VUOSI 2017 - VUODEN VIIMEINEN PÄIVÄ.

Taas ollaan tässä vaiheessa vuotta kun on aika muistella kuluvaa ja suunnitella uutta vuotta. Henkilökohtaisesti mä vihaan uusia vuosia sillä olen aina teininä jäännyt yksin. Kaikilla kavereilla on ollut suunnitelmia jo muutamia kuukausia ennen uuttavuotta ja näin ollen olen jäännyt yksin ja rakettien räiskyessä olen itkenyt kotona yksin ahdistustani. Tämä päivä on aina sellainen jolloin palaan jostain syystä miettimään monia edeltäviä vuosia. Mitä olen saannut? Mitä olen saavuttanut? Miten olen elänyt?  En tiedä miksi palaan aina monia vuosia taaksepäin, mutta 14vuotta masennusta sairastaessani ei ne vuodet ole kovin positiivisia ja ahdistuksen sekavaksi itkuksihan niitten miettiminen menee. 

Ajattelin eka etten kirjoittaisi tästä vuodesta mitään, sillä tuntuu etten löydä tälle vuodelle sanoja. Tuntuu että koko elämäni on tapahtunut tässä vuodessa eikä pää pysy perässä sisäistämään sitä kaikkea. Kaikki on tapahtunut aivan liian nopeesti eikä jarru polkimet ole mulla. Elämä vie eteenpäin, kumoaa meidän omia suunnitelmia, punoo omiaan, laittaa meidät elämän ja seinän väliin, mutta myös antaa maailmaan kauneimpia asioitaan. 

Tämä vuosi on ollut yksi raskaimmista vuosistani. Tämä vuosi on muistuttanut minua miltä tuntuu elää kuin pahimmassa masennus vaiheessani, miltä tuntuikaan ne kaikki syömishäiriön itse inho, viha ja häpeä. Tämä vuosi on opettanut minua ottamaan apua muilta vastaa, opettanut nöyryyttä, muistuttanut että elämää ei voi suunnitella eikä elämän narut ole omissa käsissäni. Olen ajautunut elämän tilanteeseen jota en koskaan kuvitellut, olen elämän tilanteessa jossa en haluaisi olla. Tämä vuosi on kadottanut minut itseni kokonaan. Mutta tämä vuosi on antanut minulle yhden unelmistani kun matkustettiin siskon kanssa huhtikuussa Pariisiin, ja valmistuin unelma ammattiini - Lähihoitajaksi. 

Tämä vuosi on myös tuonnut eteeni yhden maailman isoimmista vastuista ja lahjoista -nimittäin tämän pienen pojan mahassani joka ilmoitti itsestään toukokuisena aamuna plussan muodossa. Olen jo raskaus aikana joutunut uusien asioiden ääreen, joutunut tekemään komporomisseja, luopumaan tutusta ja turvallisesta, olen voinnut pahoin ja kärsivällisyyttäni on koeteltu äärimmäisyyksiin, olen itkenyt pelosta ja ahdistuksesta, olen itkenyt onnesta, olen joutunut luopumaan omasta itsestäni ja omasta kehostani. Ja minä tiedän että tämä on vasta alkua. En tiedä minne kaikkialle elämässäni tämä poika mua vie mukanaan, enkä tiedä sitä että olenko valmis siihen kaikkeen mutta niinkun sanoin ylempänä että elämän jarrupolkimet eivät ole minulla.

Tänä vuonna minusta on tullut avovaimo ja olen  valmistunut lähihoitajaksi. Olen matkustanut pariisiin ja tullut raskaaksi. 

Ensivuonna meitä on kolme, ensivuonna minulla on ihan oma perhe, ensivuonna minä olen äiti. Valehtelisin jos väittäisin etteikö tämä pelottaisi tai ahdistaisi minua ollenkaan, taikka odottaisin uutta vuotta innolla. Elämässäni mikään ei varmaan ole pelottanut mua yhtä paljon, mutta koskaan elämässäni minulla ei ole ollut yhtä suurta vastuuta. Eikä varmasti yhtä suurta rakkautta <3 

Ihanaa ja onnellista uutta vuotta! Pitäkää huolta lähimmäisistänne, rakastakaa toisianne ja olkaa ihminen ihmiselle. Uskaltakaa tavotella unelmianne. Rohkeutta ja voimaa ottaa uusivuos kaikkineen hyvineen ja huonoineen hetkineen vastaan! <3 XOXOX

RV 38

Huhhu, olen itsekin niin sekaisin tästä raskaudesta etten tiedä itsekkään että missä mennään ja mitä tulee tapahtumaan. Poika makoilee visusti peppu vasemman kylkiluun alla ja pää oikean kylkiluun alla, ja kätilön sanoin ''hän ei sieltä liikahdakkaan! On kyllä tosi tiukassa.'' Täällä on siis yritetty kääntää tuloksetta, käyty lantion mangeetti kuvissa ja sen puolesta saatu lupa yrittää alateitse jos poika pysyy alle neli kilosena, muuten suunniteltu sektio.  9.1 on uusi kontrolli käynti jossa katotaan vauvan paino ja kohdunkaulan tilanne ellei hän sitä ennen ole itse päättänyt spontaanisti maailmaan tulla.  Jota vähän epäilen sillä mitään merkkejä synnytyksestä ei ole.

Toivon tosiaan että tuolla käynnillä selviää että miten ja koska tämä synnytetään ja miten asioissa edetään. Niin rasittavaa tämä epätietoisuus ja odottelu että joko nyt, joko nyt, entäs nyt? Oma toiveeni on tottakai alateitse vaikka hän sieltä väärinpäin tulisi, sillä sektio pelottaa mua vielä enemmän kuin synnyttää peppu edellä tulevaa vauvaa. Jos jotain saisin vielä raskaudeltani pyytää, niin että edes tämä asia menisi minulle mieluisemmalla tavalla. 

Poika voi hyvin ja näyttää viihtyvän yksiössään, mutta äidillä alkaa olla todella tuskainen olo. Liitoskivuilta ei pääse aina vaihtamaan edes asentoa kun sattuu niin paljon, enään on yksi villapaita joka mahtuu päälle, sattuu kylkii ja tunnen kuinka paine lisääntyy vauvan kasvaessa enkä yhtään ihmettele jos ne antavat periksi ennen vauvaa, ja koska vauva majailee niin ylhäällä on hengittäminen vaikeaa ja oon melkeen pyörtyillyt vaikka minne,  olo on tuskanen ja tukala, öisin ei enään pahemmin nukuta, oksennetaan ja vielä vähän oksennetaan, ahdistaa, pelottaa ja häpeä omasta kehostaan kasvaa sietämättömäks, pitkin päivää pillahdetaan itkuun ihan vain jos maha sattuu olemaan tiellä tai on entistä tuskaisempi päivä. Kärsivällisyyttä tai positiivisuutta ei riitä enään yhtään, ja voisin tappaa joka ikisen joka mulle tulee vielä lässyttämään että ''ei enään kauaan.''

Mutta samalla on ihan hullu ajatus että n.kaksi viikkoa (jos päädytään sektioon, ja sektiot tehdään n.rv39+) niin meitä on kolme, en voi enään pahoin ja saan pikku hiljaa omaa kehoani ja itseäni takasin, jokainen liike ei enään satu ja koko ajan ei tarvi juosta pissalla. Melkeen itken onnesta sitä ajatellessa että sitten ihan oikeasti tämä koko kidutus on ohi, mutta samalla tunnen pientä pelkoa että miten mä sitten oon kun en oo enään raskaana?

