MINUSTA EI OLE KOTIÄIDIKSI.

Kohta on kulunut vasta 3kk kotiäitiyttä mutta silti voin jo nyt sanoa ettei se ole ollenkaan minun juttuni. Nautin kyllä olla lapseni kanssa, mutta kaipaan muutakin elämää. Kaipaan töitten pariin, vaikka muutamana päivänä viikossa, mutta silti kuitenkaan en ole valmis olemaan erossa lapsestani 8tuntia. Enkä saisi maitoa tarpeeksi pojan tarpeisiin.

Kaipaan sitä että kalenterin päivät on täynnä tekemistä ja kavereita. Mua ei oo luotu olemaan neljän seinän sisällä suurimman osan päivästä. Me käydään kyllä muskarissa ja vauva uinnissa, mutta eihän se tietenkään kata koko viikon tekemistä ja sosiaalisia suhteita. Kaipaan ehkä sitä kuinka huolettomasti ennen lasta pystyi menemään, nyt joudut miettimään voiko J katsoa häntä sen aikaa, onko tarpeeksi maitoa ja sitten kun pääset kotoota pois, mietit vain mitenköhän kotona menee.. Tiesin kyllä elämäni muuttuvan kovin lapsen myötä ja että tulen menettämään vapauteni mennä ja olla. Mutta osaako siihen koskaan raskausaikana täysin varautua?

Olen väsynyt siihen että päivät menee samaa kaavaa, vaikka rytmit helpottaakin tietyllä tapaa ja tuo lapselle turvallisuutta. En vain jaksaisi joka päivä elää samaa päivää uudestaan ja uudestaan. Eka heräillään, ollaan pari tuntia hereillä ja sen ajan koitat _koko ajan_ viihdyttää toista, tarjoat leluja, luet kirjoja, juttelet höpöttelet pidät sylissä, kuuntelette lastenlauluja ja tanssit lapsi sylissä. Sitten ulos vaunulenkille jolloin poika nukahtaa ja hyvässä lykyssä jatkaa unia vielä kun pääsette kotiin, poika heräilee ja sama viihdyttäminen uudestaan. Puhumattakaan niistä päivistä kun poika vain huutaa ja mikään ei ole hyvin. Ei mikään, vaikka kaikkesi yrität. Siinä vaiheessa tunnet olosi kovin mitättömäksi ja turhaksi kun et osaa auttaa omaa lastasi. & mitään omaa et kerkeä tekemään, kaikki aika mitä saat kädet vapaaksi menee kodin siivoamiseen, pyykkäämiseen tms.


Kotiäitiydestä ei tarjota lomia, vapaapäiviä tai edes sairaslomaa. Pakko painaa päivästä toisee samalla kaavalla saamatta kuitenkaan mitään takasin. Vaikka yö olisi nukuttu kuinka huonosti, niin joudut aamulla aikasiin nousemaan ellei J ole iltavuorossa ja voi nousta Maxin kanssa. Illalla painut väsyneenä sänkyy, ja aamulla nouset väsyneenä ylös. En tiedä helpottaako asiat kun poika kasvaa ja osaa selkeesti ilmaista mitä haluaa, viihtyy enemmän itsekseen, pääsee paikasta toiseen itse ja pääsee tutkimaan niitä asioita mitä oikeasti haluaa. Ja kun kavereittenkin kanssa pystyy käymää kahvilla ilman että toinen kirkuu korvan juuressa tai muuten vaa kaikki huomio menee lapseen. Kun vuorovaikutus on lapsesi välillä muutakin kuin ''wäwäwäw wäää aaee uu''

Tiedän että olen onnekkaampi kuin moni muu, sillä mulla on mies meidän arjessa joka auttaa aina kun töiltään pystyy.
Ja pakko myöntää että hän on mun pelastus vauva-arjen keskellä. En tiedä todellakaan miten selviäisin yksin, enkä käsitä miten yksinhuoltajat selviää yksin, kaikki arvostus heille - olette niin vahvoja! <3

Saako näistä asioista edes valittaa kun itse on itsensä tähän jamaan pannu?
16 kommenttia on "MINUSTA EI OLE KOTIÄIDIKSI."
  1. Kyllä se vähän helpottaa kun lapsi kasvaa. Eniten kuitenkin helpotus tulee tottumuksen muodossa!

