KATSAUS MEIDÄN ARKEEN PUHELIN KUVIEN KAUTTA.

Pitkään aikaan en ole postaillutkaan puhelimella napsittuja kuvia tänne. Nykyään niistä valottuu meidän arkea paremmin kun tulee napsittua niitä kuvia vieläkin enemmän kuin ennen. Ajattelinkin tulla purkamaan kuvia tänne ja pääsette kurkkaamaan miltä meidän tavallinen arki näyttää ja pitää sisällään!


//
Aika paljon me vieraillaan kummankin vanhempien luona, mutta viime viikolla isi tulikin tänne ja vetäs pika päikkärit Maxin kanssa. // Viime viikon sunnuntaina mä lähdin sitten käymään isin luona. Sielä on heidän Luca koira jota täytyy totuttaa tähän pieneen ja siihen miten tämän kanssa ollaan. // Kun miehellä on iltavuoro, käy täällä päivät aika pitkiksi yksin. Eilen suuntasin käymään äitin luona illaksi. Onneksi tänään alkaa viikonloppu ja se onkin miehellä vapaa! // Meillä ollaan opittu tarttumaan leluun ja viemään se suuhun! Toki vielä pienellä avustuksella, mutta niin se vaan kasvaa.


// Ihana ystävä kävi mua ja Maxia moikkailemassa täällä ja toi ihanan lahjan Max:ille, ja muisti vähän äitiäkin <3 // Joka maanantai aamu käydään muskarissa. // Ja ajoittain siivoilen kotia ja ruoudaan tätä ympäri kämppää mukanani :-D Sujuu se siivoominen näinkin.


// Treenaillaan vatsallaan oloa mistä herra onkin alkanut tykkäämään, mutta päätä hän ei vielä jaksa kovinkaan kauaan pitää ylhäällä. Ja sepäs vasta suututtaaki! // Joinakin päivinä vedetään yhteis päikkäreitä koko poppoo. // Maailman paras tunne kun pieni nappaa sormesta kiinni, tai painautuu sinua vasten <3


// Kävin ostamassa Maxille muutama viikko sitten lelukaaren jos viihtyisikin lattialla enemmän. Eka se ei oikeen kiinnostanut, mutta nyt jo alkaa kiinnostamaan. Välillä kädet ja jalat heiluu niin paljon että ne heiluttavat lelujakin. :-D // Välillä leikit on niin rankkoja että nukahdetaan keskenkaiken. // Aika paljon käydään vaunulenkeillä, lähes joka päivä. On niiin kivaa kun kesä tulee niin pystyy heittämään pidempiäkin lenkkejä pelkäämättä että mitäs jos tää herääkin kesken lenkin huutamaan maitoa :-D


// Yks ilta mies tuli töistä nämä seläntakana kotiin <3 // Eilen herkuteltiin, katottiin tempparit ja päästiin vielä yhdessä saunaakin kun mini veteli jo yöuniaan. // Hän on päättänyt että Maxin sänky on hänen pesänsä :-D Vielä me ei tota tarvita kun Max nukkuu meidän sängyssä mutta kun tulee Maxin käyttöön niin on aika opettaminen kissalle ettei sinne saa enään mennä.. Yönsäkkin nukkuu tässä sängyssä meidän vieressä.

Aurinkoista, energistä, ihanaa pääsiäistä ja viikonloppua just sulle !

MINUSTA EI OLE KOTIÄIDIKSI.

Kohta on kulunut vasta 3kk kotiäitiyttä mutta silti voin jo nyt sanoa ettei se ole ollenkaan minun juttuni. Nautin kyllä olla lapseni kanssa, mutta kaipaan muutakin elämää. Kaipaan töitten pariin, vaikka muutamana päivänä viikossa, mutta silti kuitenkaan en ole valmis olemaan erossa lapsestani 8tuntia. Enkä saisi maitoa tarpeeksi pojan tarpeisiin.