Pelottaa miten uusi arki lähtee käyntiin. Ahdistaa että taas on totuttava ja opeteltava jotain uutta ja ihan tuntematonta, että taas joudut kokoamaan itsellesi uuden identitentin jostain aivan tuntemattomasta. Ja että, tosiaan hän ihan oikeasti on maailmassa ja riippuvainen meistä kahdesta, rytmittää meidän arjen täysin ja tekee meistä vanhemmat ja perheen. Ihan hullua miten elämä yllättää! 

Ps. Hän on täysiaikainen <3 

X-MAS KUVINA.

Rakkauden täytteistä joulua ja onnellista uutta vuotta! XOXO

LAPSUUSAJAN JOULUHERKKU - TIKKUNEKUT!

Kuinka moni muistaa tikkunekut? Ne siirapista ja sokerista tehdyt? Tai kuinka monen lapsuuteen ne kuului?
Meillä on perhetuttu joka on tehnyt joka joulu täällä Lahden joulumarkkinoille tikkunekkuja ja myynnyt sielä niitä, ja lähes joka joulu me saatiin häneltä muutamat tikkunekut, taikka sitten vanhemmat ostivat häneltä meille. Näin aikuisempana itse en enään näistä välitä mutta J on puhunut pitkin talvea että haluaisi maistaa kyseisiä karkkeja että onko ne edelleen niin hyviä kuin lapsena.

Pistin asian korvan taakse ja aloin etsimään kyseisiä tikkunekkuja muutamista kaupoista mutta en löytänyt aitoja alkuperäsiä jotenka ei auttanut muu kuin ryhtyä itse hommiin, onneksi resepti näytti helpolta - sillä oon ihan peukalo keskellä kämmentä keittiössä :-D Kasasin tarvikkeet ja lähdin äitille tekemään näitä ettei J:n pieni extra joululahja paljastuisi.

TARVITSET : 

Puutikkuja tikkarin tikuks, myös kovat paperiset pillit käy.
Leivinpaperia.
Kulhon / mukin johon laittaa sokeria johon saa tötteröt pystyy.50g voita.
2dl sokeria
1dl tummaa siirappia.
2dl kuohukermaa.
Kannattaa aloittaa kierittämällä tötteröitä leivinpaperista, ja asetella ne valitsemallesi alustalle pystyyn. Kun olet tehnyt tämän voit aloittaa taikinan tekemisen paistamalla eka voin, ja kun se on sulanut kattilaan kaadat sekaan sokeri, kerman ja siirapin. Sekoittele seosta n.20minuuttia. Seos on valmista kun tiputat tipan kylmään veteen ja se kovettuu heti. Lusikoi seos tötteröihin ja laita jääkaappiin kovettumaan. Mulla meni noin tunnin verran kun tikkunekut olivat valmiita paketoitavaksi :-)

Tästä ohjeesta tulee n. 12 pientä tikkunekkua.

Eikö kuulostakkin helpolta ja vaivattomalta? ;-) Suurin duuni taitaa olla seoksen saaminen irti kattilasta, jotenka kannattaa valita kattila jolla ei ole niin väliä jos sen joutuuki heittämään pois!

Vielä kerkeät hyvin tekemään jouluksi tikkunekut juhlapöytään!

Ihanaa joulun odotusta <3

MITÄ OPIN RASKAUDESTA?

Vaikka raskauteni on ollut todella rankka, enkä toivoisi kenellekkään samanlaista matkaa, koen silti oppineeni siitä muutamia tärkeitä seikkoja, jotka pitäisi muistaa elämässä ilman raskauttaki. Halusin tulla jakamaan ne teidän kanssa!

1. Lepää - Oon itse ollut aina sellainen tyyppi että meen sata lasissa, mielummin haalin itselleni monta asiaa tehtäväksi, ja oon ollut luonteeltanikin aina enemmän menevää ja energistä tyyppiä. Mutta raskauteni on pakottanut mut lepäämään, pakottanut mut pysähtymään ja pakottanut mut ottaa aikaa. Vaikka olisi tehnyt mieli tehdä asioita ja sanoa että ''joo mä hoidan!'' niin sen sijasta on joutunutkin sanomaan etten mä pysty ja jäänny kotiin lepäämään ja menemään täysin kehon ehdoilla. Mulla on jokainen päivä tosi erinlainen olojen mukaan, toisena päivänä paha olo on niin kamalaa ettei voi tehdä mitää, toisena päivänä on ihan kamalat liitoskivut että ei edes huvita lähteä tekemään mitään kun liikkuminen sattuu niin paljon. Tästä syystä en voi sopia edes mitään menoja tai kaveri tapaamisia etukäteen, vaan täytyy mennä päivä kerrallaan -kehoa kuunnellen.

2. Ota apu vastaan - Mä on myös aina ollut sellainen tyyppi joka hoitaa asiat itse. ''Mä pärjään, en tarvi apua, kenenkään velvollisuus ei ole auttaa mua, mä en ole riippuvainen kenestäkään.'' Tästä päähän pinttymästä oon joutunut opettelemaan pois jo alkuraskaudessa. Kun et itse päässy välillä edes jääkaapille, taikka vessaan oksentamaan, kaupasta ja ruuan teosta puhumattakaan on silloin ollut pakko hyväksyä apua. Myöhemmin sain raskaudessa nostelukiellon ja näin ollen tarvin apua jopa kaupassa käymiseen jos piti isompia ruokaostoksia tehdä. Ja näin loppua kohden liitoskivut on ajoittan sitä luokkaa ettei kylkeäkään käännetä enään yksin. On pakosti joutunut ottamaan apua vastaan ja olemaan ''heikompi'' ja toisten armoilla. Mutta koska jääräpää olen, luulen että raskauden jälkeen porskutan ihan yhtä itsepäisesti yksin selviten kaikesta. Mutta voikun oppisin sillointällöin ottamaan sen avun vastaan enkä vain yritä pärjätä yksin hampaat irvessä. Myös vauvan hoito taitaa olla aika hyvä koulu avun vastaanottamiseen?

3. Liikkuminen ilman kipuja - & ihan arkisien asioiden tekeminen ilman kipua. En muista enään edes miltä tuntuu olla ilman mahaa, sitä että joku painaa koko ajan jostain tuolta sisuskaluista ja kylkiluista, kun saat henkeä ilman että tuntuu ku oisit kala kuivalla maalla, kun kävely oli kevyttä, reipasta ja kivutonta, kun ylös nouseminen, kyljen kääntö ja asennon vaihtaminen tapahtui sekunnissa eikä minuutissa hirveen puuskuttamisen ja irvistämisen kera, kun mahduit omiin vaatteisiin tai ylipäätään vaatteisiin, kun yöunet tarkoitti oikeesti nukkumista eikä torkkumista vessakäyntien välissä, eikä olo ollut koko ajan oikeasti näin vaikea, kipee ja tuskanen.

4. Oman kehon arvostaminen - Mikä meissä ihmisissä on että omassa kehossa on aina jotain vikaa ennenkuin mennään pahempaa suuntaan ja todetaan että ''oikeestaan entinen kehoni oli ihan kiva'' ?
Viimesen kolmanneks aikana kun poitsu ottaa kasvuspurttia masussa niin on se myös näkynyt minussa. Ja niinkuin aijemmassa postauksessa blogissani olen puhunut että oma keho on alkanut ahdistamaan ja hävettämään yhtä paljon kuin syömishäiriön aikaa, on se oma vanha keho alkanut ajatuksena ja vanhojen kuvien perusteella olemaan kiva vaikka sillä hetkellä se oma keho on ollut muuta. Enkä tiedä tulenko koskaan enään synnytyksen jälkeen olemaan samoissa mittakaavoissa kuin ennen raskautta, mutta olen aika varma että raskauden jälkeen osaan olla lempeämpi omaa kehoani kohtaa.

Millaisia oivalluksia sinä olet ymmärtänyt raskauden aikana?

TEE SINÄKIN HYVÄÄ - JOULUPUU KERÄYS.

Moni on varmaan kuullut Joulupuu keräyksestä joka järjestetään joka joulu ympäri suomea? Tänä vuonna kamppania on käynnissä jo 17 kerran, ja täällä Lahdessa pääkuusi sijaitsee Kauppahallissa, mutta myös mm. apulandiassa, karismassa, Lahden joulukylässä on kuuset johon paketit voi viedä. Kamppaniaa pyörittää Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja tarkoituksena on antaa joulu niille ketkä ei rahan vuoksi sitä saa. Perheet seulotaa, ja tulot tarkastetaan jotenka tähän ei voi osallistua perheet joilla oikeasti olisiki rahaa, mutta kuhan haluaa hyötyä lisää.

Mä oon halunnu monena vuonna osallistua tähän jo, mutta se ei ole aikaisimpina vuosina ollut mahdollista. Nyt meiltä lähtee jopa puolitoista säkillistä lahjoja, muistettiin niin perheen pienempiä, teinejä kuin koko perhettä. Tää on oikeesti niin kivaa että eilen kaupassa piti jopa itseään toppuutella ettei osta kaikkea kivaa ja ihanaa paketteihin :-D Ihan huippua että tälläisiä järjestetään ja niin ihanaa saada olla mukana auttamassa.

Jopa yksi paketti ilahduttaa saajaansa varmasti, jotenka haastan teistä jokaisen kipaisemaan kaupoille ja ostamaan edes yhden pienen jutun joulupuu keräykseen. Se on teille vähän, mutta merkitsee jollekkin paljon. Ei unohdeta olla ihminen ihmiselle ja ojentaa auttava käsi niille jotka sitä tarvii, ehkä jonain vuonna sinä olet yksi niistä jotka tarvitsevat apua saadakseen lapsilleen joulun. Unohdetaan kiire, ja ''uhrataa'' hetki omaa aikaamme jonkun toisen auttamiseen.

Yhdessä meissä on voimaa tehdä hyvää! <3

Lahdessa joulupuu keräys päättyy 16.12 - vielä kerkeät mukaan!

(tästä pääset lukemaan joulupuu keräyksestä paremmin!)

VALMIS LÄHIHOITAJA TÄÄLLÄ MOI!

Meidän perheessä on kaksi lasta, minulla on isosisko. Siskoni on aina ollut kovin kiltti pienenä ja helppo hoitoinen. Minä olen ollut sitten se vaativampi, ihan senkin takia että olin koliikki lapsi, mutta myöskin sen takia että olen pienestä pitäen ollut hyvin tietoinen siitä mitä haluan ja itsepäinen tekemään sen eteen asioita ja menemään läpi vaikka punaisen kiven. Mummini on kerran sanonut että minulla ei ole mitään hätää, tulen aina pärjäämään elämässäni tempperamenttisuuden ja itsepäisyyteni takia. Vahva luonne on meidän Nikkien suvun suku ''vika''. 

Mä olin kymmenen kun ilmoitin ekan kerran että musta tulee tarhatäti. Eikä sen jälkeen vaihtunut vastaus kun minulta kysyttiin että mitä tahdon tehdä isona? Mä hain lähihoitajaksi KUUSI kertaa (joista 5 hylättiin ihan matikan takia..) ja odotin kouluun pääsyä KOLME vuotta. Silloin kun omat ikäseni valmistui ammattiin, mä pääsin vasta aloittamaan opiskelut mun omaan unelma-ammattiin. Kolmen vuoden aikana mä kävin AVA:n, yhtenä vuonna en päässyt minnekkään ja sitten opiskelin liiketaloutta vuoden. En halunnut enään istua kotona tekemättä mitään ja halusin että minulla on varasuunnitelma, vaikken suostunut vastaukseen että tulevaisuudessa en koskaan tulisi tekemään lähihoitajan työtä. Hain jatkuvalla syötöllä uudestaan ja uudestaan pääsykokeisiin.

Mä en ole koskaan lähtenyt valitsemaan ammattia sen takia mistä saisi eniten palkkaa tai missä riittäisi varmasti töitä. Eihän kymmenen vuotias sellaista osannut edes vielä ajatella. Jotenkin lähihoitajan ammatti oli vain itsestäänselvyys, kutsumus ammatti ja jotenkin osa mua vaikken vielä valmis ollutkaan tai päivääkään sitä opiskellut. Olen aina ollut perheemme hoitovietti. Mä tykkäsin aina hoitaa ja huolehtia kun joku meidän perheestä sairasti. Jos näin voi sanoa, lähihoitajuus on osa mun persoona.

Mä koen olevani hirveän etuoikeutettu että saan tulevaisuudessa tehdä työtä jota mä rakastan. Tiedän etten varmasti tule rakastamaan jokaista työpäivää, mutta siitä olen varma että silti jokaisen työpäivän jälkeen mä voin seistä sanojeni takana, siitä että mä rakastan työtäni. Ekaa kertaa mä rakastin opiskella, ekaa kertaa mä olin koulussa hyvä ja omassa elementissäni siinä mitä tein.

Matka unelma ammattiin valmistuminen ei ole ollut kuitenkaan helppo. Mukautettu matikka on mulla ysin todistuksessa 5. Hahmotushäiriöni takia matikka on aina ollut todella hankalaa. Lääkelaskuja päntättii puoli vuotta ennen koetta, kokeen sain vikalla mahdollisuus kerralla läpi, enkä osannut kuin itkeä onnesta että nyt musta varmasti tulee lähihoitaja. Viimeisillä metreillä raskauteni oli laittaa stopin valmistumiselle tänä vuonna. Keho kävi fyysisesti niin äärirajoilla etten pystynyt tekemään edes täyttä päivää.

Mutta kuitenkin, nyt mä olen tässä mistä olen haaveillut kymmen vuotiaasta asti : LÄHIHOITAJA joka on suuntautunut lapsiin ja nuoriin. Ja vielä joskus lähihoitaja joka on suuntautunut myös sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Mutta sen unelman aika on myöhemmin kun saan eka pojan (ja mahdolliset muut lapset. :-D) siihen ikää, että minun on mahdollista lähteä tekemään vuorotyötä. Mutta juuri nyt, ja juuri tällä hetkellä tämä riittää mulle mainiosti.
Uskokaa itseenne ja unelmiinne, vaikka sinne asti pääseminen vaatisi vähän enemmän ja veisi aikaa vähän enemmän. Älkää luovuttako, ja älkää uskoko vaikka joku sanoisikin ettei teistä ole kyseiseen asiaan!

