lauantai 27. helmikuuta 2016

Inttileski.

Täälläkin päin on alkanut tulla tutuksi pinkka punkat, röhnäykset, AP-vuorot, esa pekka, härövarustus, tms. Sillä hei, täälläkin intteillään & inttileskeillään.

Inttileskeys on aihe joka puhututtaa melkeempä aina. Aihe josta olla tositosi paljon erimieltä. Ja ajattelin tulla oman mielipiteeni/kokemuksen tänne jakamaan. 
 Oikeestaan kaikki varotteli mua että ensimmäinen kuukausi olisi hankalin. Mutta vaikeinta taisi olla ne ensimmäiset 2viikkoa, ja neki vain sen takia ettei olla totuttu olemaan erossa niin pitkää aikaa.

Alussa pelotti ja ahdisti jonkin verran kun ei yhtään tiennyt mitä tulee tapahtumaan ja mihin pitää varautua. Kaikki oli uutta ja tuntematonta. Oon lukenut ja kuullut että pariskunnilla jotka asuu yhdessä, niin inttilesken kohdalla se ei olekkaan ollut niin kamalaa. Saa vallata koko sängyn ja peiton itellee, saa tehdä just sitä ruokaa mistä itse tykkää, ei tarvi korjata kenenkää jälkiä, ja saa asua yksin ja rauhassa. Mutta meidän kohalla ei ihan vielä tässä pisteessä olla ja mietin että apua! :-D

Ollaan oltu nyt vähän reilu 2 vuotta yhdessä ja pisin aika mikä ollaan oltu erillään on ollu 6 päivää kun mies oli lomalla ulkomailla. Muuten ollaan melkeen nähtykkin joka päivä, mies on käyttänyt mua kaupassa ja auttanu isojen ostoksien kanssa, hän on tullu mun luokse kun masennuksen takia iskee liian iso ahdistus eikä pystykkään olla yksin, tai kun iskee migreeni nii hän on ollut hoivaamassa ja muutamaa otteesee jopa tiskannut kun astiat on ollu loppu ja sillä hetkellä en itse oo siihen kyennyt.

Pelkäsin kovasti, että mitä nyt? Kelle mä nyt soitan jos iskee hätä? Vaikka masennuksenki kanssa ollaan loppu puolella, nii pelkäsin sitä että mun tuurilla just nyt tietenkin se pahenee ja kaikki ahdistuskohtaukset tms tulee takasin. Miten saan raahattua 3kassillista ruokaa kotiin? Entä jos iskee migreeni, tai tuunkin tosi kovaan kuumeeseen?  
Miten mulla sitten on mennyt? Niinkun ylempänä jo kerroin niin pahinta ainakin tähän mennessä on ollut ne ekat kaksi viikkoa. Ja ei, en jäännyt itkemään sängyn pohjalle mistä kaikki on pelotellutkin.Vaan mä oon kaivanut kännykän nimiluettelosta niitä ihmisiä joita on tullut nähtyä liian vähän. Jotka ei ehkä oo niin läheisiä, mutta silti kiva nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Tietty oon myös nähnyt niitä läheisimpiäkin kavereita enempi. Ensimmäiset 3viikkoa mulla olikin pelkkää kaverilta kaverin luo juoksemista :-D Ja voin sanoa, että oon nauttinut myös näistä mun kaikista kavereista ja ystävistä ja niitten kanssa vietetyistä hetkistä.

Toiseksi vaikeinta on ehkä ollut kuunnella kun toisella osapuolella on niin kurja olla sielä. Tuukalle sattu just ensinmäinen metsäleiri niihin 30asteen pakkasiin. Koita siinä sitten toista tsemppaa kun itse oot lämpösen peiton alla ja saat nukkua yös hyvin.

Tästä päästään asiaan mitä en ymmärrä! Tosi moni ruikuttaa tätä inttileskeyttä, fb:ssä on inttilesken tukiryhmiä, ja ig:seen kaikki inttilesket tägää #inttileski vaikkei kuva liity siihen millään tapaa.  Mä ymmärrän sen että eihän tää kivaa oo, ja on ikävä sitä toista. Mutta se vapaus mitä sulla täällä on, vapaus tehdä mitä vaan, nähädä ketä vaan, suunnitella päiväs just niin niinku tahdot, nukkua yös hyvin ja lämpösessä. Se vapaus on sun toiselta osapuolelta viety pois. Hänelle määrätään mitä hän tekee milloinkin, hän nukkuu yönsä huonosti, hän ei voi nähdä kavereita kun lomilla, hän joutuu kipinävuoroihin ja AP-vuoroihin, hän marssii täys varustus (50-60kg) selässä monta kymmentä kilometriä, hän palelee, hän on metsäleireillä, ja hänet laitetaan äärirajoille monta kertaa intin aikana. HÄN tekee kaiken sen paska duunin. Ja tämän ohella vielä ikävöi kotiin, kavereita ja teitä.

Jotenka miettikääs nyt ennenku valitatte! :-D Paska juttu, mutta eihän tälle mitään voi. 


Mun miehestä tuli 5.2 alokkaan sijasta pioneeri. Josta hän siirtyy helmikuun lopussa kuskiksi, eli vuoden mies. Oon toisaaltaa ilonen että mies pääsee tekemään just sitä mitä haluaa, ja mistä hän voisi nauttia. Mutta aamut hajottaa meitä kumpaaki :'D Häntä tosin vaan ehkä hiukan enempi.

Jos jotain hyvää tästä täytyy keksiä, on se että mä kerkeen käydä täällä koulut loppuun, ennen kun suunnataan toisella paikkakunnalle miehen intin jälkeen. En siis joudu anomaan mitään siirtoja tms, mikä on tosi hyvä juttu ja pääsen etsimään uudelta paikkakunnalta suoraan töitä.

Nää on näitä asioita mistä en oo tainnu täällä edes mainita, ehkä muutamalla sanalla? Näitä meitä tulevaisuuden suunnitelmia, mitä ollaan vähän mietitty jos asiat menee hyvin. Kuitenkin tohon kaikkeen on nyt miehen intin takia sellaiset puolitoista vuotta. Me mennään päivä kerrallaan ja näitä mietitään tarkemmin vasta kun se tulee ajan kohtasemmaks. (vaikka hehe, oon tsekannu aina välillä kämppiä uudelta paikkakunnalta :-DD)

& sellaiset terkut mieheltä että vituttaa ja vituttaa ja vielä kerran vituttaa ja vähän hajottaa :-D haha.

Jos se vähän helpottais kun toinen pääsee sinne minne on halunnut, toivotaan ainakin!


Voin kertoa, että kyllä tästä inttileskeydestä selvitää ;-) On paskoja hetkiä, on riitoja, mutta hei! Se teidän mies/nainen tulee aina takasin, hän ei kuole inttiin, eikä ole mitään hätään!

Ei meilläkään ole. 



ps. pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta lumipyry _vähän_ vaikuttaa asiaa :-D

4 kommenttia:

  1. Oi että, tsemppiä sulle! Mun inttileskeys loppui joulukuussa. Puolen vuoden mies Ivalossa. Vaikka 3 viikon ginekset olikin ihan kamalia, niin ei voi muuta sanoa kun että missään vaiheessa ei luovuttaminen ollut mielessä, ja intti vaan vahvisti parisuhdetta. Hienoa vaikkakin vaikeeta aikaa. :-)

    www.tiia-valokuvaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Jep, ekat 2 viikkoo oli aika outoo, mut onneks kaukosuhteen aikana tottu siihen ettei nääkkää toista viikkoo tai kahtee... :D 291 pv viellä ois tolla eessä, mut enköhän mä kestä jos seki kestäää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teillä on jo aika paljonkin kokemusta siitä mitä on olla yhdessä mutta silti erillään. Siitä ikävästä. Mutta toki tää on omalla tavallaa ihan eri juttu ja uus tilanne. Me ei kuitenkaan koskaan olla erossa oltu toistemme lomia tai menoja pidempään. Ja se suurin aika onkin ollut sen 6pv mitä jo ylempänä mainitsin.

      Ja niin. kyllä meidän jätkät tän kestää! Ja me kestetään mukana ja yhdessä! :-)

      Ps. Onneksi intti on kuitenkin monelle siellä olleelle sellaista antoisaa aikaa loppupelissä, ja myöhemmin kun aika kultaa muistot, niin jopa ihana muisto! :)

      Poista

Lukijat