. Olen niin etuoikeutettu, kiitollinen ja onnellinen näistä ihmisistä. Kavereita mulla on paljon. Sellaisia joitten kanssa välillä kahvittelee ja vaihtelee kuulumisia. Mutta muutama ystävä. Eikä tämä haittaa mua. Sillä en kovin helposti päästä ihmisiä mun lähelle.

Näistä ystävistä yksi on sellainen joka on ihan vasta vuoden verran tullu mulle tosi läheiseksi. Ystävä kenen kanssa ollaa taidettu riidellä tasan kerran vuoden aikana, ystävä kenen kanssa ollaan itketty sohvalla keskellä yötä skumppalasi kädessä, ystävä kenen kanssa ollaan vaan voitu maata hänen sängyllään ja jutella oikeesti aivan kaikesta, ystävä kenen kanssa ollaa rentouduttu poreammeessa ison saippuakasan seassa.

Yksi ystävä tuli kuvioihin mukaan yläasteella. Mun pahimpaan syömishäiriö aikaan. Ylä asteen ajan hän oli mun tukipilari. Menin hänen käsien sisää itkemään välkällä kun kaikki ahdisti. Hän on ystävä kenen kanssa me ei nähdä usein, mutta kun nähdään kaikki on niin niinkuin aina ennenki. Hän on mulle kuin mun oma pikkuveli.

Kaksi näistä on kulkenut mun kanssa ala-asteesta asti. Kasvanut mun kanssa, tehny hölmöyksiä, tehnyt lettuja keskellä yötä, tullut mun luokse yöksi kun en ole pystynyt nukahtamaan yksin, pitänyt kädestä kii koko yön, nauranut mun kanssa yö myöhään, ollaan itketty, riidelty, sovittu, riidelty vähän lisää, mutta aina sovittu. Aina oltu soiton päässä toisistamme, Nää kaks on ollut mun kanssa mun vaikeimmat ajat masennuksen kannalta. Me ollaan kasvettu yhdessä.

Mä en koskaan pitänyt näitä ihmisiä, tai muitakaan läheisiä itsestäänselvyytenä.
Oon niin etuoikeutettu ja onnellinen kun mulla on näin ihanat ja korvaamattomat ystävät!

Niitä kivoja kavereita unohtamatta ;-) 


Ihanaa ystävänpäivää! 

lauantai 13. helmikuuta 2016

Auringosta energiaa!


Salin ovista ulos astuessani ja auringon paistaessa kasvoilleni, en voinnut kuin hymillä. Dösän siasta kävelin kotiin ja olin ihan yhtä sydänsilmäemoijia!

Kevään tullessa mun olo helpottuu noin masennuksen kannalta. Silloin on vaan jotenki helpompi olla, helpompi hengittää ja vitsi miten paljon auringosta saakaa energiaa! Jostakin syystä tämä fiilis kevään viimeisilläkään päivillä ei ole vielä päätänsä nostanut. Jostain syystä oon muutaman vuoden jo elänyt tasapaksua p*askaa ja ahdistavaa oloa päivästä toiseen.

Kävellessäni kotiin, huomasin kuitenkin että nämä kauan kadoksissa olleet fiilikset alkoivat muistuttaa olemassa olostaan. Ihan huippua, ja niin mahtava olo!


Ihan huippua kevään ensimmäisiä auringon paiste päiviä. Ottakaa näistä valoisista ja aurinkoisista päivistä kaikki energia irti. Ihanaa kevään odotusta!

Nyt mun on kuitenkin riennettävä suihkun kautta asemalle hakemaan poikaystävää lomille. Ps. Poikaystävä nämäkin kukat on mulle ostanut, eikös vaan oo aika ihania? 

torstai 11. helmikuuta 2016


Kuule kuinka hiljaisuus Ympäriltä riisuu pois, riisuu pois kaiken muun Vaikka pakkanen tähtää meitä singollaan Tähän pieneen huoneeseen vain me kaksi mahdutaan.
 Sormet iholla kiipeilee, suu pidättää huokaustaan ja yö se lukee meille runojaan.
 Tuolla jossain maailmaa, askeliinsa kompastuu  Sen mielestäni riisun pois, riisun pois kaiken muun.
jos laskee korvan lattiaan ja on ihan paikoillaan maailman sielun mahtavan voi kuulla riehuvan.
Yö se lukee meille runojaan Tähän pieneen huoneeseen, vain me kaksi mahdutaan Sormet iholla kiipeilee ja yö se lukee meille runojaan. xoxo; jane

lauantai 6. helmikuuta 2016

''Mikä on pahinta mitä voi sattuu?''

Aika tuntuu menevän ihan liian nopeasti. Sitä tuntuu olevan liian vähän. Kavereita & muita menoa taas vastaavasti liikaa.. :-D Puhelimeen on kertinyt kuvia taas ihan kiva määrä jotenka ajattelin nyt kun mulla on hetki aikaa, niin tulla purkamaan niitä taas tänne.
[1.] Oon tässä muutaman päivän ollut vähän huonommilla fiiliksillä, ja oikeestaan juurikin nytten tekisi mieli vain itkeä. Mutta kyllä täältä vielä noustaa. [2.] Viime perjantaina kävin moikkaamassa kaveria.
[3.] Sain isiltä joululahjaks yhen PT tunnin, ja se tuli käytettyä tossa torstaina. Nyt on treeni ohjelma kädessä ja tsekattu että liikkeet menee oikeella tekniikalla. [4.] Tällä viikolla oon käyny muutamaa otteeseen piiiiiiitkästä aikaa ryhmiksillä. 
 [5.] Väsynyt, mutta onnellinen tytsy. [6.] Naamakatsausta.
 [7.] Kahviteltiin yks päivä Sannan kanssa ennenkuin : [8.] Lähettiin Bodypump tunnille.
[9.] Kaveri toi näitä ykspäivä kouluun ja nää oli musta jotenki sulosen hauskoja :-D vaikkakin pahoja ku mitkä. [10.] Voisin väittää että mulla on yks ihan parhaista siskoista ikinä. Ihana oli ostanut mulle kaikki fazerin uutuus maut. Odotin näiltä jotenki tosi paljon, ja vähän petyin näihin. >:(
[11.] Tarjotin näyttää aina tältä keittopäivisin, hah :-D [12.] Lähettii kaverin kaa sen siskolle kokkailemaa safkaa.
[13-14.] Lähettii torstaina luokan kanssa Nastolaan sellaiseen vammaisyksikköön, ja niillä oli sielä navettaki missä oli muutamia eläimiä. 
[15.] Pistekirjotuksen tutkimista. Siinä lukee Tiistai. [16.] Koulu juttuja ja vähän välipalaa ennenkuin illan ryhmikset alkoi.
[17-18.] Käytiin tänään äitin kanssa katsomassa mun uutta pikkuserkkua. Voikun toinen oli pieni ja niiiin söpö <3

Lukijat