Kaikista vaikeuksista huolimatta MÄ TEIN SEN !
Terveisin - unelma ammatissaan valmis lähihoitaja, joka tulee tekemään työtään rakkaudesta lajiin. Ikuisesti kiitollinen ja onnellinen tästä ammatista, mahdollisuudesta tehdä juuri tätä työtä. ❤

MIKSI RASKAANA OLEVAN KOKOA SAA KOMMENTOIDA VAPAASTI?

Mun piti oikeesti tulla teille tekemään postausta aivan eri asiasta, mutta heräsin tänään jo kuudelta aamulla pohtimaan tätä asiaa vielä kovemmin kuin lähi aikoina. Tämä on n. kuukauden verran pyörinyt mun päässä, eka se ei ollut edes postauksen kokoinen juttu mun päässä, mutta nyt tänään oli pakko tulla tämä saamaan ulos ja mä veikkaan etten todellakaan ole ainoa joka kokee näitä fiiliksiä ja miettii näitä ajatuksia.

Raskaus aikanani olen hyvinkin selvästi huomannut että me raskaana olevat ollaa jotenkin vapaata riistaa kaikille ja kaikille. Ellei joku ole sun iholla hipelöimässä masua, nii saat kuulla koostasi. Tuntuu ettei meihin raskaana oleviin päde samat ystävällisyyden periaatteet kuin ei raskaana oleviin. Meitä saa vapaasti kommentoida ja hipelöidä.

Eihän kukaan mene pyöreämmällekkään ihmiselle kommentoimaa että ''ohho!'' tai ''ootpa sä iso!'' koska ymmärtää ettei se ole hyväksyttävää ja se loukkaa. Miksi ihmiset siis luulee että raskaana oleville nämä sanat /lauseet on fine? Ja että näin saa sanoa?

Multa on aijemmin kysytty muutamaan otteeseen että miten mun syömishäiriö tausta on vaikuttanut raskauteen? Onko ne tuntemukset ja ajatukset tullu takas? Mun on pakko myöntää että alussa kun oksensin kaiken ja paljon, tuli se flash back bulimia ajoilta että ''vitsi tältäkö se tuntu kun maha on ihan tyhjä?'' mutta muutamassa päivässä se ajatus ja ns. euforinen olo siitä meni kyllä nopeasti pois kun oksentamisesta alkoi tulla todellinen helvetti.

Pitkään tämä oli ainoa sellainen syömishäiriön taustan vaikuttava asia raskaudessani, olin ylpeä että se ei ole enempää nostanut päätään. Raskauden mentäessä puolen välin yli tuli hetkittäin oloja että maha ahdisti, hävetti olla pukukopeissa sovittamassa vaatteitta, ensimmäiset raskaus arvet alkoi itkettämään enkä sen jälkeen halunnut enään että J näkee mua alasti. Yhteiset saunomiset ja suihkut on kyllä jäännyt juuri siihen paikkaan.

Kuitenkin nämä ajatukset oli hetkittäisiä, tai juuri sillä hetkellä nosti päätään kun piti löytää uusia vaatteita. Hokema ''sä oot vaan raskaana, kaikki näkee sen. Tää on väliaikasta.'' tuli kyllä tutuksi oman päänsisällä. Koin kuitenkin vielä pääseväni aika helpolla.

Tuntuu että viimesen kuukauden aikana on paisunut niin paljon ettei mieli pysy mukana, hokema ''sä oot vaan raskaana, kaikki näkee sen. Tää on väliaikasta.'' ei auta eikä helpota enään yhtään. Oma häpeä ja inho kehosta alkaa olla jo samaa luokkaa kun syömishäiriö aikaa. En halua olla esillä, en halua olla kuvissa, en halua poistua kotoota, ja haluaisin vaan hautautua miehen yli isoihin vaatteisiin, jotka muuten alkaa nekin tekemään tiukkaa.

Käytiin lauantaina ottamassa kaverin kanssa musta valmistujais kuvia, sen jälkeen oon itkenyt kaks päivää kuinka isolta niissä näytän. Mua on ahdistanut aivan tolkuttomasti oma keho. Eikä nämä kommentit toisilta omasta kehosta ole tehnyt yhtään helpompaa hyväksyä tätä kehoa.

Kyllä mä itse tiedostan varsin hyvin että olen iso. Olen lihonut 20kiloa, olen turvonnut, mulla on viis leukaa tekemättä yhtään mitään, en mahu enään vaatteisiin ja lyllerrän vaan eteenpäin. Ja ei, en tarvitse sinua sen asian muistuttamiseksi. Vaikka olen raskaana, en ole vapaata riistaa sinulle. Yhtälailla minua kuin pyöreämpää ihmistäkin sattuu kommentit valtavasta koostani. Vaikka olen ''vain'' raskaana, niin minullakin on tunteet. En ole kommentti vapaata aluetta ja piste. Pidä siis mölysi mahassa!


Oletteko te törmännyt vastaaviin kommentteihin ihmisiltä?
Mikä on ollut törkein kommentti jota olet saannut kuulla raskaana?

BOYFRIEND TAG - MIES ÄÄNESSÄ!

Laitoin miehen piinapenkkiin (häntä ei oikeesti ees tarvinut suostutella tähän :-D) ja teetin hänellä kaikille tutun boyfrien tag postauksen. Harvinaisen hyvin tuo toinen osapuoli minut tuntee vain muutamaa päivää vajaa vuoden seurustelun jälkeen! 

1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- Erinlaiset äidit, Salatut Elämät, tai joku reality sarja. 

Aika vähän katson ihan telkkaristaohjelmia, suurimmaksi osaksi katsomosta, ruutu, viaplay, ja netflix. Mutta joo näitä ohjelmia tulee tuijoteltua!
2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- Valkosipuli.
Tai sitten perus majoneesi.

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?
- Kinkkukiusaus.

Isä on aikoinaan tehnyt sitä niin paljon että oon totaallisesti kyllästynyt siihen.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- Upsaider siideri.

Harvoin juon alkoholillisia drinkkejä, mutta lemppari on sommersbyyn päärynäsiideri.

5. Mikä on hänen kengänkoko?
- 37

Tai 38. Riippuen kengästä. Yleensä 38.

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- Muumimukeja yms muuta muumi krääsää.
Jep, yksi muumihullu täällä !

 
7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- Lohta ja suklaata.
Namnam!

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- Sanni, tai joku muu nais artisti.
Kaikki aikalailla menee, mutta joo sanni taitaa olla ainoa jota voisin lähteä kattomaan.

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- Rakkaus hömppää, tai draamaa+joulu ja eläin elokuvat.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
- Sinivihreät.

Tän toi mokoma lunttas!!! Mut siltikin väärin:-D Toki riippuu valosta, mutta siniharmaat!

11. Kuka on hänen paras ystävä?
- Masa.

Oon super yllättyny tästä valinnasta. Mulla ei ole parasta ystävää, vaan pikemminkin muutama hyvä ystävä johon kyllä masa lukeutuu.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- Jätän roskia pöydille tai likaisia sukkia lattialle.

Meillä on roskis ja pyykkikori... :-D Todella rasittavaa.

 13. Missä hän on syntynyt?
- Lahti PHKS.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- Joku marsepaani muumi kakku.

Ideana ihana:-DD mutta mä en ollenkaan välitä kakuista tai leivonnaisista, niin kakun sijaan ottaisin mielummin suklaalevyn.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
- Somen.

Paraski puhuja ;-)

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Kirjoittaa, löhötä sohvalla, Ihmisten kohtaaminen.

''Löhötä sohvalla'':-DD korkeintaan hetken kun sitten alkaa jo kyllästyttää!

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- Ei ole outoa ruokaa, Janette ei syö mitään outoa.

Totta! Oon niin nirso etten edes suostu maistamaan mitään epäilyttävän näköistä :-D

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- Puhelin on kaikkein tärkein ja pyhin.
Myös huulirasva ja kotiavaimet???

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- V#ttuilu, matkiminen.

Tai nälkä!!

20. Entäs piristymään?
Yllätykset, Janette ei malta odottaa yllätyksiä.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
- Joku blokaaja.
Mä en oo oikee koskaa ollut mitään ihailija tyyppiä. En vaan osaa.

22. Millainen hän on tyttöystävänä?
- Tuuli viiri! toisena hetkenä rasittava, mut tosi ihana <3
Allekirjoitan tuuliviirin :-D
 
23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
- Ihan normaalisti muutaman kuukauden tapailun jälkeen.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- Janetella ei tule mitään villityksiä,mut lähinnä nyt kaikki vauva jutut on ollut esillä.


Luonnollisesti, koska meille tulee vauva:-D

25. Millainen on hänen kotilook?
- Stringit ja t-paita + karva sukat.

Jep. Mahdollisimman rento!

26. Mikä on hänen oudoin tapa?
- En ole  huomannut mitään outoa tapaa, tai kai me kummatkin ollaa sen verran outoja että mikään ei hetkauta.

27. Mikä leffa saa hänet itkemään?
 - Draama ja raukkaus leffat,  ja surulliset eläin elokuvat.

mm. ps. i love you, marley and me, tähtiin kirjoitettu virhe, tai ylipäätään vain surulliset leffat missä elämä on epäreilua.
28. Mitä hän pelkää?- Hämähäkkejä.
!!!!!!!!!!!!!!!!!

29. Mistä hän unelmoi?
- Balista, ja turkoosista vedestä.

Lähinnä siitä maailmanympäri matkustamisesta, mutta tääki kombo käy!

30. Mikä outo taito hänellä on?
- Ymmärtää asiat väärin. Pus pus <3
Hänellä on vain liian huono tapa selittää asiat... :-D

Tää oli oikeesti kiva, ja oli pakko käydä muutaman kerran vilkaisemassa vastauksia kun en malttanut odottaa loppuun asti! :-D

JOUDUTAANKO MEILLÄ SEKTIOON?

Viime viikolla en ollut tuntenut pojan liikkeitä puoleentoista päivään. Tein liikelaskentaa, ja yritin tökkiä häntä mutta sekään ei tuottanut tulosta. Soitin neuvolaan ja kysyin miten toimitaan, että tuunko näytille, jos kuunneltais esim. sydänäänet, mutta hän ohjasi mut suoraan äippäpolille. Lähdin näytille ja jouduin suoraan käyrille mikä vähän pelästytti mut koska mä oon aina luullu että sinne joudutaan vasta kun tullaan synnyttämään :-D Ekaksi sydän ääniä ei meinannut löytyä, mutta sitten kun ne löyty nii olivat todella hyvät!

Kävin lääkärin luona joka sitten ultras ja todettiin että poika on sielä todella kummallisessa asennossa. Hänen päänsä on mun oikean kylkiluun alla, ja peppu vasemmalla puolella n. puolessa välissä vähän alaviistoon ja kaikenlisäksi vielä selkäranka mun vatsaa vasten, kasvot ja muu vartalo mun selkää päin. Jonka takia en siis ole tuntenut liikkeitä, koska potkut tms katoaa sinne koska sielä on niin paljon ''tyhjää'' tilaa. Hänen päänsä olen tuntenut viikon verran kylkiluun allani sillä se on aivan tossa pinnalla ja hankaloittaa istumista kun ei jousta samalla tavalla liikkeen mukana kuin muu maha. Hän vielä on kaikenlisäksi todella ylhäällä, ihan mun kylkiluiden alla jotenka olo on todella epämukava ja tuntuu lähes koko ajan että happi loppuu kesken.

Lääkäri totes siinä sitten että jollei hän ole kääntynyt synnytystapa arvioon mennessä (joka on 21.12) niin yritetään häntä kääntää ja sovitaan sektio aika. Sektio pelottaa mua paljon enemmän kuin itse synnytys. En ole miettinyt sektiota edes vaihtoehtona vaikka tiedän että se mahdollisuus toki on. Ja mielummin suunniteltu kuin hätäsektio, mutta jos saisin valita niin haluaisin ihan alatiesynnytyksen. Haluaisin tuntea ne oikeat supistukset, ja käydä läpi sen ''normaalin'' synnytyksen kulun, myös olen suunnitellut, ja valmistautunut siihen. Haluan lapseni rinnalle heti, enkä vasta kahden tunnin jälkeen kun minut päästetään heräämöstä, haluan nähdä ensimmäisen pesun ja hänen ensihetket. Tiedän ettei pojalla ole isänsä kanssa mitään hätää, mutta haluaisin olla vain siinä mukana. Mutta tottakai kaikkein tärkeintä on että poika pääsee turvallisesti maailmaan, ja jos se on sektio niin sitten mennään sillä. Toivon kuitenkin todella paljon että poika kääntyis oikein päin ja sektiolta vältyttäisiin.

Oletko sinä synnyttänyt sektiolla?
Millainen kokemus sinulle jäi siitä?

PARISUHDE JOULUKALENTERI.

Ajatus tähän lähti muutama ilta sitten jutellessa että miten saisimme lisättyä suhteeseemme läheisyyttä ja enemmän yhteisiä hetkiä, ilman että se olisi kuitenkaan väkinnäistä. Arjessa toisen huomioiminen jää helposti kaiken kiireen ja hektisyyden alle. Niimpä mieleeni juolahti että mitä jos tehtäisiinkin parisuhde joulukalenteri, toinen osapuoli kirjoittaa toiset 12 luukkua ja toinen toiset 12 luukkua jotta kummallekkin olisi jotain yllätyksiä kalenterissa.

Tarkoitus on laittaa ihan pieniä juttuja, millä huomioida toista arjessa, lisätä hellyyttä ja tehdä enemmän yhdessä asioita. Budjetiksemme valittiin max 10e yhteisiin tekemisiin, eli vain pienistä jutuista on kyse :-) Onneksi tuo toinen osapuoli oli kiinnostunut lähtemään mukaan, ja itseasiassa oli se motinoituneempi osapuoli kun piti kaivaa oikeen puhelimesta kalenteri esii ja alkoi suunnittelemaan! :-D

TARVITSETTE :

Voi olla että kaikki tarvitsemanne löytyy jo kodin kaapeista, sillä tämä ei paljon tarvi. Kyniä, kartonkia, sakset, lasipurkin / jonkun purkin/laatikon mihin luukut voidaan laittaa & mielikuvitusta!
Toki askartelu välineitä voi olla paljon enemmän oman maun mukaan!