Kaipaan sitä että kalenterin päivät on täynnä tekemistä ja kavereita. Mua ei oo luotu olemaan neljän seinän sisällä suurimman osan päivästä. Me käydään kyllä muskarissa ja vauva uinnissa, mutta eihän se tietenkään kata koko viikon tekemistä ja sosiaalisia suhteita. Kaipaan ehkä sitä kuinka huolettomasti ennen lasta pystyi menemään, nyt joudut miettimään voiko J katsoa häntä sen aikaa, onko tarpeeksi maitoa ja sitten kun pääset kotoota pois, mietit vain mitenköhän kotona menee.. Tiesin kyllä elämäni muuttuvan kovin lapsen myötä ja että tulen menettämään vapauteni mennä ja olla. Mutta osaako siihen koskaan raskausaikana täysin varautua?

Olen väsynyt siihen että päivät menee samaa kaavaa, vaikka rytmit helpottaakin tietyllä tapaa ja tuo lapselle turvallisuutta. En vain jaksaisi joka päivä elää samaa päivää uudestaan ja uudestaan. Eka heräillään, ollaan pari tuntia hereillä ja sen ajan koitat _koko ajan_ viihdyttää toista, tarjoat leluja, luet kirjoja, juttelet höpöttelet pidät sylissä, kuuntelette lastenlauluja ja tanssit lapsi sylissä. Sitten ulos vaunulenkille jolloin poika nukahtaa ja hyvässä lykyssä jatkaa unia vielä kun pääsette kotiin, poika heräilee ja sama viihdyttäminen uudestaan. Puhumattakaan niistä päivistä kun poika vain huutaa ja mikään ei ole hyvin. Ei mikään, vaikka kaikkesi yrität. Siinä vaiheessa tunnet olosi kovin mitättömäksi ja turhaksi kun et osaa auttaa omaa lastasi. & mitään omaa et kerkeä tekemään, kaikki aika mitä saat kädet vapaaksi menee kodin siivoamiseen, pyykkäämiseen tms.


Kotiäitiydestä ei tarjota lomia, vapaapäiviä tai edes sairaslomaa. Pakko painaa päivästä toisee samalla kaavalla saamatta kuitenkaan mitään takasin. Vaikka yö olisi nukuttu kuinka huonosti, niin joudut aamulla aikasiin nousemaan ellei J ole iltavuorossa ja voi nousta Maxin kanssa. Illalla painut väsyneenä sänkyy, ja aamulla nouset väsyneenä ylös. En tiedä helpottaako asiat kun poika kasvaa ja osaa selkeesti ilmaista mitä haluaa, viihtyy enemmän itsekseen, pääsee paikasta toiseen itse ja pääsee tutkimaan niitä asioita mitä oikeasti haluaa. Ja kun kavereittenkin kanssa pystyy käymää kahvilla ilman että toinen kirkuu korvan juuressa tai muuten vaa kaikki huomio menee lapseen. Kun vuorovaikutus on lapsesi välillä muutakin kuin ''wäwäwäw wäää aaee uu''

Tiedän että olen onnekkaampi kuin moni muu, sillä mulla on mies meidän arjessa joka auttaa aina kun töiltään pystyy.
Ja pakko myöntää että hän on mun pelastus vauva-arjen keskellä. En tiedä todellakaan miten selviäisin yksin, enkä käsitä miten yksinhuoltajat selviää yksin, kaikki arvostus heille - olette niin vahvoja! <3

Saako näistä asioista edes valittaa kun itse on itsensä tähän jamaan pannu?

LAPSI LAITTAA LIIKKUMAAN + MEIDÄN HARRASTUKSET.


Pienenä me tehtiin paljon retkiä luontoon ja ollaan tutkittu luonnon elämää. Vasta vanhemmalla iällä olen alkanut nauttimaan kävely lenkeistä luonnossa ja luonto tullut vielä suuremmaksi osaksi minua. Mutta silti en vieläkään voisi sanoa nauttineeni liikunnasta. En ole koskaan ollut mikään liikunnan ystävä ja liikkatunnit koulussa tuli aika taidokkaasti lintsattua.

Haluan poikani saavan liikunnasta positiivisiä kokemuksia jo varhain. Kokeilla kasvun myötä eri lajeja, ja harrastuksia. Aijon kannustaa poikaani erilaisten harrastuksien pariin mutta en aijo koskaan olla sellainen vanhempi että pakotan lapseni harrastamaan jotain vain siksi koska haluan. Eihän se enään ole yhtään kiva kokemus lapsesta. Lapseni saa harrastaa (tietty rahan puitteissa) mitä haluaa, tai olla harrastamatta yhtään mitään jos mielenkiintoa ei löydy.

Odotetaan J:n kanssa innolla kesää jolloin voidaan nakata poika kantoreppuun ja lähteä metsään retkille, lenkille, ja muuten vain käppäilemään ja ihmettelemään luonnossa olevia asioita. Onneksi myös J tykkää kaikesta luonnossa olosta ja jo kovasti odottaa että poika kasvaa siihen ikään että voi viedä hänet kalaa. :-D Luonto tulee siis olemaan varmasti myös paljon meidän pojan elämässä niin kauan kun me voimme siitä päättää. Onneksi lapsille usein ihan vain metsään meno voi olla suurikin seikkailu!

Me ollaan aloitettu uinti. Ollaan käyty sielä vasta kaksi kertaa eikä vielä osata sanoa mitä mieltä Max tästä on. Eka kerta meni todella hienosti, mutta toinen taas todella huonosti ja kerettiin olemaankin altaalla vain n. minuutin verran jos sitäkään. Mä olen meidän perheestä se innokkain osapuoli, sillä itsekkin tykkään uinnista ja meidän koko suku on kunnon vesipetoja ollut lapsena mutta tietty jos Max ei uinnin parissa viihdy niin emme tietenkään sitä jatka.



Myös vaunulenkkeillään lähes päivittäin. Aina, ei edes joka päivä kiinnostaisi lähteä, mutta koska poika nukkuu paremmin vaunuissa ja ulkona päikkäreitään niin se on ns. ''pakko'' Aika usein käyn pojan kanssa yksin koska J on töissä, mutta hänen vapaillaan me lähdetään koko poppoo ja saatetaa kiertää pidempikin lenkki. Niinkuin aikasemmassa postauksessa sanoinkin niin minulle on tärkeää että Max saa päivittäin ulkoilmaa.

Tarkoitus on aloittaa äiti vauva jumppa, mutta se on vielä päällekkäin meidän päikkäri aikaan, mutta kunnes poika päättää taas muuttaa rytmejään niin hypätään varmasti mukaan tuohon ryhmään. Ollaan myös aloitettu muskari ja siellä Max viihtyy. Tykkää tarkkailla muita lapsia ja selkeesti kuuntelee musiikkia.

Eihän liikunnan ja harrastuksien tarvitse aina olla veren maku suussa treenamista. Pääasia että Max nauttii ja tykkää. Ihana näin aikuisenkin puolelta kun saa tekemistä ja lapselle aktiviteettejä arkeen.

Mitä teillä lapset nauttii harrastaa?

ÄITIYDEN HUONO OMATUNTO.


Olen huomannut että asiat mitä olen ajatellut raskaana ollessani olevan ihan easy juttuja just mulle, niin oonkin huomannut että kannan asioista syyllisyyttä jos toimisin niin. Moni vanhempi voi varmasti samastua. Haluan erikseen painottaa että en pidä ketään äitiä/isiä huonona vanhempana jos ne toimivat tällä tapaa, mutta jotenkin luon itselleni näistä asioista sellaisen ''paska mutsi'' fiiliksen.

Alotetaan!

KORVIKKEET - Ajattelin raskaus aikana että pääsääntöisesti tottakai haluan yrittää imettämistä, mutta jos se ei onnistu nii sit ei onnistu ja that's it. Lapsi kasvaa korvikkeilla. Tottahan tämä on. Niin kasvaa, ja se onkin kaikkein tärkeintä. Kuitenkin minulla kesti muutama päivä että maito nousi rintoihin, pojan sokereissa oli häikkää ja poika sai jo ensimmäisinä päivinään lisämaitoa sairaalaassa. Tämä oli kuitenkin toisen äidin äidinmaitoa, mutta jo silloin itkin J:lle että miksi mä en pysty ruokkimaan lastani? Nyt maitoa tulee hyvin ja oonkin saannut kerättyä sitä pakkaseen litran verran ja koko ajan jääkaapissa on sen verran että J saa sieltä syötettyä pojan jos meenkin aikasemmin nukkumaan/ nukun aamulla pidempää taikka lähenkin extempore asioille. Olenkin sanonut että korviketta annetaan vain kun makaan itse haudassa. Miksi olen niin ehdoton sen asian kanssa? Niinkuin ylempänä sanoin niin pääasia kuitenkin on että lapsi kasvaa ja saa masunsa täyteen.

VAUVAN HOITOON VIEMINEN -
  Raskaus aikana sanoinkin aina että ''siinäs viet ja otat hoitoo!'' Mutta todellisuudessa koen kauhean huonoa omaatuntoa antaessani lapseni hoitoon. Max on pian 2,5kk eikä ole ollut kertaakaan hoidossa. Mulle tulee sellainen fiilis että en pysty edes omasta lapsestani huolehtimaan ja koska olen sen tehnyt niin minun kuuluu jaksaa ja pystyä hänet myös hoitamaan. Lähipiirini on jo ehdotellut että voi tulla hoitamaan jotta mä saan nukkua/hengähtää mutta mulle vaan tulee niin huono omatunto että annan lapseni hoitoon jotta voin nukkua tai hengähtää sohvalla??? Ei ei ja ei. Sallin hoitoon viemisen kun meillä jommalla kummalla on joku hätä, joudutaan jäämää sairaalaa tms. Vaikka tiedän että jaksan taas paremmin kun saisin levättyäkin mutta jotenkin mulla on taas luonteeni mukaan vahva tahto pärjätä yksin ja olla jääräpää...


JOKA PÄIVÄINEN ULKOILU -  Tätä en edes tullut ajatelleeksi raskaana ollessa, mutta siitä lähtien kun ollaan saatu alkaa vaunulenkkeilemään niin olen pitänyt huolen että Max saa joka päivä raitista ilmaa. Jos ei muuten niin olen nukuttanut hänet terassille päiväunille. Tiedän että tän ikäiselle ulkoilu ei ole niin tärkeää kuin vanhemmalle lapselle joka tarvitsee ulkoilun purkaekseen energiaansa, mutta silti koen raittiin ilman tärkeäksi ihan kaikenikäisille ja haluan että Max saa raitista ilmaa ihan päivittäin. Muutama päivä on jäännyt välistä ja silloin koen epäonnistuneeni äitinä..

VIRIKKEET - Leikinkö nyt tarpeeksi? Luenko tarpeeksi? Laulanko tarpeeksi? Muskarit, vauva uinnit, äiti vauva jumpat, kaveri treffit. Annanko varmasti tarpeeksi virikkeitä ja aktiviteettejä? Koko ajan pitäisi jaksaa olla menossa, tehdä ja leikkiä. Ajoittain on niin hankalaa edes tarjota Maxille mitään leluja koska hän ei vielä pahemmin osoita kiinnostustaan mihinkään. Silti mietin näitä asioista päivittäin, ajoittan stressaankin niistä ja Maxin hereillä ollessa yritän hirveästi viihdyttää ja seurustella hänen kanssaan. Muuten koen olevani taas epäonnistunut äitinä..

PURKKIRUOKA -
  Taas päästään ruokailuun.. Olen tiennyt jo raskaus aikana että haluan lapselleni tehdä soseetkin itse enkä ostaa kaupasta. Enkä koe sitä hankalaksi tai kovinkaan aikaa vieväksi tehdä ruuat itse lapselleni. Mutta sen tiedän jo nyt että tulen varmasti kantamaan huonoa omaatuntoa siitä etten jonain päivänä jaksakkaan tehdä ruokaa edes meille josta ottaa sivuun lapselle ja muussata, että annankin lapselleni purkista ruuan sinä päivänä tai kaahataan koko perhe hesen autokaistan kautta kotiin. Vaikka tiedän että silloin tällöin tämän tehtyä ei ole mitään haittaa. En vain halua totuttaa lastani mm. pikaruokaan. Kuitenkin taas todetakseni pääasia on että lapsi saa mahansa täyteen ja kasvaa. Täyttyi se maha sitten itsetehdystä ruuasta taikka kaupasta ostetusta purkkiruuasta.



Miksi? Minkä takia ja miten yhteiskunta on luonnut ne käsitteet hyvästä äidistä joka jaksaa pitää kotinsa siistinä, tehdä joka päivä ruuat, ulkoillaan, harrastetaan, vaatteet on viimesen päälle, itse näytetään hyvältä, pirteeltä, hyvinvoivalta ja jaksetaan hymyillä päivästä toiseen? Minkä takia äitiyden rima on tehty niin korkeaksi? Missä vaiheessa äiteistä on tullut näin kritisoivia toisia kohtaan?

Voiko tosiaan tänä päivänä selvitä äitiydestä kunnialla ja kuka sen oikein arvostelee?


Ps. Samasta aiheesta hiukan rennommalla otteella on blogin millamainen Milla kirjoittanut postauksen. Käykää lukemassa se, sielä on tärkeitä pointteja joita olisi hyvä jokaisen vanhemman muistaa ja muistuttaa itselleen arjen keskellä. <3


HALUAN KASVATTAA POIKANI SUKUPUOLINEUTRAALISTI.

Olen itse asunut lähes koko lapsuuteni ja nuoruuteni isän kanssa mikä on varmasti vaikuttanut siihen että olen enemmänkin poikamainen enkä ylety tyttöjen termeihin. Olen aina ollut villi ja rämäpää, en ole pelännyt likaa taikka ötököitä, en ole koskaan meikannut vahvasti, enkä tuoksunut hajuvedelle kilometrin säteellä, en ole käyttänyt pahemmin koruja, hameita, mekkoja, korkkareita, laukkuja tai muita naisten juttuja. Enemmän viihdyn tennareissa ja käytän reppua. Myöskään minulla ei ole vahvaa mielipidettä siitä että naisten kuuluu siivota, tiskata, pyykätä ja tehdä ruokaa, sillä mun kotona ne kaikki on tehnyt mies - mun isä. Olen myös kiitollinen siitä etten ole kasvanut tälläiseen mielikuvaa.

Haluan opettaa myös pojalleni ettei ole tyttöjen ja poikien värejä, ei ole tyttöjen ja poikien leluja ja leikkejä, ei ole tyttöjen ja poikien harrastuksia. Faktahan on se että meillä on poika, yksi ihana poika. Mutta en halua kasvattaa häntä ja ohjata häntä poikien juttuihin koska hän on poika. Tarjoan hänelle virikkeitä, aktiviitettejä riippumatta siitä mikä hänen sukupuolensa on, mutta tietysti hän itse sen valitsee mistä kiinnostuu ja mitä haluaa alkaa harrastamaan tai mikä on hänen lempivärinsä, taikka mitä hän tykkää leikkiä.

Hän saa vaaleanpunaiset lenkkarit jos hän niistä tykkää, hän saa leikkiä barbeilla, hän saa harrastaa vaikka balettia jos niin haluaa, mutta ihan yhtälailla hän saa ne vaaleensiniset lenkkarit jos haluaa, hän saa leikkiä autoilla ja dinosauruksilla ja hän saa harrastaa lätkää jos niin haluaa. En halua kasvattaa pojastani suppea katseista ja haluan tarjota hänelle kaikki maailman vaihtoehdot sukupuolta katsomatta.


Meillä kannustetaan, sallitaan ja hyväksytään meidän poika juuri sellaisena kun hän on, kehittyy ja kasvaa.

Kuka on edes keksinyt tyttöjen ja poikien jutut, tyttöjen ja poikien muotit ja termit? Miksi vaaleansininen on poikien väri ja vaaleanpunainen tyttöjen väri? Miksi lätkää harrastaa pojat ja naiset tanssia? Kuka nämä mielikuvat, illuusiot ja termit on keksinyt? Miks ei myös miehet voi tehdä ruokaa, siivota ja pitää kodista huolta? Onneksi näistä asioista on menty hurjasti eteenpäin ja mm. myös meidän taloudessa jakautuu kotihommat puoliksi. Haluan myös poikani kasvavan tähän ajatukseen että ei ole mitään miesten ja naisten hommia vaan niin nainen voi hakata polttopuita kun mieskin istuttaa kukkapenkkiä. Tai yhtälailla mies voi olla parturikampaaja olematta homo, taikka nainen ajaa rekkaa olematta lesbo.

Kuitenkaan niin sukupuolineutraalia kasvatuksesta meillä ei ole että meillä asuisi vain ihmisiä, ei miestä, naista taikka poikaa. Meillä on äiti, isi ja poika eikä vain kasa ihmisiä.

Mitä te ajattelette sukupuolineutraaleista asioista?

CARETERO DEFENDER PLUS ISOFIX TURVAISTUIN 0-18KG

(Yhteistyössä Preeco)


Preeco:n niminen verkkokauppa otti minuun yhteyttä joulun alla ja kyseli olisinko kiinnostunut yhteistyöhön ja meiltä sopivasti puuttui vielä turvaistuin vauvan hankinnoista. Nopeasti kahvitauolla selasin nettisivua läpi ja vastasin myöntävästi. En ikinä ollut kuullut kyseisestä firmasta, mutta nettisivuja selaillessa tuli nopeasti ilmi että tuo on kuin verkossa oleva iso tavaratalo. Preeco:sta saa aivan kaikkea joka lähtöön! Preeco:n on pistänyt aikoinaan pystyyn kaksi opiskelijaa, ja Preecosta on kasvanut vuosien saatossa iso firma jonka alla myydään juurikin tavaraa niin lastentarvikkeista puuhatarha tavaroihin.

Kun olemme hankkineet Maxille tavaroita, on ollut tärkeää niitten monipuolisuus ja että menee vielä pidemmällekkin iälle. Esim. Meidän pinnasängystä saa myöhemmin taapero sängyn, ostettiin yhdistelmävaunut jotka saa myöhemmin sitten rattaiksi ettei heti tarvi olla ostamassa uusia, jotenka oli selvää että kaivattiin myös turvakaukalosta pitkä kestoista ja tietenkin turvallista. Onhan se ainoa mikä vauvaa suojaa kolarin tullessa.

Pakko kuitenkin myöntää etten tajunnut turvakaukaloista yhtään mitään, joten linkkasin miehelle valikoiman ja sanoin että päätä sä - sillä hän ymmärsi niistä paremmin ja turvakaukalon hankkiminen oli miehelle kovin tärkeää. Siinä missä minä halusin kovasti päättää rattaista, oli turvakaukalon päättäminen miehelle vähän sama homma. Nostin siis käteni pystyyn ja annoin vain yhden kriteerin ; pitkä käyttöisyys. 


Muutaman päivän tutkimisen ja vertailun jälkeen päädyimme Caretero defender plus isofix turvaistuin 0-18kg  Muutaman googlailun jälkeen en löytänyt tästä yhtään arvostelua, jotenka ehkä tämä on ensimmäinen? Lähdetään liikkeelle perinteisillä + ja - arvosteluista.

Päätökseemme valita juuri tämä kyseinen turvaistuin vaikuttivat nämä asiat -

+ Pitkä käyttöisyys. Turvaistuinta voi käyttää vastasyntyneestä n.1 vuoden ikään.
+ Tästä saa niin kaukalo kuin turvaistuin mallisen.
+ Selkänojaa pystyy kallistamaan 5 eri kulmaa.
+ Tämän saa asennettua kumpaankin menosuuntaan.
+ Turvaistuimen saa laitettua autoon kiinni niin vöillä kuin myös isofixillä. Tämä mahdollistaa sen että turvaistuimen voi asentaa autoon kuin autoon.
+ Turvallisuus.

Epäröimme vain yhtä asiaa hankkiassamme tätä -

- Nimittäin tästä ei saa turvakaukaloa minkä saisi napsastua irti.


Kun paketti meille sitten saapui, olimme vähän sormi suussa sillä paketin mukana ei tullut suomenkielisiä ohjeita. Pienen tutkimisen jälkeen kuitenkin olimme jo perillä miten turvaistuinta käytetään ja asennetaan autoon, jotenka tämän on aika helppo käyttöinen ilman niitä ohjeitakin. Tosin istuimen kummankin puolella on helpot ohjeet autoon asennukseen kumpaankin suuntaan.

Käytössä huomatut plussat ja miinukset ;

+ Kaikki havainnot mitä teimme turvaistuimesta sitä ostaessa eivät ole käytössä itseään kumonneet. Plussa puoliin ollaan edelleen enemmän kuin tyytyväisiä.

- Käytössä korostui enemmän se haitta ettei tosiaan tästä muodostu irrallista kaukaloa. On vaatinut pieniä sumplimisia sen suhteen.
- Vöitten kiinnitys on ärsyttävä, sillä vöitten yhteen kiinnitys loksahtaa paikoilleen vasta turvavyö kotelossa. Monesti siis vöitten kiinnitystä sinne laittaessa ne lipsahtavat helposti käsistä jolloin irtovat taas uudestaan. Tästä hermostuu monesti Max kun se vain kestää.. :-D


Yhteenvetona olemme kyllä tyytyväisiä että valitsimme tämän ja varmasti jää käyttöön ihan turvaistuimen sallimaan ikään asti ja seuraavallekkin lapsellemme.

Onko teillä kokemusta kyseisestä istuimesta?

Preeco:n verkkosivuille pääset tutustumaan tästä ja kyseiseen turvaistuimeen tästä.

Ps. En kestä mikä pieni ruttu naama Max on tuossa vikassa kuvassa <3

VOIHAN VAUVAKUUME.

Ette ikinä arvaa. Mun kamalan, ahdistavan, oksennuksen täytteisen ja ei ikinä enään raskauden jälkeen poden jo nyt uutta vauvakuumetta!!! Välillä luulin ihan oikeasti kuolevani raskauspahoinvointiin (yhdeksän kuukauden aikana oli yhteensä n. 1kk kun en oksentanut.) ja kirjoitinkin tänne synkkiä postauksia raskaus aikanani, pääsette lukemaan ne tästä ja tästä! Täällä podettii raskausajan masennusta joka oikeesti vei mut takaisin mun pahimpiin masennus vuosiin nuorempana.

Mitä enemmän aikaa on raskaudesta kulunut (vaikka 2kk on tosi lyhyt aika näin isoon muutokseen!!!) olen ajatellut raskauttani enemmän ja enemmän. Olen niin surullinen siitä miten en osannut ollenkaan nauttia omasta pienestäni mahassa, kuinka en osannut nauttia raskaudesta ollenkaan. Sen tuomista ihmeistä, vauvan kasvusta ja kehityksestä, hänen liikkeistään ja siitä isosta mutta ihanasta mahasta. Niistä kahdesta viivasta tikussa, ja yksinkertaisesti vain pienestä omasta ihmeestäni jonka olen luonnut maailman kultasimman miehen kanssa. 