    Ajan ja varsinkin mahdollisten seuraavien lasten myötä totut ja opit hyväksymän uudenlaisen elämäsi.

    Opit löytämään ne nahdollisuudet omaan pieneen hetkeen arjessa (ne on aina ns. varastettuja hetkiä,tunnet niistä aluksi huonoa omatuntoa) ja opit nauttimaan pienistäkin hetkistä itseksesi esim. kaupassa tai pyykkejä ripustaessasi.

    Elämäsi on muuttunut yhtäkkiä ja anna itsellesi nyt aikaa oppia uusi arki ��

    VastaaPoista
  2. Jossain edellisessä postauksessasi kerroit aika tarkastikin asioista, joista haluat pitää kiinni vauvanhoidossa, olikos siinä nyt ainakin jokapäiväistä ulkoilua ja imetystä ilman korviketta ja että et halua antaa vauvaa mielelläsi kenellekään muulle hoitoon kuin miehellesi. Sinulla on oikeus olla juuri omanlaisesi äiti ja sellaisena olet hyvä äiti Maxille, mutta kovat vaatimukset voivat synnyttää uupumuksen tunteita. Joskus kannattaa mennä siitä mistä aita on vähän matalalla. Tai ainakin voi vähän keksiä kikkakolmosia, miten saada sitä omaa aikaa. Tai että joku asia sujuisi helpommin.Äläkä vaan luovu lapsettomien kavereiden tapaamisesta! Heitä voi tavata vaikka vaunukävelyn aikana tai kun poika nukkuu päiväunia. Varmasti tuntuu että homehdut kotiin, jos luovut sosiaalisista kontakteista joilla ei ole lapsia. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että itseni kriittisyys on osittain ajanut minut tähän että tämä vauva arki tuntuu tältä. Niinkuin jokainen, niin niin minäkin haluan olla paras äiti lapselleni ja yrittää tarjota hänelle parasta - joka päivä. <3 Voiko vain osaisin ottaa sen armollisuuden myös osaksi tätä arkea, ja muistaa että kun äiti jaksaa ja voi hyvin, niin se on kaikkein tärkeintä vauvalle.

      Kovasti olen yrittänyt pitää lapsettomista kavereistani kiinni, mutta tuntuu että melkeen kaikki karsiutui jo raskausaikana.. :/

      Poista
  3. Hei täällä yksi 6kk vanhan tytsyn äiti. Kyllä uskon että se tuosta helpottaa (helppo sanoa, vaikea varmaan uskoa). Tässä muutamia viikkoja olen kokenut että "wou pikkuinenhan selviää ihan itse" ja ollut jopa hieman harmissaan kun ei mua kokoajan tarvitse 😅.
    Kantoliina ja babysitteri oli meillä alkuun tosi käteviä, näitä käuttäen sai pahimpinakin aamuina kahvit keitettyä.
    Ja tuohon itkuisuuteen, tiedän voimattomuuden tunteen. Meillää pahimmat itkuisuudet sattui aina kehitysvaiheiden kohdille, ja tuo 3kk oli muistaakseni aika itkuisa 🤔
    Tsemppiä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, sitten myöhemmin mä itken kun hän on jo niiin iso eikä minua tarvitse enää :'D Meillä on kantoreppu mutta saa siinä vaan itkut aikasiks kun on vielä vähän liian pieni siihen ja heiluu vaan sielä liikkeen mukana :-D

      Mä vihaaaaan noita kehitysvaiheita koska täälläkään ei muuta tehdä kuin itketä ekat 2viikkoa.. Ihan pelolla odotan koska herra alkaa taas roikkumaan minussa, olemaan tyytymätön ja vain itkee..