Mun homma oli keksiä parittomat luukut, ja J parilliset. Kiellän J:tä kurkkimasta mun blogia, niin voin jakaa teille omat luukkuni ;

1. Antakaa toisillenne joulupusu.

3. Antakaa toisillenne hieronta.

5. Laittakaa joululaulut soimaa ja leipokaa yhdessä joulutorttuja ja -pipareita.

7. Koristelkaa joulukuusi yhdessä.

9. Paketoikaa yhdessä joululahjat.

11. Halatkaa toisianne.

13. Vuokratkaa / käykää leffassa.

15. Ostakaa/ tehkää pieni omaperäinen lahja toisillenne.

17. XOXO - lisää pusuja joulukuuhun.

19. Menkää saunaa yhdessä ja antakaa toisillenne hieronta.

21. Menkää romanttiselle kuumalle kaakaolle takapihalle. (eka ajattelin että ihan luontoon, mutta tällä mahalla ei enään paljoa liikuta, hyvä kun kaupassakaan voi käydä ilman että alkaa supistelemaan, eli takapihalle vain kynttilöitä, viltit, hyvin puetaa päälle ja tadaa! :-D)

23. Rentoutukaa yhdessä katosen joululeffoja - sillä aatto tulee olemaan yhtä vilskettä.

Sit vaan enään ihanaa ja läheistä joulun odotusta! ♡

YLLÄTYS TREFFIT MIEHELLE.

Me ollaan jo pitkä tovi keskitytty pelkkään raskauteen ja siitä selviämiseen. J on käynnyt omaa henkistä prosessiaan isäksi tulosta, käynnyt läpi ajatuksia millainen isä haluaisi olla, mitä perinteitä ja arvoja hän haluaisi siirtää omalle pojalleen, ja samalla aina jaksanut olla meistä se joka meitä kannattelee. Kertoo ettei ole mitään hätää ja kuinka kaikki ratkeaa kyllä ajan kanssa.

Jaksanut hoitaa mua ku olen voinnut ajottain todella huonosti, tuonnut ruokaa, tehnyt ruokaa, ollut läsnä, käynnyt kaupassa päivässä useampaa otteeseenkin koska milloin mikäkin tuntui sillä hetkellä helpottavan pahaa oloo ja jaksanut siihen päälle vielä kuunnella mun kiukuttelua kun kaikki tuntuu pahalta ja on huono olla.

Raskaus on viennyt kaikki haluni, niin seksiin kuin ihan vain läheisyyteen. Kun itsellään on lähes koko ajan tuskanen olla ja sattuu nii harvemmin sitä tekee mieli ketään ottamaa iholle roikkumaan ja lääppimään. J on joustanut asioissa niin paljon jotta vain mulla ja pojalla olisi paras mahdollinen olla.

J oli lähtenyt aamusta vaihtamaan autoonsa jotain öljyä lapsuuden kotinsa autotalliin. Ilma oli harmaa, sateinen ja kaikenlisäksi oli sunnuntai. Itselleni sunnuntait on viikon masentavimpia päiviä kun tuntuu että aina silloin sataa, on koleaa, väsyttää entistä enemmän ja se päivä vain matelee. Olen ollut nyt vähän päälle viikon mamma lomalla ja olen tainnut suurimmaksi osaksi vain nukkua, kyhnöttää täällä uudessa kodissa ja vähän siivoilla tavaroita sieltä ja täältä.

Kuitenkin aamupalaa syödessäni sohvalla ja katsoessa joululeffaa päätin että tää makoileminen ja kotona kykkiminen saa riittää! Näpyttelin J:lle viestin ''tulisitko niin nopeasti kotiin kuin ehdit'' muistuttaen kyllä että voi ihan rauhassa kuitenkin öljyt vaihtaa sinne autoo :-D Lähdin suihkuun ja laittautumaan. En ole perus meikkiä itselleni tehnyt varmaa sen jälkeen kun plussasin ja meinasi ihan meikkivoiteen levittämisessä mennä sormi suuhun että miten tää homma tehtiikään :-D Ihan hassua miten pelkkä meikkaaminen saa olon tuntemaan hyvältä ja niin omalta itseltään.

J:n tullessa kotiin pyysin häntä vaihtamaan vähän parempaa päälleen ja lähdettiin matkaan. Päätin viedä J:n meidän lemppari raflaa Helsinkii Vapianoon. Pettämätön joka ikinen kerta - maailman parhaat pastat! Samalla kierreltiin tottakai Helsingin muutamat kaupat - ja miten ihana Helsinki onkaan joulun alla <3

Vaikka toki eihän mikään tälläinen asioita muuta, mutta piristää kivasti tehdä jotain muuta kuin kyhnöttää kotona sohvalla kännykät kädessä.  Muutenkin nyt alkaa olemaan viimeisiä kertoja kun voidaan spontaanisti vain lähteä ja tehdä asioita kun mieli tekee. Halusin myös kiittää J:tä siitä että hän on meidän matkassa pysynyt, vaikka se tie on ollut kivinen ja yhtä ylämäkeä, silti hän jakaa kanssani kotinsa ja makaa tässä vieressä viltin alla. 

Muistakaa lähimmäisiänne <3 pus! 

KIRJE POJALLENI.

Hei sinä pieni poikamme sielä mahassani. Ilmotit meille tulostasi toukokuisena aamuna plussan muotona pissatikussa. Tikkuun pamahti plussa niin nopeasti etten kerennyt edes sitä laskemaan kädestäni lavuaarin tasolle odottamaan tulosta. Siitä ei ollut epäilystäkään että asustit masussani. Isäsi oli töissä enkä saannut häntä kiinni, jotenka soitin seuraavaksi heti äitilleni sinun mummollesi joka hihitteli vain puhelimessa että hänestä tulee pian mummo. Isäsi tuli töistä heti mun luo, vaikka seurustelua ei ollut kuin 4kk takana oli meille kummallekkin sanomatta selvää että pidämme sinut. Ajoimme samana päivänä illemmalla kertomaan isälleni, eli sinun vaarillesi tulostasi. Hän nimesi sinut naperoksi ja varasi sinun ensimmäisen sauna kerran itselleen. Siskoni, eli tätisi tarvi vielä vähän totuttelua että hänen pikkusiskonsa on raskaana ja että sinä olet tulossa maailmaan. Isäsi vanhemmat, eli sinun mummi ja pappa alkoivat myös odottamaan sinua innoissaan.

Meillä meni tovi jos toinenkin ymmärtää mitä tässä on tapahtumassa. Teit raskauden todelliseksi heti parin päivän jälkeen plussasta - sillä kahlitsit minut halailemaan vessanpönttöä seuraavaksi 5kuukaudeksi. Ensimmäinen ultra oli kun olin vasta rv 9+3 ja olit vain muutamia millejä pitkä, mutta silti liikuit kohdussa jo todella vilkaasti ja sydämesi löi. Emme vieläkään oikein ymmärtänyt isäsi kanssa että mahassani asuu ihmisen alku joka me ollaan saatu aikaseksi. Ihmisen alku josta on puolet äitiäsi ja puolet isääsi. Tuijotimme hämmästyneinä ultrakuvan näyttöä, isäsi sanoi että näytät saksanpähkinältä, ja olimme helpottuneita että kaikki oli sinulla hyvin.

Rv 15 tunsin ensimmäisesi hennot liikkeesi, mutta vasta viikolla n.22 aloin tuntemaan sinua päivittäin. Rv. 20+5 oli rakenneultra jolloin saimme tietää sukupuolesi. Minä olin ihan varma että olet tyttö, isäsi taas veikkasi poikaa ihan vain ollakseen kanssani erimieltä :-D Ensimmäiseksi ajattelin että mitä minä sillä pojalla teen, kun enhän mä tiedä mistä pojat tykkää? Mutta nyt en osaisi ajatellakkaan että minusta tulisi tytön äiti. Isäsi tykkäsi jutella sinulle mahan läpi ja kuunnella mahani päältä sinua. Rv 26 isäsi tunsi sinut ensimmäisen kerran, hän yritti kuunnella sinua kun monotit häntä sitten suoraan poskeen. Isäsi myös tykkää paljon pussailla äitisi vatsaa, tänäänkin ennen töihin lähtöä tuli antamaan vielä sinulle pusun. Ehkä tunnet isin pusut jo? Ja tiesithän että isäsi on maailman paras isä juuri sinulle! Hän odottaa sinua innoissaan ja miettii mitä kaikkea hän sinulle opettaa ja minne kaikki alle hän sinua viekään. Parempaa, huolehtivampaa ja rakastavampaa isää et voisi saadakkaan! 

Meitä jännittää isäsi kanssa että kummalta näytät enemmän? Viimeisimmässä ultrassa sinulla oli ihan isäsi nenä ja äitisi huulet, olit niin todellinen siinä ruudulla. Aivan pieni ihminen jo <3 Meitä jännittää myös nähdä millainen tyyppi olet luonteeltasi, mitä perit äidiltäsi ja mitä isältäsi? Toivon että saat äidiltäsi itsepäisyyttä ja tempperamenttiä mennä elämässä eteenpäin vaikka joku yrittäisikin sulle sanoa ettei susta ole siihen. Sillä tempperamentillä ja itsepäisyydellään äitisikin on saannut unelmiaan toteutettua. Mutta toivon kuitenkin että perit isäsi rauhallisuutta, ja tillannetajua. 

Me toivomme isäsi kanssa että osaisimme luoda sinulle kodin johon sinun on aina helppo tulla, että osaisimme välittää sinulle kuinka paljon rakastamme sinua, kuinka hyväksymme sinut sellaisena kuin olet ja kuinka aina voit kertoa ihan mitä tahansa. Ei ole asiaa jota et voisi isällesi tai äidillesi kertoa. Toivoisin että voisin kääriä sinut pumpuliin ja pitää piilossa pahalta maailmalta, mutta se paha maailma myös opettaa sinulle valtavasti asioita. Mutta mitä ikinä käykään, me seisomme sinun tukenasi. Olet ihana, ainutlaatuinen, arvokas ja meidän oma poikamme. 

Tätä kirjettä kirjottaessani sinulle olen Rv31+5. Olen ollut raskaana 222päivää ja 58 päivää jäljellä laskettuun aikaasi, 14.1.2018. Raskaus on ollut hankala niin fyysisesti kuin henkisestikkin, olen joutunut käymään läpi asioita jotta voisin olla sinulle parempi äiti. Olen joutunut tekemään raskaita oivalluksia ja joustamaan periaatteistani. Meillä täällä on kaikki sinua varten valmiina muutamaa vaatetta lukuunottamatta. Toki vielä pitää vähän asioita järjestää oikeille paikoille. Ilmoitat itsestäsi jo hyvin selkeästi ja tunnen sinut jo mahani läpi. Olet kohta jo melkein kaksi kiloinen jäbän alku ja n. 40cm pitkä.

Me täällä jännitämme ja odotamme että koska oikein saavut maailmaan tehdäksesi meistä vanhempia ja perheen. Onkohan sinulla tukkaa tai miltä ensi parkaisusi kuulostaa? Miltä sinä tunnut ja kuinka pieni oletkaan? Koko lähi sukusi odottaa sinua innoissaan  - tervetuloa maailmaan pieni heti kuin olet valmis! ♥

Rakkaudella äitisi xx

TASAN 2KK LASKETTUUN - RV 32

Täällä on alkanut sunnuntaina Rv 32, eli nyt menään rv 31+2. Vauva on jo n. 1800g ja 40cm. Toki viime ultrassa painoarvio oli n. 100g enemmän mitä näissä sovelluksissa lukee, mutta kutakuinkin tämän kokoinen poika sielä jumpsuttaa. Vauvan kaikki viisi aistia on nyt kehittynyt ja sisäelimet ottavat vielä loppu spurttia.

Liitoskivut ja kivut alkaa olla jo todellinen vaiva kun asennon vaihtamiseen kuuluu perinteisen muutaman sekunnin sijasta puolisen minuuttia ainakin. Heti kun puuhaat vähän ahkerammin tai on ollut raskaampi päivä alkaa harjoitus supistukset, ja oot aivan poikki! Eilen olin hoitelemassa asioita pitkin kylää kuusi tuntia, loppu ilta meni harkkasupistuksien kanssa sohvalla. Eli keho alkaa jo rasittumaan pienistä jutuista. Alkuraskauden pahoinvointi pyrkii tulemaan takaisin, raajat alkaa olemaan turvonneita jo, & yöt ovat katkonaisempia eli keho valmistuu valvomiseen,  mutta muuten en oikeastaan mitään uusia oireita oo havainnut tulevan.

Vauvan liikkeet ja potkut ovat jo selviä ja vahvoja. Välillä vauva oleskelee niin tuossa masun pinnalla että hänet tuntee siitä läpi. Tää on musta aina yhtää ihmeellistä ja hykertelen vaan kun tunnustelen häntä. Toki mä en yhtään osaa sanoa että mikä raaja siinä mun käden alla mahdollisesti on, mutta ei se haittaa :-D Ihan yhtä kummallista joka kerta. Vauvalla ei ole mitään tiettyä rytmiä tullut milloin hän liikkuisi aktiivisemmin ja milloin hänellä on uni jaksoja. Toisena päivänä hän saattaa olla virkeimmillään illasta, kun toisena jo heti aamusta, joskus hän saattaa jyskyttää lähes taukoamatta koko päivän. 

Tasan kaksi kuukautta laskettuun.. Hui.. Toisaaltaan se kauhistuttaa minua vain ajatuksena että mitäpä jos vauva ottaakin varaslähdön ja ei olla kerittykkään laittaa kaikkea hänelle tänne kuntoon. Mutta toisaaltaan huokaisen helpotuksesta, sillä en jaksaisi olla enään yhtään kauempaa raskaana!! Toki tiedostan mahdolliset 2 viikkoa lasketusta yli... Synnytys ei lainkaan pelota mua enään, pikemminkin olen sillä asenteella että '' hitto sattu mitä sattu mutta sitten tämä kaikki on ohi.''  & voisin lähteä synnyttämään tämän ulos vaikka heti! Eli omasta puolestani poika on tervetullut maailmaan heti kuin on siihen anatomisesti valmis. Muutama viikko vielä siihen etappiin.

Kohta hän on täällä, kohta meistä tulee vanhempia ja perhe. Niin utopiselta se tuntuu vieläkin ettei sitä oo jotenkin yhtään osannut sisäistää. Mutta me täällä ollaan valmiita uuteen elämän alkuun vaikka kummallakaan ei ole käsitystäkään siitä mitä se tulee olemaan.

Oliko teillä ajatusta mitä elämä tulisi olemaan vauvan syntymän jälkeen? Oliko vauva arki samanlaista kun ajattelitkin, vai yllättikö se jossain?

MAMMA LOMAN TO DO LISTA!

Täällä mamma lomaillaan sillä, perjantaina tällä mimmillä oli viimeinen harjoittelupäivä jonka myötä valmistuin myös lähihoitajaksi! Mamma lomahan mulla alkaa vasta virallisesti 5.12 mutta ei kukaan mua siksi aikaa töihin ottaisi, taikka en edes kroppani puolesta pystyisi. Aika äärirajoilla sain harkankin vedettyä just ja just loppuun asti - senkin vielä lyhennetyillä päivillä!

Muutamia kuukausia sitten mietin että mitä ihmettä mä teen sitten äitiyslomalla että mähän kuolen tylsyyteen sillä olen vielä aika menevää sorttia ja tarvitsen virikkeitä. Nyt kyllä ollaan huokaistu helpotuksesta että äitiysloma on täällä ja toisaaltaa huokastu ahdistuksesta kaikesta siitä tekemisestä mitä tähän vuoden muutamaan viimeiseen kuukauteen on kerennyt kertyä.

On neuvolaa, pikkulapsi tiimiä, ultra aika, ja olisiko ollut jopa viittä eri valmennusta ennen synnytystä. + siihen päälle vielä ne ''ei pakolliset'' asiat. Ihan väsyn pelkästä ajattelusta! Muutamia juttuja on kuitenkin pitänyt konkreettisesti raaputtaa ylös aivoissa olevaa TO DO - listaan, ja muutamia toiveitakin siitä mitä kerkeisi vielä ennen vauvan tuloa tehdä on muutama ja ajattelin tulla jakamaan ne teille!

• MUUTTO! (mammaloman ensimmäiset päivät ja varmaa seuraava viikko menee kyllä täysin muutto hommissa. Perjantaina ollaan muutettu saman katon alle ja voin sanoa että kyllä puuhaa riittää vaikka muille jakaa!!)

• Pese vauvan vaatteet, vuode lakanat, pehmolelut, ja tutit. Viikkaa ne makuuhuoneen laatikkoon, vuodevaatteet pinnasängyssä oleviin laatikoihin - järjestele muutenkin vauvan tavarat oikeille paikoille.

• Laita pinnasänkyyn valmiiksi lakanat, unipesä ja pehmolelu odottamaan vauvaa.

• Tilaa taulu, osta siihen kehykset ja laita se paikoilleen pinnasängyn yläpuolelle.

• Tee synnytystoive lista niin paperille kuin omakantaankin.

• Valmistujais juhlien järkkääminen.

• Laita vauvan hoitoalusta paikoilleen ja siihen tarvittavat tavarat niille kuuluville paikoille.

• Lue kirjat ; Henkäys on ilmaa vain Paul Kalanithi, Sydän juttu Anna Taipale ja Tunne lukkosi Kimmo Takanen. - Mä luen tosi vähän kirjoja, koska en malta keskittyä niihin hirveen kauaa, mutta nämä kirjat olisi kiva saada luetuksi mamma lomalla. 

• Saa aikaseksi myös mennä kirjastoon ja lainata ne!!! :-D

• Hoida muutamat blogi postaukset.

• Järjestele ja pese muutkin laatikot ja pinnat. 

• Joululahjat, paketointi ja muut joulu jutut!

• Palaa listan alkuun, tarkista että kaikki on tehty & sit vaan rentoudu ja nauti!


Onko teillä mamma loman TO DO - listoja?
Miltä ne näyttää?

PSYKIATRISELLA OSASTOLLA RASKAANA?

Mä istun pikkulapsi tiimin huoneessa, hiljaa ja allapäin. ''Mä aistin että tässä on nyt jotain, mikä on?'' Ja alan itkemään krokotiilin kyyneleitä ja sanon etten tiedä mitä uskallan kertoa ettette ota lasta huostaan kun hän syntyy.. En kuitenkaan osannut olla hiljaa, vaan itkin kuinka mua väsyttää ja ainoa keino tilanteesta pois pääsyyn on tappaa itteni, mutta enhän mä niin voi tehdä koska sitten tämä sisälläni oleva ihme kuolisi mun mukana ja sitä mä en iki maailmassa halua. Kuinka haluaisin vain viiltää mahani auki ja ottaa tämän pois.. Kuinka tämä kaikki olisi vain ohi.

Pian kuulin supinaa akuutissa käynnistä, psykiatrian sairaanhoitajan konsultoinnista. Aloin itkemään vaan vielä enemmän ; näinkö heikko ja epäonnistunut mä olen - olen osastolla ja vien niin kamalaan paikkaan oman poikani. Pienen viattoman poikani..

Pääsin kuitenkin kotiin, ja mulla oli aika eilen Silta työryhmään joka toimii akuuteissa tilanteissa, arvioi mun tilannetta ja vointia ja ohjaa eteenpäin. Mulla on sielä vielä kaksi käyntiä ja saatiin diagnoosiksi keskivaikea masennus, tiedostaen kyllä että se kaikki johtuu vain nyt tästä raskaudesta. Toistaseksi osastolta vältyttiin, toistaseksi....

Tänään alkoi raskausviikko 30. Kymmenen viikkoa laskettuun. Mä olen riidellyt joka ikisen läheiseni kanssa. Äitin, äitin miehen, isin, siskon, kavereitten, J:n.. Olen kuin räjähtävä pommi. Yksi väärä sana mä lähen tilanteesta ovet paiskoen. Olen kuin impulsiivinen pieni teini. Olen myös sanonut läheiselleni suoraa että ''painukaa h*lvettiin, nähdään ku tää on ulos musta.'' Sillä mä en halua satuttaa enään yhtäkään mun läheistä käytökselläni mitä mä en voi hillitä..

Tiistaina pitkäaikainen ystäväni tuli käymään mun luona. Ollaan tunnettu ekasta luokasta lähtien. Ennen kuin kerkesin edes loppuun asti kertomaan miltä musta tuntuu, hän alkoi raivoamaan että keksin kaikki omani ongelmani koska haluan elämäni olevan kovin dramaattista, koska en osaa elää normaalia elämää. Kuinka mä olen tyhmä ja säälittävä.. Tämän jälkeen itkin puoltoista tuntia kuuman suihkun alla lattialla pidellen mahaani ja vakuutellen pojalleni ettei hänellä ole mitää hätää vaikka äiti voi tosi huonosti, kuinka turvaan kyllä hänelle hyvän elämän keinolla millä hyvänsä..

Kymmenen viikkoa ''enään'', mutta mä olen niin poikki ja sekasin että tosissani pelkään koska flippaan tosissani enkä enään edes välitä siitä että mahassani kasvaa pieni elämän alku....

Miten kaikki meni tähän pisteeseen? Miten maailman onnellisemmasta asiasta voi tulla henkinen helvetti?