perjantai 8. huhtikuuta 2016

''Onni on parfyymi, ei sitä voi roiskia toisten päälle saamatta muutamaa pisaraa itseensä.''

[1-4.] Me vietettiin eilen Sannan kanssa tosi ihana tyttöjen ilta. Käytiin tietty taas heidän taloyhtiön poreammeessa lillumassa, ja mä voin sanoa että siinä vaiheessa kun pystyt vaan rentoutumaan toisen kanssa täysin, se hiljaisuus ei tunnu kiusalliselta, eikä tarvitse hänen kanssaan hävetä sitä omaa kehoa, niin aletaan mennä jo aika ihanassa ystävyydessä ja onnellisuudessa. Pystyy vaan keskittymään oikeesti siihen rentoutumiseen ja olemaan siinä hetkessä kiitollinen. <3 Tilaattiin vielä illemmalla pizzeriasta vähä safkaa, koska oltiin laiskoja tekemään itse.. :-D ja laitettiin frendit pyörimään. Nautittiin suklaasta, ja mä join yhden siiderinki. :-) 
[5-6.] Kun aloin laihduttamaan, muutin myös mun ruokatottumukset terveellisempää. Silloin en tykännyt melkeen mistään vihanneksista, mutta matkan varrella mä olen rakastunut niihin. Oon myös alkanut menemään taas himpun enempi kasvisruokavalion puolelle, jätin nyt maidonkin pois! [7.] Tavattiin yhden mun kaverin kanssa tossa sunnuntaina, mun kaveri oli kuitenkin aika väsyny jotenka nappasin tämän pojun kainaloon ja lähdin hänen kanssaan ulos, jotta kaveri pystyi nukkumaan hetken. [8.] Fiilistelin aurinkoa, enkä taida olla ainut! ;-)
[9-12.] Salilla on tultu käytyä tällä viikolla joka päivä. Milloin tekemässä treeni ja milloin taas hakemassa ryhmäliikunnasta vähän hikeä pintaan. Kohta puoliin oon lähdössä tekemään viikon vikaa treeniä, ja viikonloppu palautellaan kehoa. 
[13-15.] Näin Teemua tossa yks päivä & tietty käytiin mäkkärin kautta tankkaamassa vähän masua, ja lähdettiin hänen siskon luokse, katsomaan näitä ihania kissanpentuja! Mä en ehkä kestä.. [16.] Samana päivänä näin vielä mun toista kaveria. Hänen kanssaan oltiin 12-15vuotiaina parhaita ystäviä, mutta sen jälkeen ei olla pahemmin nähty. Oli kyllä ihana nähdä, jutella, vaihtaa kuulumiset ja olla ajantasalla nyt toisen elämässä. Sovittiinkin, että ei enään anneta tämän mennä siihen että nähtäisi taas joskus parin vuoden päästä, vaan koitetaan nähdä useammin.

Ps. Mulla oli maanantaina viimeinen hoitokontakti, se kaikki loppui nytten. Tuntuu vähän oudolta, sillä mulla on ihan sieltä 6vuotiaasta lähtien ollu joku hoitosuhde. Mutta niinkuin mun hoitsu ja läheiset on sanonut niin : kyllä mä pärjään! 

Pps. Blogin tiimoilta on tulossa yksi kiva juttu, mistä olen aika innoissani!! Siitä lisää myöhemmin ;-) 

XOXO: Jane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat