keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

ELÄMÄN ARVOT.

Jokaisella meistä on omat arvot jotka juontaa juurensa lapsuudesta. Arvot syntyvät sen mukaan miten meidät kasvatetaan, miten meitä kohdellaan ja miten me kasvaessamme nähdään maailma, ja elämä meidän ympärillä. Jos meidän vanhemmat ei koskaan olisikaan eronneet, en olisi koskaan masentunut, joutunut koulukiusatuks, sairastunut syömishäriöön, voisi arvoni olla jotain paljon pinnallisempaa ja kamalampaa jota en uskalla edes ajatella. Ja arvot myös ohjaa meitä tekemään valintoja, ja asioita.

Monien ihmisten ykkös prioriteetti on raha. Se joka täällä ohjaa kuinka leveesti taikka vastakohtaisesti köyhästi me täällä eletään. Kuinka useasti päästään matkoille, festareille, kylpylöihin, löytyykö meidän päältä merkkiä ja joka kuukausi uusia vaatteita, ja kaikkeen luksukseen mitä koko maailma on täynnä. Oon kuullut todella paljon sitä kuinka ala valitaan sen mukaan mistä sitten tienaa eniten. kuinka lähdetään opiskelemaan korkeempaa alaa koska sitten tienaa taas vähän enemmän. Musta työn täytyy olla voimaannuttavaa, kivaa, ja ns. se kutsumus sillä sä olet yli puolet sun elämästäs töissä. Kelaa sitä!
Mä kerron teille jotain. Me jäätiin siskon kanssa isille, äidin jouduttua sairaus kierteeseensä eikä voinnut meistä huolehtia. Isi yksin huolehti meistä. Hän opetteli siihen että me lapset odotetaan häntä töistä kotiin, hänen täytyy tulla tekemään meille ruokaa. Hänellä oli kaksi tyttöä jotka tarvitsi uusia vaatteita, bussikortit, puhelinlaskut, kämpän jossa kummallakin on oma huone ja harrastuksetkin siihen päälle. Ja ainut kuka perheeseen toi rahaa oli isi. Hän teki välillä kahta työtä. Aamuyöstä jakoi lehtiä, ja lähti kuudeksi töihin painamaan vielä 8tunnin työpäivään, joskus jopa pidempiäkin.

Meillä oli vaatteille oma hintakattonsa. T-paidat, topit, pitkähihaset tms. eivät saannut maksaa 10e enempää, takit, farkut/muut housut & kengät saivat maksaa 30e, ihan maksimissaaan 50e. Isä olisi varmasti halunnut ostaa meille ne kaupan hienoimmat vaatteet ja kaiken sen mitä kesimme haluta, mutta raha tuli vastaan, mutta hei tiiättekö mitä? Ihan hyvin me voitiin niillä 10e hm tennareilla (mitä muuten ostelen vieläkin.. :-D) ja 30e takeilla. Meillä oli kaikki mitä tarvittiin oikeasti, ja sehän on tärkeintä - eikö?

Lapsena satuin rakastumaan ammattiin jolle aina löytyy töitä - nimittäin tähän lähihoitaja-alalle. Haluan lähteä ammattikorkeeseen opiskelemaan lastenohjaajaksi - en siksi että saisin enemmän palkkaan, vaan siksi koska mua kiinnostaa opiskella lapsia. Kaikkea niitten kehitysvaiheita ja sitä mitä sielä aivoissa oikeasti tapahtuu, mikä tukee lapsen kehitystä tasapainoiseen ja hyvään itsetuntoon. & haluan joskus työssäni osata antaa sen mun hoitolapsille, sen mitä ne tarvitseen kasvaessaan tasapainoisessa ja turvallisessa ympäristössä.  Mun elämässä siis rahalla on vain sen verran väliä että mä pärjään. Saan maksettua laskut, vuokran, ostettua ruokaa, välillä uusia vaatteita. Vaikka kaikki ylimääräinen meno ja meininki on kivaa, se ei määrittele mulle rahan arvoa yhtään enempää, eikä se määrittele mun ammattia. 
Jos mä en olisi koskaan sairastunut  ja olisin ollut aina vaan terve - en todennäköisesti näkisi terveyttä mun arvoissa, vaan se olisi ihan itsestäänselvyys. En osaisi arvostaa ja olla onnellinen terveydestä.

