sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Pari sanaa ystävyydestä.

Ja mikä sille olisikaan parempi ajankohta kuin ystävänpäivä? 
Mun ympärillä on huippu ihmisiä. Olen niin etuoikeutettu, kiitollinen ja onnellinen näistä ihmisistä. Kavereita mulla on paljon. Sellaisia joitten kanssa välillä kahvittelee ja vaihtelee kuulumisia. Mutta muutama ystävä. Eikä tämä haittaa mua. Sillä en kovin helposti päästä ihmisiä mun lähelle.

Näistä ystävistä yksi on sellainen joka on ihan vasta vuoden verran tullu mulle tosi läheiseksi. Ystävä kenen kanssa ollaa taidettu riidellä tasan kerran vuoden aikana, ystävä kenen kanssa ollaan itketty sohvalla keskellä yötä skumppalasi kädessä, ystävä kenen kanssa ollaan vaan voitu maata hänen sängyllään ja jutella oikeesti aivan kaikesta, ystävä kenen kanssa ollaa rentouduttu poreammeessa ison saippuakasan seassa.

Yksi ystävä tuli kuvioihin mukaan yläasteella. Mun pahimpaan syömishäiriö aikaan. Ylä asteen ajan hän oli mun tukipilari. Menin hänen käsien sisää itkemään välkällä kun kaikki ahdisti. Hän on ystävä kenen kanssa me ei nähdä usein, mutta kun nähdään kaikki on niin niinkuin aina ennenki. Hän on mulle kuin mun oma pikkuveli.

Kaksi näistä on kulkenut mun kanssa ala-asteesta asti. Kasvanut mun kanssa, tehny hölmöyksiä, tehnyt lettuja keskellä yötä, tullut mun luokse yöksi kun en ole pystynyt nukahtamaan yksin, pitänyt kädestä kii koko yön, nauranut mun kanssa yö myöhään, ollaan itketty, riidelty, sovittu, riidelty vähän lisää, mutta aina sovittu. Aina oltu soiton päässä toisistamme, Nää kaks on ollut mun kanssa mun vaikeimmat ajat masennuksen kannalta. Me ollaan kasvettu yhdessä.

Mä en koskaan pitänyt näitä ihmisiä, tai muitakaan läheisiä itsestäänselvyytenä.
Oon niin etuoikeutettu ja onnellinen kun mulla on näin ihanat ja korvaamattomat ystävät!

Niitä kivoja kavereita unohtamatta ;-) 


Ihanaa ystävänpäivää! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat