PSYKIATRISELLA OSASTOLLA RASKAANA?

Mä istun pikkulapsi tiimin huoneessa, hiljaa ja allapäin. ''Mä aistin että tässä on nyt jotain, mikä on?'' Ja alan itkemään krokotiilin kyyneleitä ja sanon etten tiedä mitä uskallan kertoa ettette ota lasta huostaan kun hän syntyy.. En kuitenkaan osannut olla hiljaa, vaan itkin kuinka mua väsyttää ja ainoa keino tilanteesta pois pääsyyn on tappaa itteni, mutta enhän mä niin voi tehdä koska sitten tämä sisälläni oleva ihme kuolisi mun mukana ja sitä mä en iki maailmassa halua. Kuinka haluaisin vain viiltää mahani auki ja ottaa tämän pois.. Kuinka tämä kaikki olisi vain ohi.

Pian kuulin supinaa akuutissa käynnistä, psykiatrian sairaanhoitajan konsultoinnista. Aloin itkemään vaan vielä enemmän ; näinkö heikko ja epäonnistunut mä olen - olen osastolla ja vien niin kamalaan paikkaan oman poikani. Pienen viattoman poikani..

Pääsin kuitenkin kotiin, ja mulla oli aika eilen Silta työryhmään joka toimii akuuteissa tilanteissa, arvioi mun tilannetta ja vointia ja ohjaa eteenpäin. Mulla on sielä vielä kaksi käyntiä ja saatiin diagnoosiksi keskivaikea masennus, tiedostaen kyllä että se kaikki johtuu vain nyt tästä raskaudesta. Toistaseksi osastolta vältyttiin, toistaseksi....
Tänään alkoi raskausviikko 30. Kymmenen viikkoa laskettuun. Mä olen riidellyt joka ikisen läheiseni kanssa. Äitin, äitin miehen, isin, siskon, kavereitten, J:n.. Olen kuin räjähtävä pommi. Yksi väärä sana mä lähen tilanteesta ovet paiskoen. Olen kuin impulsiivinen pieni teini. Olen myös sanonut läheiselleni suoraa että ''painukaa h*lvettiin, nähdään ku tää on ulos musta.'' Sillä mä en halua satuttaa enään yhtäkään mun läheistä käytökselläni mitä mä en voi hillitä..

Tiistaina pitkäaikainen ystäväni tuli käymään mun luona. Ollaan tunnettu ekasta luokasta lähtien. Ennen kuin kerkesin edes loppuun asti kertomaan miltä musta tuntuu, hän alkoi raivoamaan että keksin kaikki omani ongelmani koska haluan elämäni olevan kovin dramaattista, koska en osaa elää normaalia elämää. Kuinka mä olen tyhmä ja säälittävä.. Tämän jälkeen itkin puoltoista tuntia kuuman suihkun alla lattialla pidellen mahaani ja vakuutellen pojalleni ettei hänellä ole mitää hätää vaikka äiti voi tosi huonosti, kuinka turvaan kyllä hänelle hyvän elämän keinolla millä hyvänsä..

Kymmenen viikkoa ''enään'', mutta mä olen niin poikki ja sekasin että tosissani pelkään koska flippaan tosissani enkä enään edes välitä siitä että mahassani kasvaa pieni elämän alku....