Jos mua ei koskaan olisi kiusattu, en tietäisi kantapään kautta miltä se tuntuisi. Osaisin tottakai ajatella että eihän se kivaa ole, mutta en tietäisi kuinka pahasti yksikin paha asia voi satuttaa - ja kun sen sanoo, sitä ei saa sanomattomaksi. Mun yhtiin arvoihin siis kuuluu olla ihminen ihmiselle. Rakastaa niitä lähimmäisiä. Tarjota apua itseään ''heikommalle''. Ja tästä osittain varmaan johtaa juurensa mun unelma-alalle. & tästä päästään toiseen arvoon, joka kulkee vähän niinkuin käsi kädessä tämän kanssa sillä - perhe, ystävät, läheiset. Tarviiko tätä selitellä enempää? Nää on niitä ihmisiä jotka vie sua elämässä eteenpäin, määrittelee osittain sen millainen olet, tekee sun elämästä mielekästä, voimaannuttaa, auttaa, tukee. Ja näille mä tahdon olla hyvä, niitten rakkauden arvonen. Tehdä ihan mitä vaan näitten tyyppien eteen!

Mun arvoihin kuuluu myös rehellisyys. En siedä valehtelua, enkä halua olla ihmisten kanssa jotka varastavat tai tekevät muita laittomuksia. Mä en oo koskaan varastanut kaupasta mitään ikinä! (tätä ei edes isi usko...) Mä olen itse rehellinen muille ja vastaavasti odotan sitä muilta. Maailma on liian kiero enkä tarvitse lähelleni ihimisä tekemään tästä vielä kierompaa, enkä vastaavasti halua olla sellainen itse. Isi on kanssa sellainen joka ei siedä valehtelua. Meillä on pienempänä rehellisesti kerrottu kaikki tekemämme tyhmyydet - se yleensä lievitti tuomiota että kerrottiin siitä itse ja rehellisesti :-D Tämä siis taitaa juontaa ihan isän tavasta pitää kiinni rehellisyydestä.

Tasa-arvo!! Voiko tätä pyytää liikaa? En siedä missään nimessä toisen ihmisen painamista alas mistään syystä. Oli hän sitten outo, vammanen, tummaihoinen, ruma, köyhä, rikas, sairas, nainen, mies. tmstms. Jokainen ihminen on yhtä tärkeä, arvokas ja ainutlaatuinen!!

Eli lyhyesti: En tavoittele elämässä niinkään maallista rikkautta, vaan henkistä rikkautta. Sitä että kaikki on hyvin. Oon terve - mun perhe on terve ja läheiset, on koti missä asua, työ jota rakastaa, rahaa sen verran että pärjää ja olla ihminen ihminen ihmiselle, ja kohdella niitä niin niinkuin toivoisi itseään kohdeltavan. 
ps. Muistakaa että sinä itse olet vastuussa siitä miten päätät nähdä maailman! Päätä tehdä siitä onnellisuuden lähteesi! 

6 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitettu Janette! Tunnistan itseni arvoissa tässä tekstissä monessa kohtaa. Monelle tittelit ovat turhan tärkeitä ja raha hallitsee. Tärkeintä on olla onnellinen ja tehdä työtä mistä nauttii ja nauttia elämästä. Raha ei tee onnelliseksi vaan enemmänkin elämän sisältö ja mitä kaikkea siihen voikaan kuulua, pieniä ja isoja asioita. Ja ilman ikäviä aaioita ei opi arvostamaan niitä hyviä juttuja. Kylläpäs tulikin pitkä kommentti. :) Olet upea!

    VastaaPoista
  2. Susta on Janette kasvanut itse ajatteleva, fiksu nuori nainen <3 Isäsi voi olla ylpeä sinusta, mutta erityisesti voit olla ylpeä itsestäsi. Monella vanhemmallakin olisi opeteltavaa noissa arvoissa, joista puhuit.

    VastaaPoista

Lukijat