NELJÄS DETOX VIIKKO - LUONNOLLISTA KAUNEUTTA ETSIMÄSSÄ.

Jos multa kysyttäis mikä on kaunista vastaisin että lähes kaikki mitä ympärilläs näät. Mun mielestä jokainen ihminen on kaunis, ja niin ihailtavaa kauneutta on itsevarmuus jolla kannat itseäsi ja se miten olet hyväksynyt itsesi.  Sillä kuitenkin sinä olet loppupelissä ainoa jonka kanssa olet koko elämäsi.

Kaikki tavoittelee täällä kauneutta ja media pursuu kauneusihanteista. Pitäisi olla isot tissit, hyvä pylly, ja laiha fitnnes mimmi. Ja kaikki jotka ei mahdu siihen muottiin on rumia? Tälläisen kuvan saa kun hetken aikaa selaat sosiaalista mediaa. Musta on tosi surullista että yhä useamman tili on täynnä tissiä ja peppua vilkkumassa milloin mistäkin asusta - on surullista että koet ettei sulla ole muuta annettavaa kuin sun kroppa. Ja kun pyöreämpi ihminen laittaa someen kuvan bikineissä on se ihailtavaa rohkeutta ja hatun nosto? Mistä nämä mielikuvat on meille tullut, ja mikä nämä on luonnut?

Mä olen ollut aina tosi tarkka siitä miltä mä näytän ja tavoitellut itsekkin kauneutta syömishäiriöön asti. Monta vuotta kestänyt koulukiusaaminen saa minut vieläkin tänä päivänä ajattelemaan että jos vain olisin kauniimpi, olisinko säästynyt kiusaamiselta? Ja musta on oikeesti tosi pelottavaa että jo lapset haukkuvat toisiaan rumiksi, taikka kiusaa koska joku on ruma. Siis LAPSET? En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina, laihana, tai tissejäni isoina taikka peppuani hyvänä. Mulla on aivan surkea itsetunto ollut pikku tytöstä asti kiusaamisen takia. Tänä päivänä se on vähän parempi, mutta ei mikään häävi edelleenkään. Oikeastaan olen aika arka näyttämään sitä kuka ja mikä mä oikeasti olen.
Jos puhutaan vaikka hetki seksistä. Mä en pysty seksiin ellen luota siihen ihmiseen. Mä en ole siis niitä tyyppejä jotka löytää itsensä baari illan tai ensimmäisten treffien jälkeen vieraasta sängystä. Mun pitää tuntea se ihminen, mun pitää luottaa siihen, mun pitää välittää hänestä - sillä joudun näyttäytymään hänelle paljaampana kun ikinä ja haavoittuvampana kuin ikinä. En pysty tehdä sitä ihmisen kanssa jota en tunne, johon en luota ja josta en välitä. Mä en muista koska viimeksi olisin ollut yleisellä uimarannalla, enkä koskaan ole tykännyt uimahallissa käynnistä kroppani takia.

Kuitenkin lapseni jälkeen olen huomannut saavani kiitollisuutta ja armollisuutta omaa kroppaani kohtaa. Todennäköisesti tämä kengurun pussi ja ''ylimääräinen'' tulee olemaan mulla jonkin aikaa, mutta mitäs sitten? Ostin sunnuntaina elämäni ensimmäiset L koon farkut ja se on ihan fine. Mun kroppa on luonnut ihmeen, uuden elämän ja meidän kahden ihmisen suurimman rakkauden, jotenka kehon muutokset tuntuu kaiken sen ohella jotenkin kovin mitättömältä. Sainhan mä lapsen  - maailman parhaimman asian ja siitä saa olla merkkejä kehossani <3 Enkä missään nimessä halua näyttää esimerkkiä pojalleni miten on okei etsiä itsestään virheitä peilin edessä taikka en halua hänen kuulevan minun haukkuvani itseäni läskiksi ja rumaksi, sillä hänen silmissään olen maailman tärkein ja arvokkain ihminen.
(tietysti isi myös!)

Kaikilla on ''virheitä'' vartalossaan ja ne virheet me luodaan itse päässämme. Mutta siitä huolimatta ettei kukaan ole täydellinen ulkonäkö ja kauneus pyörittää tätä maailmaa. Kuinka sinne sosiaaliseen mediaan poseeretaan maha vedettynä sisää, tissit työnnettynä ulos ja peppu pitkällä kuvia. & sitten ne kaikki 9-12vuotiaat itseään etsivät pikkutytöt luulee että heidänkin pitää näyttää siltä tullakseen hyväksytyiksi ja sitten ihmetellään kun masennus ja syömishäiriö luvut on nousussa? Mitä jos julkastaisikiin somessa ihan niitä tavallisia kuvia, tavallisin ihmis vartaloineen ja ''virheineen''. Sillä miltä sä näytät tai mitä kokoa sä käytät ei pitäisi olla mitään merkitystää siihen miten sut nähdään, miten sua kohdellaan ja miten sut otetaan vastaan.

Sillä sä oot hyvä ja kaunis juuri noin & anna myös sen näkyä <3

*Yhteistyössä Unelma Itsestä.

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Lukijat