Miksi pelkäsin niin paljon? Miksi en uskonut pääseväni tilanteesta pois kun tappamalla itseni? Miksi en vain luottanut siihen että asiat järjestyy, tavalla tai toisella mutta aina. En osaa kuvitella miten asiat olisikaan ilman poikaa. Miten asiat olisi mennyt? Oltaiskohan me enään J:n kanssa yhdessä? Mitä mun elämää kuuluis nyt? Mutta tiiättekö, en mä halua edes ajatella mitä elämä olisi ilman poikaa. Vaikka vaikeita päiviä ja öitä on ollut ja tälläkin hetkellä hänellä on menossa joku ihmeen itku ja syli vaihe, mutta silti koen että kaikki meni just niin niinkuin pitikin. 

Todella vaikeasta raskaudesta huolimatta kuumeilen jo uudesta raskaudesta ja pienestä ihmeestä josta kasvaa tuollainen tuhisia. Uskon että seuraava raskauteni ei ole henkisesti niin raskas. Olisihan hän toivottu, eikä tuleva enään ahdistaisi ja pelottaisi niin paljoa sillä Max:in myötä tiedämme jo mikä meitä odottaa. (vaikka siis jokainen vauvahan on erinlainen, ja arki taaperon ja vauvan kanssa on ihan eri asia kuin yhden vauvan kanssa ja tuo omat haasteensa, mutta ymmärrätte varmaan pointin.) Se ei olisi niin iso hyppy täysin tuntemattomaan niinkuin esikoisen kanssa.

Vaikka kovasti odotan jo että pääsisin nauttimaan raskaudesta ja sen tuomista ihanista ja ihmeellisistä asioista tiedän kuitenkin että vielä ei ole hyvä aika seuraavalle. Vielä Max saa olla meidän ainoa vauvamme, ja annan rauhassa niin kehoni kuin mielenikin palautua kaikesta siitä mitä melkeen vuoden aikana on tapahtanut. (kelatkaa, melkeen vuos sitten tein positiivisen raskaustestin ja nyt se plussa tuhisee tossa vieressä.)


Mutta jonkun aikaa tämä kelpaa ja riittää enemmän kuin hyvin
 - vain me kolme

MEIDÄN KAKSIKUINEN MAX.


Tuntuu että hän on kasvanut aivan hirveästi. Hänellä on oma nimi, hän osaa jokeltaa, on oikeen hymy poika. Kädet on löytynyt ja nyrkkiä tykkää työntää suuhun, ehkä kohta jalatkin löytää tiensä sinne? Esineisiin kurkotellaan ja katse on tarkka ja utelias.  Sitterissä on alettu viihtymään ja sieltäkin on kiva katsella ympärilleen, Fröbelin palikoitten bussilaulu on ihan ykkönen ja siihen rauhotutaan jos on kiukku. Myöskään harsosta ei luovuta, mitä enemmän se haisee puklulta ja maidolta niin sitä paremmin se tehoo.

Ensimmäinen rokotekkin on saatu ja öisin syödään puol 1-1 & puol 4-4aikaa - eli täällä on löydetty jo rytmi, hiukset on vähän vaalentunut ja muskari, vauva uinti ja äiti vauva jumppa on meidän harrastuksia jotka aloitetaan tässä kuussa. Hän on jo niin iso että hänen kanssaan voi jo harrastaa <3

Mutta on hän onneksi vielä ihan äitin vauva ja kunnon sylimaakari, vielä nukutaan perhepedissä jossa toinen vielä ainoastaan nukkuu. Turvan ja hellyyden hakuinen ja tissilläkin tykätään ja maltetaan vielä roikkua. Ihan vielä ei lelutkaan jaksa kiinnostaan vaan äitin hiukset on se juttu mitä tykätään repiä ja kokeilla miltä ne tuntuu ja maistuu. Innolla odotan että mitä kaikkea hän oppii kuukauden sisällä <3

Kaksi kuukautis neuvolassa hän painoi 5420g ja oli 58cm pitkä. 



RISTIÄISET.


Max Toivo Alexander 

Lukijat