Miten kaikki meni tähän pisteeseen? Miten maailman onnellisemmasta asiasta voi tulla henkinen helvetti?
16 kommenttia on "PSYKIATRISELLA OSASTOLLA RASKAANA?"
  1. Hei, kommenttiani ei tarvitse julkaista koska se on tarkoitettu vain sinulle. Toimin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä eräässä kunnassa ja blogitekstisi kuulostaa varsin huolestuttavalta. Kannustaisin sinua ottamaan yhteyttä oman kuntasi lastensuojeluun, jotta he voisivat olla tukenasi. Maineestaan huolimatta lastensuojelun tarkoitus on auttaa ja tukea, ei viedä sinulta lasta. Voisiko ensikoti tai ehkäisevä perhetyö olla sinua tukeva ratkaisu? Toivon sinulle voimia raskauden loppuajalle ja kannustan hakemaan apua jo nyt, eikä vasta kun viimeinen voimanripe on käytetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Halusin kuitenkin julkaista jotta voin vastata sinulle. Tiedän hyvin että lastensuojelu käyttää ensisijaisesti vahuollon tukitoimia ja huostaanotto on vasta viimeinen keino. Koen kuitenkin ettei oikeasti ole sellaista hätää, sillä uskon ja toivon että tämä kaikki helpottaa kun vauvan saa ulos. Toki sitten voi tulla uudet ja toisenlaiset ongelmat arkeen, kuitenkin lapsellani on turvallinen isi joka hänestä huolehtii jos tilanne menisi oikeasti tosi pahaksi. En kuitenkaan ole tekemässä mitään pahaa lapsellini. Apua on haettu ja olen psykiatrisen hoidon piirissä kyllä :-) Uskon ja koen että kun tämän lapsi syntyy, rakastun siihen ja kaikki nämä negatiiviset ajatukset on poissa. Myös kertaakaan kukaan psykologeistani ei ole sanonut että näkisi hyväksi lastensuojelun tukitoimet. Minulla on myös valtavan ihana tukijoukko ympärilläni, ja uskon kyllä että me pärjätään kun tämä raskaus ajan masennus väistyy ja saan tämän lapsen ulos!

      Poista
  2. En kuitenkaan ehkä kirjottaisi julkisesti asiasta tai kohta lapsi lähtee synnäriltä suoraan huostaan. Toivon todella että olisit harkinnut kaksi kertaa oletko valmis vastuulliseksi äidiksi koska raskaus on vasta alkua kaikelle mitä on tulossa.
    Terv kahden helvetin äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesitkö että äidin masennus ei ole syy ottaa lasta huostaan? Ja lapsellaon kuitenkin turvallinen ja tasapainoinen isä joka häntä odottaa jo kovin ja tulee hoitamaan häntä ja huolehtimaan hänestä jos asiat menee niin huonoon jamaan. Lapsella ei ole hätää.

      Se miksi haluan tästä kirjoittaa rehellisesti on se että ihan oikeasti mä en ole ainut joka kärsii raskausajan masennuksesta ja mielestäni siitä puhutaan ääneen aivan liian vähän. Kuvitelma on se että kaikki on ihanaa ja ollaa onnellissia ja negatiiviset ajatukset tekee ihmisestä suoraan paska mutsin. Mitä enemmän näistä puhutaan ääneen, niin ehkä joskus on ihan yhtä normaalia lause että ''hei tää tuntuu musta pahalta'' kuin se että ''hei mä oon tosi onnellinen.''

      Lapsi oli täysin vahinko, me emme sitä suunnitelleet. Mä olen halunnut pienestä pitäen äidiksi ja ison perheen. Olen pienestä asti päättänyt että jos mä tuun vahingossa raskaaksi, niin myös pidän hänet. Aborttiin en tosiaan pystyisi ikinä! Nämä tunteet ja fiilikset oikeasti yllätti myös minutkin, en ikinä uskonu raskauden olevan tosissaan näin hankalaa. Vastuulliseksi äidiksi kasvetaan ja opitaan. Tuskin sinäkään olit heti ensinmäisen plussassi tehtyä vastuullinen äiti?

      Vaikka teksti on raadollista, niin silti, usko tai älä -pojallani ei ole mitään hätään. Meillä on kummankin puolella valtavan ihana tukiverkko, ja todennäköisesti kun rakastun poikaani, kaikki nämä tunteet ja fiilikset katoaa.

      Onneksi olkoon sinulle kahdesta maailman ihanimmista asiasta!

      Poista
  3. Hui miten kurjalta tuo sun tilanne kuulostaa kun itse olen juurikin tuota toista ääripäätä raskaana olevasta, kaikki on niin helppoa ja mukavaa.. Mutta hyvä että saat asianmukaista ammattiapua ja toivottavasti tilanne helpottaa!