      Kiitos <3

      Poista
  4. Tiedän tunteen mutta se kuule helpottaa paljon! Ensimmäiset 5-6kk ovat pahimpia. Lapsi alkaa viihtyä paremmin itsekseen ja vielä vähän kun kasvaa hänen seurassaan on ihanaa! Kaikilla vauvavuosi ei ole sokerihuttua ja se on ihan sallittua sanoa 💕 menkää kerhoon, onko lähellänne mitään sellaista? Sieltä voi löytää kavereita ja vertaistukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parit kerhot oon joo kiertänyt, muttei tuntunut omalta.. Kiva muskari ja vauvauinti paikka ollaankin löydetty <3

      Poista
  5. Ihana pieni kuvassa 😍 itse äitiyslomalle lähtiessä vannoin etten ole päivääkään yli vuotta kotona. Lopulta olin kuitenkin reilu 2.5 vuotta ja olisin mielelläni ollut pidempäänkin. Aloin viihtymään äitiyslomalla vasta syksyllä, kun tyttö oli puolivuotias. Sillon alkoi muskari, vauvauinti ja perhekerhot. Kerhoissa käytiin välillä neljänä päivänä viikossa. Kerhoissa myös tutustui muihin samanikäisten lasten äiteihin, joista syntyikin hyvä verkosto. 'Kotona' ja äitiyslomalla/hoitovapaalla oli mahtavaa. Palasin syksyllä töihin, mutta vieläkin kaipaan kerhoihin yms 😉 Teen lyhennettyä työviikkoa. Joten perjantaivapaa lapsen kanssa helpottaa suurinta tuskaa. Usko pois, voit vielä alkaa viihtymään vauvan kanssa kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on aivan valloittava <3

      Mulle on ollut jo ennen raskautta selvää etten haluaisi lapsiani laittaa päiväkotii alle 2vuotiaina jos se on vain mahdollista.

      Uskon myös että tämä alkaa helpottaa kun poika vähän kasvaa! :-)

      Poista
  6. Mulla muuttui kanssa vauvan kanssa kotona oleminen tylsästä rutiinielämästä ihanaksi ajaksi kun aloimme käymään kerhoissa ja saimme uusia kavereita jotka ovat päivisin kotosalla. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin ihan urakalla alkaa ottamaan selvää missä täällä kaikki alla onkin noita kerhoja tms. :-)

      Poista
  7. Kyllä näistä asioista saa keskustella, ja pitääkin :) Mulla itsellä kotiäitiarki muuttui mielekkääksi, kun kotiäitikontakteja tuli lisää kerhoista, paikallisista fb-ryhmistä ja muista. Arki on mielekästä kun on menoa ja tekemistä, ja äidilläkin kotiäitikavereita, ne on tärkeitä :) Tsempit! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kotiäitikaveri onkin, ja täytyy kyllä sanoa että ne on todella tärkeitä. <3

      Poista
  8. Kyllä näistä asioista saa ja pitää puhua! I feel you! Itse olen kohta ollut jo 10kk vauvan kanssa kotona, ja kyllä odotan töihin paluuta paljon. Minusta ei ole kotiäidiksi. Rakastan kyllä olla lapseni kanssa, mutta haluan myös toteuttaa itseäni. Tekstisi oli kuin suoraan minun suustani. Sen verran voin lohduttaa, että päiviin tulee paljon enemmän sisältöä, kun vauva kasvaa ja alkaa ihan eritavalla tutkia ympäristöään ja ottaa kontaktia, liikkua ja jutustella 😊

    VastaaPoista
  9. Oletteko käyneet Perhetuvalla? Siellä on ihanaa vaapata sekä ohjattua toimintaa kaikille ti,ke ja pe, sekä torstaisin vain perheille, joissa lapsi on alle 1-v. Kannattaa käväistä vaikka vain kahvilla esim torstaisin, silloin on mukavan rauhallista :)

    VastaaPoista

Lukijat