    Hirmuisesti tsemppiä loppuraskauteen ja kaikkea hyvää koko perheelle! ❤️

    www.juttaeveliina.fi

    VastaaPoista
  4. Olen todella huono kirjoittamaan blogeihin mitään, mutta nyt oli pakko! Kolmatta ja kauvan odotettua raskautta läpi käydessä olisin voinut kirjoittaa itse ihan saman tekstin. Muistan kuinka juurikin sanoin nuo "Voisin viiltää mahani auki ja ottaa tämän pois täältä". Kaikki ympärillä olevat olivat todella huolissaa mun tilanteesta. Mutta voin sanoa, että jos tilanteesi on yhtään samanlainen jää nuo fiilikset ja ajatukset synnytyssaliin. Niin itselle kävi. Jopa minua hoitanut kätilö ihmetteli miten synnytys salista palasi ihan eri ihminen.

    Tsemppiä odotukseen ja fiilikset helpottaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos että kerroit että todellakin on mahdollista että tämä on vain ohi menevää. Todellakin toivoin että näin käy myös minun kohdallani <3

      Poista
  5. Kiitos rohkeasta kirjoituksesta aiheesta, josta harvoin puhutaan. Tarjoat tällä varmasti paljon tukea samassa tilanteessa oleville ja toivottavasti myös he uskaltavat tämän luettuaan avata suunsa helpommin ja pyytää apua. Voimia - varmasti uskolla parempaan ja muiden tuella sekä avulla kaikki kääntyy vielä iloksi ja rakastat omaa kääröäsi valtavasti.

    Itse sain pojan pari kuukautta sitten, eikä minua huuhdellut mikään rakkauden aalto saman tien, mutta nyt 3 kk myöhemmin rakastan tätä pikkukaveria yli kaiken enkä häntä mihinkään vaihtaisi. :) Mutta jo pelkästään sen myöntäminen, etten heti sairaalavuoteella sokaistunut rakkaudesta tuntui aiheuttavan pahennusta, joten en voi kuin ihailla sinun rohkeutta sanoa ääneen sitä, mitä tässä tekstissä sanot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä myös minä toivon, näistä asioista puhutaan liian vähän ääneen ja liian moni jää tälläisineen ajatuksineen yksin, koska näistä lauseista on tehty mörköjä joilla sut leimataan huonoksi äidiksi..

      Olen kuullut myös tästä että yllättävän monella sitä palavaa rakkautta pikku nyyttiä kohtaan ei tule, ja se on hei ihan okei! Näin tulee varmaan käymään itsellenikin, mutta niinkuin aina, kyllä se valtava rakkaus sieltä tulee <3

      Poista
  6. Meinaatko julkaista lapsesta kuvia, vai peitätkö sen naaman somelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin pitkälle ei olla asiaa vielä mietitty :-D

      Poista
  7. Paljon voimia sinulle! Minusta on hienoa, että uskallat kirjoittaa arasta aiheesta. Onhan se vähän tabu edelleen, jos nainen kokee raskauteen tai vauvaan liittyen haavoittavia ajatuksia.

    Minulla oli myös henkisesti vaikea toinen raskaus. Kävin psykologilla, pelkäsin etten oppisi rakastamaan, kaduinkin, tunsin syyllisyyttä ja inhosin raskautta. Lapsi oli toivottu,mutta niihin fiiliksiin vaikutti niin moni asia. Omalla kohdallani kaikki muuttui sillä hetkellä, kun lapsi syntyi. Palat loksahtivat kohdalleen <3

    Jos niin ei käy heti, ota apua vastaan ja anna itsellesi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanista ymmärtäväisistä sanoistasi! <3

      Poista
  8. Osaan kuvitella, että raskausaikana helposti masentuu. Ei se itsellekään ollut mitään herkkua, vaikka fyysisesti voinkin ihan hyvin. Se on niin iso muutos elämässä, ja monet tekijät vaikuttavat mielialaan. Eli siis kovasti tsemppiä ja toivon, että vauvan synnyttyä voit paremmin <3

    VastaaPoista

Lukijat